Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Maatullin ala-asteen koulurakennus tarvitsee uusia korjauksia

Jaa
Maatullin ala-asteen koulurakennusta (Kimnaasipolku 5) on korjattu kesän aikana, ja korjauksia viimeistellään pääosin talon ulkopuolella. Kesällä aloitettiin myös tutkimus koulun kunnosta, ja kaupunki sai tällä viikolla alustavaa tietoa rakennuksen uusista korjaustarpeista. Kaupunki on ryhtynyt näiden tietojen perusteella toimiin tilanteen ratkaisemiseksi.
Koulurakennus on rakennettu vuonna 1980. Kuvaaja Samuli Saarikko.
Koulurakennus on rakennettu vuonna 1980. Kuvaaja Samuli Saarikko.

Maatullin ala-asteen sisäilmaoireilusta tuli ilmoituksia keväällä, minkä vuoksi kaupunki käynnisti tutkimukset ja korjaustyöt koulussa. Kesällä koulurakennuksen ilmanvaihtoa korjattiin, jotta ilmanvaihto olisi parempi ja ilmavuodot rakennuksen rakenteiden kautta sisäilmaan vähenisivät. Kesällä korjattiin myös talvella havaittuja paikallisia kosteusvaurioita. Tilat ja kalusteet on siivottu korjausten jälkeen.

Kaupunki sai tällä viikolla alustavaa tietoa viimeisteltävinä olevista tutkimuksista Sitowise Oy:ltä. Tulosten perusteella koulussa tulee tehdä jatkotutkimuksia ja laajempia korjauksia. Korjaustarpeen laajuus selviää, kun kaikki tutkimukset syksyn aikana valmistuvat.

Kaupunki on jo alkanut selvittää erilaisia vaihtoehtoisia korjaamista ja väistötiloja koskevia ratkaisuja. Näin nopeutetaan päätöksentekoa ja toimenpiteiden aloittamista. Korjausten toteuttaminen edellyttää vähintään osittaisia väistötiloja.

Toiminta koulussa jatkuu toistaiseksi normaalisti. Sisäilmaa seurataan tiloihin asennettujen olosuhdemittareiden avulla ja luokkahuoneisiin asennetaan ilmanpuhdistimia.

Kesällä tehdyn kuntotutkimuksen alustavista tuloksista sekä kesän aikana tehdyistä korjauksista on kerrottu koululle lähetetyissä tiedotteissa, jotka löytyvät verkosta osoitteesta www.hel.fi/talotiedot kohdasta Peruskoulut -> Maatullin ala-aste.

Maatullin ala-asteen koulurakennus on peruskorjausiässä, ja se on päätetty korvata uudisrakennuksella. Uuden koulun rakentaminen alkaa tämänhetkisen aikataulun mukaan vuonna 2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava sisäilma-asiantuntija Kirsi Torikka-Jalkanen
Puh. 09 310 38633
kirsi.torikka@hel.fi
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala


Yhteiskuntavastuuyksikön päällikkö Katri Kuusinen
Puh. 09 310 39163
katri.kuusinen@hel.fi
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala

Kuvat

Koulurakennus on rakennettu vuonna 1980. Kuvaaja Samuli Saarikko.
Koulurakennus on rakennettu vuonna 1980. Kuvaaja Samuli Saarikko.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye