MessukeskusMessukeskus

MaatalousKonemessut 2022 palkitsi parhaat uutuudet

Jaa
MaatalousKonemessut 2022 palkitsi tänä vuonna neljä tuotetta hopeamitalilla ja kunniamaininnan sai 11 tuotetta. Kultamitaleja ei jaettu tänä vuonna yhtään. Maataloustoimittajista koostuva raati on valinnut palkitut uutuustuotekilpailuun ilmoitettujen uutuustuotteiden joukosta. Kaikki uutuudet ovat nähtävillä MaatalousKonemessuilla 13. - 15.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa.
Agro ContiSeal -teknologia
Agro ContiSeal -teknologia

Maatalouskoneuutuuksia arvostelleen raadin tärkeimpiä kriteerejä ovat olleet tuotteen merkitys maataloudelle, vaikutus kannattavuuteen ja prosesseihin, ympäristöystävällisyys, energiatehokkuus sekä vaikutus työmäärään ja turvallisuuteen. Palkittu uutuustuote on voinut olla myös toiminnallisuus, jonka soveltaminen tuo huomattavaa parannusta olemassa olevaan tuotteeseen tai palveluun. Uutuustuotteiden palkintoraadissa ovat vaikuttaneet Piia Lehojärvi Maaseudun Tulevaisuudesta, Eemeli Linna Koneviestistä ja Pentti Törmä Käytännön Maamiehestä. MaatalousKonemessujen uutuustuotekilpailuun ilmoitettiin ennätykselliset 118 tuotetta, palvelua tai menetelmää.


Kultamitaleja ei jaettu tänä vuonna yhtään. Raadin mielestä mikään tuotteista ei tuonut markkinoille täysin uutta teknologiaa tai tekniikkaa. Uutuuksista nousi tänä vuonna erityisesti tuotteita, joita voidaan käyttää jo olemassa olevissa koneissa ja laitteissa ja jotka helpottavat alan ammattilaisen työtä.

Neljä hopeamitalistia

Uutuuskoneista hopealla palkitut tuotteet ovat Agro ContiSeal -teknologia, Dataväxt Logmaster, Fendt 700 Gen7 -mallisarja ja Piippo Hydraulic Oy:n isobus-ohjattu lumiauraventtiili.  

  • Agro ContiSeal -teknologian avulla voi ehkäistä maatalousrenkaiden puhkeamisesta aiheutuvia seisokkeja. Patentoitu renkaan sisäpuolelle levitettävä polymeeri tiivistää vieraiden esineiden aiheuttamat puhkeamat välittömästi. ContiSeal-käsitellyillä renkailla varustetun ajoneuvon ei tarvitse hidastaa vauhtiaan renkaan puhkeamisen jälkeen eikä rengasta tarvitse vaihtaa välittömästi. Tahmea polymeeri peittää pistokohdan ja estää painehäviön.
  • Dataväxt Logmaster tarjoaa monipuolisen telematiikkaohjelmiston edullisesti ja helposti ilman merkkisidonnaisuuksia. Se kerää tiedot mm. koneen sijainnista, käynnissä olosta, polttoaineen kulutuksesta sekä moottorin kuormituksesta, ja luo niiden pohjalta automaattisesti Logmaster-ohjelmaan laajan raportin. Tietoja voidaan käyttää esimerkiksi tuotannon kehittämisen, urakoinnin laskutuksen tai lohkomuistiinpanojen perustana.
  • Fendt 700 Gen7 on täysin uudelleen suunniteltu mallisarja, joka laajentaa tehoalueen 220 kW asti. Mallisarjassa on uusi, Suomessa suunniteltu ja tehty moottori ja valinnainen 60 tuuman raideleveys . Ensimmäistä kertaa 700 Vario on saatavana 60 km/h nopeudella.

• Piippo Hydraulic Oy:n isobus-ohjatulla lumiauraventtiilillä voidaan nostaa U-auran työtehoa ja käyttömukavuutta. Auran kaikki nivelet ovat varustettu antureilla, joiden ansiosta auralle voidaan asettaa esiohjelmoidut asennot, joihin aura voi ajaa itsensä automaattisesti käyttäjän niin käskiessä. Anturien avulla on toteutettu myös turvarajat, jotka estävät auraa menemästä asentoon, joka voisi vahingoittaa alustakonetta. Auraa ohjataan ISOBUS-väylän kautta, jolloin traktoriin ei tarvita ylimääräisiä hallintalaitteita, eikä venttiili vaadi ylimääräisen hydrauliikan asentamista etukuormaimeen.

Yksitoista kunniamainintaa

Lisäksi uutuustuotteiden raati on antanut kunniamaininnan seuraaville tuotteille:

• Arskametalli Oy:n CW-vaunukuivuri

• ecOcaucO -kuivauksenohjaus

• Kverneland FastBale

• GrainSense Flow Analyzer

• Infraline FMS (Fuel Management System)

• Iso-Antti -pyörösiilot D10,6 m & D12,1 m

• Multiva eCerex ja eForte -kylvölannoittimet

• Sirppi-mobiilisovellus

• Lantmännen Agron syysruisvehnän ostosopimus

• Tume Orion -kylvölannoitinmallisto

• Valtra Q -sarja

Uutuustuotekilpailuun ilmoitetut tuotteet löytyvät tapahtuman verkkosivuilta: www.maatalouskonemessut.fi
MaatalousKonemessut järjestetään 13. - 15.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa
Seuraa tapahtumaa: www.maatalouskonemessut.fi / Somekanava: facebook.com/MaatalousKonemessut

Lisätietoja:
Konseptikehittäjä Leo Potkonen, Messukeskus, 045 665 8577, leo.potkonen@messukeskus.com
Tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus puh. 050 3760 804, teija.armanto@messukeskus.com
Tapahtuman logo: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Agro ContiSeal -teknologia
Agro ContiSeal -teknologia
Lataa
Isobus-ohjatulla lumiauraventiilillä
Isobus-ohjatulla lumiauraventiilillä
Lataa
Fendt 700 Gen7
Fendt 700 Gen7
Lataa
Dataväxt Logmaster
Dataväxt Logmaster
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye