Lapin ELY-keskusLapin ELY-keskusLapin ELY-keskus

Maaseuturahaston hankkeilla on positiivista vaikuttavuutta lappilaisten elämään

Jaa
Lapissa on selvitetty maaseuturahaston tukien vaikuttavuutta arjen sujuvuuden, ihmisten kokeman hyvinvoinnin sekä viihtyvyyden näkökulmasta.
Esimerkiksi Ice Areena Vojakkalan rakentamiseen on saatu tukea maaseuturahastosta Leader-ryhmän kautta. Kuva: Lapin keino.
Esimerkiksi Ice Areena Vojakkalan rakentamiseen on saatu tukea maaseuturahastosta Leader-ryhmän kautta. Kuva: Lapin keino.

Vuosina 2014–2020 toteutetuille yleishyödyllisille kehittämishankkeille on myönnetty Lapissa rahoitusta noin 22,5 miljoonaa euroa.* Tällä euromäärällä Lappiin on muun muassa saatu 17 uutta valokuituverkkoa kyliin, kunnostettu tai rakennettu 274 kohdetta ja tehty 351 erilaista ympäristöä parantavaa toimea. Talkootöitä on Lapissa näinä vuosina tehty yhteisen hyvän eteen 183 694 tuntia.

Eniten rahoitusta on Lapissa kohdentunut maaseudun palveluiden sekä laajakaistainfrastruktuurin ja sähköisten palveluiden kehittämiseen.

- Laajakaistainvestoinneilla on erittäin tärkeä merkitys paitsi arjen sujuvuuden myös maaseudulla viihtymisen kannalta. Laajakaistat mahdollistavat etätyön tekemisen, harrastustoiminnan ja digipalveluiden kehittämisen. Lisäksi ne parantavat alueemme vetovoimaisuutta, toteaa Lapin ELY-keskuksen Hannu Linjakumpu.

Konkreettisimmin maaseuturahaston hankkeiden vaikutukset ihmisten arkeen ovat näkyneet parantuneissa vapaa-ajan palveluissa ja harrastusmahdollisuuksissa.

- Olemme rahoittaneet useaan kylään esimerkiksi lähiretkeilykohteita uusien laavujen ja kunnostettujen uimarantojen muodossa, kertoo Leader Tunturi-Lappi ry:n Ella-Noora Polvi.

Arjen sujuvuutta ovat edistäneet kylätalojen ja muiden kokoontumispaikkojen kunnostaminen ja kehittäminen. Erilaiset kokoontumistilat edistävät ihmisten yhteisöllisyyttä ja tarjoavat paikkoja tapahtumien järjestämiselle.

- Kylätalojen remontit ovat aina kokoaan suurempia hankkeita. Esimerkiksi ilmalämpöpumpun hankinta tai ulkovuoren maalaus poikii yhteistyötä jo toteutusaikana. Kylätalot toimivat inspiraation lähteenä yhteisten toimien suunnittelulle ja luonnollisena paikkana toteuttaa niitä, sanoo Polvi.

Maaseuturahaston hanketoiminta on edistänyt lappilaisten hyvinvointia. Ihmisten kokema yhteisöllisyys on parantunut, ja ihmiset ovat aktivoituneet kehittämään omaa kotiseutuaan.

Hyvinvointia ovat lisänneet erilaiset talkoilla kunnostetut tai rakennetut harrastus- ja liikuntapaikat.

- Oman korren kekoon kantaminen konkretisoi yhteenkuuluvuutta ja lisää ihmisten koettua hyvinvointia. Onnistuneiden talkoiden jälkeen yhteisöllisyys kukoistaa kylässä vielä pitkään. Talkootunteihin sisältyy lukematon määrä ihmisten välisiä kohtaamisia, tutustumista toisiinsa, hyötyliikuntaa ja merkityksen tuottamista ihmisten arkeen, Polvi korostaa.

Maaseuturahaston hankkeilla on ollut vaikutusta alueen viihtyvyyden edistämiseen. Lappi on entistä vetovoimaisempi, sillä alueella on investoitu viihtyvyyttä tukevaan infrastruktuuriin luontopoluista laavuihin ja leikkipaikkoihin.

- Näistä investoinneista hyötyvät niin paikalliset asukkaat kuin matkailijatkin, huomauttaa Linjakumpu.

Selvityksen on toteuttanut aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI Public Oy. Aineisto koostuu maaseuturahaston rahoitus- ja indikaattoritiedoista, sidosryhmähaastatteluista (8 kpl), kyselyistä (3 kpl) sekä Leader-ryhmien raporteista. Lapissa maaseuturahaston tukia myöntävät ELY-keskus sekä paikalliset Leader-ryhmät.

Maaseuturahaston vaikuttavuusselvitys on julkaistu 7.4.

* Selvityksessä on ollut mukana hankkeita, jotka on toteutettu vuosina 2014–2020. Hankkeet ovat päättyneet viimeistään 31.12.2020. Vuosina 2014–2020 on myönnetty julkista rahoitusta yleishyödyllisille kehittämishankkeille yhteensä n. 32,8 miljoonaa euroa. Osa hankkeista on kuitenkin päättynyt 31.12.2020 jälkeen, joten näitä hankkeita ei ole otettu mukaan vaikuttavuusselvitykseen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne Ristioja
ryhmäpäällikkö, Lapin ELY-keskus
anne.ristioja(at)ely-keskus.fi
p. 0295 037 118


Ella-Noora Polvi
toiminnanjohtaja, Leader Tunturi-Lappi ry
ella-noora.polvi(at)tunturileader.fi
p. 040 579 0639

Kuvat

Esimerkiksi Ice Areena Vojakkalan rakentamiseen on saatu tukea maaseuturahastosta Leader-ryhmän kautta. Kuva: Lapin keino.
Esimerkiksi Ice Areena Vojakkalan rakentamiseen on saatu tukea maaseuturahastosta Leader-ryhmän kautta. Kuva: Lapin keino.
Lataa
Maaseuturahastosta on tuettu kylien laajakaistainvestointeja. Kuva: Lapin keino.
Maaseuturahastosta on tuettu kylien laajakaistainvestointeja. Kuva: Lapin keino.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Kesän päällystystyöt painottuvat Lapissa valta- ja kantateille31.5.2023 09:44:09 EEST | Tiedote

Päällystystyöt ovat käynnistyneet Lapissa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Tänä kesänä päällystämme mm. Enontekiöllä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Posiolla. Huonokuntoisia päällysteitä uusitaan vain 95 km kilometrin matkalta ja kävely- ja pyöräilyteitä noin 6 kilometriä. Kilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että rakenteenkorjausten määrän kasvu. Korjausvelka maantieverkolla kasvaa tänäkin vuonna.

Lapissa tuotetaan palveluja ja tuotteita, joille on globaalia kysyntää31.5.2023 08:00:17 EEST | Tiedote

Lapin suhdannekatsauksen mukaan kehitys jatkui positiivisena vuonna 2022. Koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu. Liikevaihdon vuosimuutos jatkui positiivisena kaikilla tarkastelluilla toimialoilla. Eniten liikevaihto kasvoi matkailupalveluissa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa ja vähiten kaupassa. Henkilöstömäärän, mukaan lukien julkinen sektori, vuosimuutos jäi liikevaihtoa vaisummaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme