Työeläkeyhtiö Elo

Määräaikainen asiamies vahvistamaan Elon hallintoa

Jaa
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo on 11.12.2020 vastaanottanut Finanssivalvonnan päätöksen koskien Fivan 30.9.2020 Elolle toimittamaa kuulemiskirjettä ja Fivan harkintaa asettaa Elolle asiamies.

Kuulemiskirjeen taustalla on kevään 2020 poikkeuksellinen talouskriisi ja tuolloin Elon vakavaraisuusasemaa koskenut tilanne. Finanssivalvonta halusi selvityksen Elon toimista ja päätösperusteista koronakevään haasteellisessa talousympäristössä. Elo antoi vastauksensa kuulemiskirjeeseen 30.10.2020.

Finanssivalvonta on päättänyt asettaa Elolle asiamiehen ja on nimittänyt tähän tehtävään asianajaja, varatuomari Pekka Jaatisen. Jaatinen aloittaa asiamiehenä 14.12.2020.

”Elossa on tehty useita toimia, joilla on jo vahvistettu ja vahvistetaan hallinnon kyvykkyyttä ja osaamista. Toivotamme asianajaja Jaatisen lämpimästi tervetulleeksi. Uskon, että yhteistyömme tulee olemaan hedelmällistä”, toteaa Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Kuten Finanssivalvonta tiedotteessaan toteaa, Finanssivalvonnan päätös ei edellytä yhtiön asiakkailta toimenpiteitä, eikä päätöksellä ole vaikutusta yhtiön tarjoamaan vakuutusturvaan. Finanssivalvonta tarkastelee asiamiehen tarpeellisuutta uudelleen viimeistään kesäkuussa 2021.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye