Agronomiliitto ry

Mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen eriarvoisia

Jaa
Työsuhteessa olevat kokevat ajan puutteen suurimmaksi ammatillisen kehittymisen ja koulutuksen esteeksi. Määräaikaisilla ja työttömillä esteet liittyvät joko työnantajalle tai itselle aiheutuviin kustannuksiin. Tämä käy ilmi Agronomiliiton jäsenilleen teettämästä osaamisselvityksestä.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevien ja työttömien esteet osaamisen kehittymiselle poikkeavat muista. Määräaikaisessa työsuhteessa olevilla nousevat muita selkeämmin esille työnantajalle aiheutuvat kustannukset, jolloin jo koulutukseen pääseminen koetaan hankalammaksi. Työttömillä taas itselle aiheutuvat kustannukset muodostavat suurimman esteen. Työttömien mahdollisuuksiin kehittää osaamistaan työttömyysaikana on monia tukijärjestelmään liittyviä esteitä.

Osaamisen kehittäminen nähtiin tärkeänä oman urakehityksen kannalta.Asiaa selvitettiin tiedustelemalla urakehityksen kannalta tärkeitä osaamisalueita. Urakehityksen edistämisen kannalta pidettiin tärkeinä digi-, it-, ohjelmointi-  ja mobiilitaitoja (19 %). Myös business-, liiketoiminta-, talous- ja yrittäjyystaidot (12 %) sekä johtaminen ja esimiestaidot koettiin tärkeiksi.

Kaksi viidestä vastaajasta koki digitalisaation vaikuttavan omiin osaamistarpeisiinsa jatkuvana lisäkoulutuksen ja kehittymisen tarpeena työtehtävästä tai sektorista riippumatta. Etenkin johto- ja esimiestehtävissä, suunnittelu-, kehitys- ja hallintotehtävissä sekä toimistotehtävissä työskentelevät kokivat, että digitalisaation myötä lisäkoulutuksen ja kehittymisen tarve on jatkuvaa.

Agronomiliitto muistuttaa, että tuoreen ruokapoliittisen selonteon Ruoka2030:n laajasti hyväksyttyjen tavoitteiden toteutumisen edellytyksenä on koko ruokaketjun tarpeet kattavaan, eri koulutusasteille ulottuvaan koulutusjärjestelmään satsaaminen. Vain se, yhdessä oikein resurssoidun alan tutkimuksen kanssa, voi tuottaa tarvittavan osaamisen.

Lähde:

Osaamisselvityksen kohderyhmänä olivat Agronomiliiton jäsenet pois lukien opiskelijat ja seniorit. Selvitykseen vastasi 660 henkilöä. Tiedonkeruu toteutettiin yhdessä Fokusmasterin kanssa helmikuussa 2017. Aineiston jatkoanalysoinnin ja raportoinnin toteutti Taloustutkimus Oy.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Agronomiliiton ura-asioiden päällikkö Heidi Hännikäinen, puh. 040 901 1645
Agronomiliiton toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, puh. 040 901 1640

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Agronomiliitto ry
Agronomiliitto ry
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8
00130 HELSINKI

09 251 1160https://www.agronomiliitto.fi/liitto/

Agronomiliitto yhdistää koko ruokaketjun: siihen kuuluu noin 6 000 maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, kotitalous-, ympäristö-, bio- ja kuluttajatieteiden asiantuntijaa. Liitto on palvelu- ja etujärjestö, joka ajaa jäsentensä ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja. Vuonna 1897 perustettu Agronomiliitto on Akavan jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Agronomiliitto ry

Kasvulla vakautta, politiikalla vastakohtaisuutta21.6.2023 13:42:02 EEST | Tiedote

Petteri Orpon (kok.) hallitus ilmoittaa lähtökohdakseen julkisen talouden vakaannuttamisen kasvua ruokkimalla. Ohjelmassaan hallitus tavoittelee velkaantumisen pysäyttämistä erityisesti työllisyyttä parantamalla. Tavoitetta ryyditetään ennätyssuurella kuuden miljardin säästötavoitteella vaalikauden aikana. Kasvun ajuriksi nostetaan tuotekehitys- ja investointimenot, joita pyritään vahvasti lisäämään. Panostuksesta merkittävä osa suunnattaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, myös sektoritutkimuslaitokset mainitaan. Agronomiliiton tavoitteena oli vauhdittaa TKI-panostukset kasvuun ja olemme tähän hallitusohjelman kirjaukseen tyytyväisiä. Erityistoiveemme oli saada ruoan vientiosaamisen koulutukseen merkittävä avaus. Viennistä hallitus puhuu yleisellä tasolla mutta asioiden toimeenpano jää jatkoselvitykseen. Ennen vaaleja vaalivoittajien puheissa arvosteltiin - jopa vähäteltiin - vihreän siirtymän ja uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä Suomelle. Orpon hallituksen ohjelmassa jä

Agronomiliiton valtuuston 28.4.2023 kannanotto: Ruokajärjestelmä tarvitsee osaavia uudistajia28.4.2023 15:56:01 EEST | Tiedote

Agronomiliiton valtuusto vaatii uuden, muodostettavan hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi suomalaisen ruokapolitiikan uudistamista. On aika rakentaa monipuoliseen osaamiseen perustuva kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä, joka varmistaa ruokaturvallisuuden ja vihreän siirtymän. Tämä edellyttää paitsi poliittista edelläkävijyyttä, myös ruoka- ja luonnonvara-alojen ammattilaisten laajan osaamisen vahvistamista ja käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye