Helsingin yliopistoHelsingin yliopisto

Maanantai 12.8. klo 8:00: Hyvästelemme Luonnontieteellisen museon parvekkeella kahvittelevat Kiran ja Raffen

Jaa

Luonnontieteellisen museon parvekkeella kahvittelevat kirahvit pakkaavat piknik-korinsa ja lähtevät ikuiseen kesään. Urheat pitkäkaulat ovat ilahduttaneet ohikulkijoita lähes kymmenen vuotta, mutta nyt syysmyrskyt ja talvien tuiskut ovat ottaneet pidemmän korren subtrooppisiin olosuhteisiin sopeutuneista otuksista.

Kira ja Raffe kahvilla. Kuvaaja: Kukka-Maria Ahokas.
Kira ja Raffe kahvilla. Kuvaaja: Kukka-Maria Ahokas.

Kahvittelevat kirahvit ovat vastaanottaneet Luonnontieteellisen museon vieraita keväästä 2010 lähtien. Tuolloin ne ilmestyivät katukuvaan Maailman luonto -näyttelyn avajaiskampanjan yhteydessä. Kaupungin käsityöpaja valmisti puiset eläimet museon tekemien pienoismallien pohjalta ja nimikilpailun myötä parivaljakko nimettiin Kiraksi ja Raffeksi. Eläimiä on huollettu säännöllisin väliajoin. Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja ne poistetaan museon parvekkeelta maanantaina 12.8.2019. Eläinten lasku tapahtuu nosturilla ulkokautta noin klo 8. Museon osoite on Pohjoinen Rautatiekatu 13.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kirahvien lähtöä ja haastattelemaan Luomuksen eläintieteen yksikön johtaja Aino Juslénia. Huomioikaa että kirahvien noston tarkkaa ajankohtaa ei voida arvioida ja huono sää, erityisesti kova tuuli, voi estää noston.

Uhanalaistuvat kirahvit

Kansainvälinen luonnonsuojeluliiton (IUCN) tuoreimmassa lajien uhanalaisuusarvioinnissa kirahvin kaikki yhdeksän alalajia on luokiteltu joko silmällä pidettäväksi tai vaarantuneiksi ja osa vielä suuremman uhan alla oleviksi erittäin tai äärimmäisen uhanalaisiksi lajeiksi. Merkittävimmät syyt kirahvien vähenemiseen ovat salametsästys ja muutokset maankäytössä.

Jaa kuvamuisto kirahveista

Kahvittelevat kirahvit ovat olleet yksi museon kuvatuimmista kohteista. Löytyykö sinun puhelimestasi tai kameran muistikortilta otos museon ulkosivua elävöittäneistä kavereista? Muistosi kirahveista voit jakaa instagramissa ja twitterissä hästägillä #kirajaraffe. Jaamme kuvia Luomuksen Instagramissa elokuun ajan @Luomusgalleria ja Twitterissä @Luomus

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markkinointikoordinaattori Salla Mehtälä, salla.mehtala@helsinki.fi, 02941 21694

Kuvat

Kira ja Raffe kahvilla. Kuvaaja: Kukka-Maria Ahokas.
Kira ja Raffe kahvilla. Kuvaaja: Kukka-Maria Ahokas.
Lataa
Kira ja Raffe kahvittelemassa. Kuvaaja: Salla Mehtälä.
Kira ja Raffe kahvittelemassa. Kuvaaja: Salla Mehtälä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.

Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella. 

Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme