Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Maanantaista lähtien kaikissa Helsingin peruskouluissa maksutonta harrastamista

Jaa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävän harrastamisen Suomen mallin toiminta laajenee Helsingissä kaikkiin peruskouluihin. Syksyn harrastusryhmät aloittavat toimintansa 30.8.2021 alkaen ja ne on suunnattu 3.–9. luokkien oppilaille. Lasten ja nuorten toiveiden pohjalta rakennetut harrastukset tuovat mielekästä tekemistä koululaisten iltapäiviin.

Syyslukukaudella 2021 jokaisessa Helsingin 102 peruskoulussa on tarjolla harrastamisen Suomen mallin mukaista maksutonta toimintaa 3.–9. luokkien oppilaille. Harrastusryhmiä on yhteensä noin 250 ja harrastustarjontaa täydennetään kuluvan lukukauden aikana. Harrastaminen on maksutonta, ajoittuu koulupäivän jälkeiseen aikaan ja tapahtuu omalla koululla tai sen läheisyydessä.

Harrastusvalikoiman suunnittelussa keskeistä on ollut lasten ja nuorten toiveiden kuuleminen. Koulukohtaisia suosikkiharrastuksia selvitettiin mm. valtakunnallisen koululaiskyselyn kautta. Helsingissä lasten ja nuorten harrastustoiveita olivat mm. parkour, kuvataide, elokuva, animaatio, teatteri, ruuanlaitto, koodaus, pelisuunnittelu, robotiikka ja eläinharrastus. Nämä toiveet toteutettiin jo keväällä 2021 mallin kokeiluvaiheessa. Nyt syksyllä valikoima täydentyy, ja uusia harrastuksia ovat muun muassa jalkapallo, koripallo, sirkus, tanssi, katutaide, mediataide, valokuvaus, historia, kirjallisuus, kuntosali ja kamppailulajit.

”Olemme Helsingissä muodostaneet oman lasten ja nuorten tiimin, jotta voimme vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta ja kerätä heiltä arvokasta palautetta toiminnan kehittämiseksi”, kertoo Helsingin kaupungin Harrastamisen Suomen mallin projektipäällikkö Irma Sippola.

Helsingin kaupungin tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten harrastamisen mahdollisuuksia sekä ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä.

”Tutkimusten mukaan lapsilla ja nuorilla, joilla on säännöllinen harrastus, voidaan todeta olevan vähemmän yksinäisyyden, koulustressin, nukkumisvaikeuksien, mieliala-ailahtelujen, koulukiusaamisen tai heikon terveydentilan kokemuksia. Harrastuksilla on myönteisiä vaikutuksia kouluviihtyvyyteen ja siten myös koulun arkeen. Harrastusten tuominen koulupäivän jälkeiseen aikaan rauhoittaa illat perheiden yhteiseksi ajaksi”, uskoo Helsingin kaupungin perusopetuksen aluepäällikkö Kimmo Mustonen.

Harrastamisen Suomen mallin mukainen toiminta on myös yksi keino puuttua harrastamisen kalleuteen pääkaupunkiseudulla.

”Harrastamisen kalleus pääkaupunkiseudulla voi olla esteenä harrastuksen aloittamiselle. Koulupäivän jälkeen järjestettävällä maksuttomalla toiminnalla tuodaan mahdollisuudet lähemmäs myös niitä lapsia ja nuoria, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia kokeilla erilaisia harrastuksia”, kertoo aluepäällikkö Tiina Hörkkö kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan nuorisopalvelusta.

Syksyn harrastustoiminta käynnistyy 30.8.2021 alkaen terveysturvallisuus huomioiden

Syyslukukaudella 2021 jokaisessa Helsingin 102 peruskoulussa on tarjolla harrastamisen Suomen mallin mukaista maksutonta toimintaa 3.–9. luokkien oppilaille. Koulut tiedottavat huoltajia ja oppilaita uusista harrastusmahdollisuuksista mm. Wilman kautta. Harrastustoiminta toteutetaan yhteistyössä järjestöjen, seurojen, yritysten ja muiden lapsille ja nuorille harrastustoimintaa järjestävien toimijoiden kanssa. Tiedot harrastusryhmistä sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät koulujen omilta verkkosivuilta. Toiminnassa noudatetaan harrastustoimintaa varten laadittuja terveysturvallisuusohjeita ja harrastusten järjestäjät ovat sitoutuneet noudattamaan laatimaansa terveysturvallisuussuunnitelmaa.

Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke. Uutta harrastusmallia kokeiltiin Helsingissä jo keväällä 2021, jolloin harrastuksia tarjottiin 3.–6. luokkien oppilaille 21 koulussa. Toiminnan laajentuessa kaikkiin Helsingin peruskouluihin harrastustarjonta kasvaa ja nyt myös yläkouluikäiset nuoret voivat ilmoittautua harrastuksiin. Harrastusvalikoima täydentyy ja ryhmiä voidaan lisätä lukukauden aikana. Helsingin kaupunki on sitoutunut rakentamaan koulupäivän jälkeisestä maksuttomasta harrastamisesta pysyvän toimintamallin, johon tulevat mukaan myöhemmässä vaiheessa myös yksityis-, sopimus- ja valtionkoulut.

Tämä tiedote julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi mahdollisimman pian Helsingin kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi.

Kuva: Jonna Pennanen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harrastamisen Suomen malli Helsingissä

Aluepäällikkö, nuorisopalvelut
Tiina Hörkkö
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
050 3026404
tiina.horkko@hel.fi

Aluepäällikkö, perusopetus
Kimmo Mustonen
Helsingin kaupunki, kasvatus ja koulutus
040 6603304
kimmo.mustonen@hel.fi

Projektipäällikkö, nuorisopalvelut
Irma Sippola
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
041 5121795
irma.sippola@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Nyctalope-performanssi kutsuu naisia ottamaan öisen kaupungin haltuun21.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Polymorphin Nyctalope on performanssi ja installaatio, joka käsittelee naisten voimaa ja rohkeutta sekä suhdettamme yölliseen julkiseen tilaan. Ranskalainen tekstiilisuunnittelija Maëva Longvert on luonut esityksen, jossa noin 40 naista Toulousesta ja Helsingistä esiintyy julkisissa tiloissa käyttäen esityksessä kutomaansa kangasta. Installaatio on koettavissa Helsingissä Sörnäisten metroaseman läheisyydessä Helsinginkadulla 8.10. kello 19−20. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Pirkkolaan 18.9. avattava uusi energiatehokas jäähalli tuo helpotusta Helsingin haastavaan jäätilanteeseen17.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Pirkkolaan avataan uusi energiatehokas jäähalli 18.9. Pirkkolan jääpyhättö on perinteisesti ollut kovassa käytössä ja käyttäjiä ollut vuosittain noin 150 000. Uuden jäähallin myötä kävijämäärän odotetaan nousevan vuositasolla noin 170 000 henkilöön, joka tulee osaltaan helpottamaan Helsingin haastavaa jäätilannetta. Jäähallin rakennuskustannukset ovat noin 17 miljoonaa euroa. Rakennuksessa on hyödynnetty uutta rakennustekniikkaa, jonka avulla voidaan saavuttaa jopa 60 prosentin energiatehokkuus vanhaan halliin verrattuna. Hallin auetessa kaupunkilaiset ja jääurheiluväki pääsevät nauttimaan modernin jäähallin tarjoamista olosuhteista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme