HSY

Maanalaisen jätevedenpuhdistamon kierros virtuaalisesti – tule mukaan, vaikka kotisohvalta!

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on mukana vuoden 2020 Itämeripäivässä tarjoamalla vierailun Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle virtuaalisesti. Itämeripäivänä 27.8. juhlitaan Itämeren monimuotoista kulttuuriperintöä ja ympäristöä ympäri Suomen. Päivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Itämeripäivää vietetään erilaisten tapahtumien, tempausten ja koulutusten parissa.

Suomen suurimpana ympäristöalan toimijana HSY kehittää jatkuvasti toimintaansa. Toimivalla vesi- ja jätehuollolla parannetaan mm. Itämeren kuntoa. HSY tuo myös aktiivisesti esiin ympäristön tilaan vaikuttavia asioita, joihin tavallinen kaupunkilainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Yli miljoonan asukkaan asuinkeskittymässä jokaisen valinnoilla on suuri merkitys kokonaisuuteen.

Tiedätkö sinä, mitä jätevedestä saadaan poistettua puhdistamolla?

Osana HSY:n tarjoamaa ympäristökasvatusta tuhannet koululaiset, opiskelijat ja muut ryhmät vierailevat Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla vuosittain. Vuonna 2019 yli 5000 vierailijaa kävi tutustumassa puhdistamon maanalaisiin tiloihin ja siihen, miten yli miljoonan asukkaan jätevedet puhdistetaan tehokkaasti. 
 
Puhdistamolla tehtävä perustyö pääkaupunkiseudun rannikkovesien hyväksi on kuitenkin useimmille asukkaille täysin näkymätöntä. Itämeripäivänä HSY tuo Viikinmäen jätevedenpuhdistamon ensimmäistä kertaa kaikkien luo – kotisohvalle tai terassille – virtuaaliselle alustalle toteutetun esittelykierroksen muodossa. Vierailijoille selviää muun muassa, että mihin päätyy lapsen vessanpönttöön pudottama legopalikka ja mikä merkitys kodin kemikaaliostoksilla on jätevedenpuhdistukselle ja Itämerelle.

Uusia toimia Itämeren hyväksi

HSY:n alueella on tehty edistyksellisiä tekoja jäteveden puhdistamiseksi jo vuodesta 1910 alkaen ja työtä Itämeren kunnon parantamiseksi on vuosikymmenten ajan tehty kehittämällä jätevedenpuhdistusta yhä tehokkaammaksi. HSY tekee jatkuvasti työtä ja seuraa alan kansainvälistä kehitystä ollakseen toimissaan aina muutaman askeleen edellä virallisiin ympäristövaatimuksiin nähden. Merkittävin investointi tällä hetkellä on uuden jätevedenpuhdistamon rakentaminen Espoon Blominmäkeen. Sen valmistumisen myötä asukaskohtainen ravinnekuormitus Itämereen vähenee edelleen. 
 
Nykyisen, 2025 vuoteen ulottuvan strategiansa mukaisesti HSY on sitoutunut toimimaan ympäristövastuun ja resurssitehokkuuden edelläkävijänä. Päämäärän saavuttamista seurataan muun muassa toimenpideohjelmien avulla. Itämeren eteen tehtävä työ tulee näkyväksi esimerkiksi kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa - sitoumus2050:ssä - ja Itämerihaasteeseen kuuluvassa Itämeri-toimenpideohjelmassa.

  • Raportoimme toimenpideohjelmamme toteutumisesta Itämerihaasteen sihteeristölle. Ohjelmamme hankekokonaisuudet koskevat vesihuoltoa laajasti, ei vain jätevedenpuhdistusta. Mukana on muun muassa hulevesien hallintaan ja investointeihin liittyviä kokonaisuuksia. Tällä toimintakaudella ohjelmassamme on uutena kokonaisuutena mukana myös Itämeren vaelluskalojen nousuesteiden poistamiseen liittyviä toimenpiteitä, kertoo HSY:n Itämerihaasteen toimenpideohjelman koordinaattori, ympäristöasiantuntija Aninka Urho. 

Itämeripäivä

John Nurmisen Säätiö lanseerasi Itämeripäivän 29.8.2019. Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivää vietetään elokuun viimeisenä torstaina (vuonna 2020 elokuun 27. päivänä) tapahtumien, tempausten ja koulutuksen parissa. 
www.itämeripäivä.fi

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Itämeripäivän tapahtumasta: ympäristöasiantuntija Heini Snellman, p. 045 6577 375, heini.snellman(at)hsy.fi

Lisätietoja Itämerihaasteesta: ympäristöasiantuntija Aninka Urho, p. 050 4123177, aninka.urho(at)hsy.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Häiriöttömämpää viemäröintiä pumppaamosaneerauksilla/korjattu kustannus 2,6 Milj.€18.9.2020 12:39:46 EESTTiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n jätevedenpumppaamo Vantaan Ylästöntiellä uusitaan. Pumppaamon kapasiteetti nousee ja samalla se uudistuu teknisesti. Pumppaamojen ja viemäreiden saneerauksella parannetaan toimintavarmuutta ja vähennetään häiriöitä, joista pahimmillaan voi syntyä jäteveden ylivuoto maastoon tai vesistöön./Korjattu tiedote, kustannusarvio 2,6 Milj. € ei 1,6 Milj. €

HSY:n hallituksen päätökset 18.8.202018.9.2020 12:00:39 EESTTiedote

HSY tiedottaa erillisellä tiedotteella jäteveden pumppaamoiden saneerauksista.HSY tiedottaa erillisellä tiedotteella jäteveden pumppaamoiden saneerauksista.Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat: - Ylästöntien pumppaamon uudelleenrakentaminen - Otaniemen vesihuollon saneeraus - Etelä-Laajalahti - Pohjois-Tapiola vesihuoltoverkostojen kehittäminen ja saneeraus. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankinnat: - ferrosulfaatin puitejärjestelyn toimittajiksi valittiin Kemira Oyj ja Voda Nordic Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen aktiivihiilisuodatuslaitoksen saneerauksen rakennusurakoitsijaksi valittiin Skanska Infra - betoniset monitoimikaivot tilataan Rudus Oy:lta ja muoviset monitoimikaivot sekä tarvikkeet Pipelife Finland Oy:lta - urakoitsijaksi tyhjentämään ja kuljettamaan jätteiden monilokerokeräysvälineitä HSY-alueella ja Kirkkonummella valittiin Urbaser Oy - vartiointipalveluiden tarjoajaksi valittiin AVA

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 18.9.202016.9.2020 07:43:33 EESTTiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 18.9.2020 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa http://hsy01.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames HSY:n hallitus päättää muun muassa seuraavien hankesuunnitelmien hyväksymisestä: - Ylästöntien pumppaamon uudelleen rakentaminen - Otaniemen vesihuollon saneeraus - Etelä-Laajalahti - Pohjois-Tapiola vesihuoltoverkostojen kehittäminen ja saneeraus. Hallitus päättää seuraavista hankinnoista: - ferrosulfaatin puitejärjestelyn toimittajat - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen aktiivihiilisuodatuslaitoksen saneerauksen rakennusurakoitsija - monitoimikaivojen hankinta - urakoitsijan valinta tyhjentämään ja kuljettamaan jätteiden monilokerokeräysvälineitä HSY-alueella ja Kirkkonummella - vartiointipalveluiden tarjoajan valinta. Hallitus saa tiedoksi yhteenvedon jäsenkaupunkien lausunnoista HSY:n alustavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2021-2023 sekä vesihuollon ja jätehuollon inve

Sortti-asemille tuotu poistotekstiiliä lähes 120 000 kiloa – tuo ainoastaan kuivia, hajuttomia ja homeettomia vaatteita14.9.2020 08:46:00 EESTTiedote

HSY:n Sortti-asemille on tuotu lähes 120 000 kiloa poistotekstiiliä 10 kuukauden aikana. Keräykseen kelpaavat rikkinäiset ja loppuun kuluneet vaatteet ja kodintekstiilit. Keräykseen tuodusta tekstiilistä suurin osa kelpaa kierrätykseen. Noin 30 prosenttia tekstiilistä on sellaista, jota ei voi jatkojalostaa uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme