MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

MAKES PERUSTETTU EDISTÄMÄÄN SUOMALAISTA MARKKINOINTIA

Jaa
Markkinointialan toimijat perustivat MAKES ry:n edistämään suomalaista markkinointia ja kasvattamaan alan osaamista. Tavoitteena on kasvattaa Suomen taloutta kasvattamalla yritysten markkinointi-investointeja.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Suomen kansantaloutta kasvattavaa markkinointia, tuottaa tietoa markkinoinnin merkityksestä ja vahvistaa alan verkostoitumista. Yhdistys edistää markkinointialan ammattilaisten pääsyä yritysten päättäviin elimiin, muun muassa hallituksiin.

Valtiontalouden tarkastusvirasto ehdotti keväällä raportissaan, että markkinointialan toimijat perustaisivat organisaation edistämään suomalaisten yritysten markkinointia.  Perustettava Makes voisi tuon raportin mukaan olla moottori suomalaisen markkinoinnin arvostuksen ja markkinointiosaamisen kasvattamiselle.  

- Mielestämme ehdotus oli toimeenpanemisen arvioinen, ja sen vuoksi olemme tänään perustaneet MAKES ry:n ehdotetulla tavalla ja tavoitteilla, sanoo Anne Korkiakoski, Markkinoinnin edistämiskeskus MAKES ry:n hallituksen puheenjohtaja.  

Yhdistys kokoaa markkinointiin liittyvää tilasto- ja tutkimustietoa sekä kehittää markkinointiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta.

Lisäksi Markkinoinnin edistämiskeskus MAKES ry käynnistää eri toimialojen markkinointia vahvistavia hankkeita julkisen sektorin ja muiden eri tahojen kanssa yhteistyössä. Tällaisissa hankkeissa yhdistys voi toimia myös hankkeen rahoituksen järjestäjänä.

Yhdistys voi järjestää myös muuta toimintaa, joka edistää yritysten liikevaihdon kasvua markkinoinnin avulla ja ottaa kantaa sekä antaa lausuntoja markkinointiin liittyvästä lainvalmistelusta.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Anne Korkiakoski (hallitusammattilainen) ja jäseniksi Jaakko Aspara (professori, Hanken Svenska Handelshögskolan), Ritva Hanski-Pitkäkoski (hallitusammattilainen), Ami Hasan (hallituksen puheenjohtaja, hasan & partners), Tomi Härmä (toimitusjohtaja, Mediametrix), Sanna Kolamo (Sanoma Media Finland Oy, BtoB), Sanna Laakkio (toiminnanjohtaja MARK Suomen Markkinointiliitto ry), Riikka-Maria Lemminki (toimitusjohtaja, Mainostajien liitto ry) ja Tarja Virmala (toimitusjohtaja, Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry).

Yhdistykseen nimettiin neljä työryhmää ja niiden vetäjät: Hankkeet; Riikka-Maria Lemminki, Tutkimus; Tomi Härmä, Koulutus; Sanna Laakkio ja Viestintä; Tarja Virmala.

Yhdistyksen perustamiskirjan allekirjoittivat Google Finland Oy, Mainostajien liitto ry, Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry, Markkinointi-instituutti, MARK Suomen Markkinointiliitto ry, Medialiitto ry, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, Sanoma Media Finland, Vaasan yliopisto, Jaakko Aspara, Ritva Hanski-Pitkäkoski, Anne Koskiakoski, Mika Sarimo ja Lauri Sipilä. 

Yhteyshenkilöt

Anne Korkiakoski, 050 67411
Tarja Virmala, 0400 484 693

Tietoja julkaisijasta

MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote

Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.

VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON28.11.2019 15:00:00 EET | Uutinen

Villivision toimitusjohtaja ja partner Anna Lehtisalo on valittu Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Lehtisalo on toiminut MTL:n hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden ajan ja aloittaa puheenjohtajan tehtävässä ensi vuoden alussa. Lehtisalo jatkaa viime kaudet hallitusta ansiokkaasti luotsanneen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin työtä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye