SDP EDUSKUNTA

Mäkisalo-Ropponen: Kotihoitoon suunnattava lisää resursseja ja aikaa

Jaa

Ikäihmisten palveluasumisen ongelmien kuten haamuhoitajien ja isojen firmojen vilpillisen toiminnan kitkemisen lisäksi kotihoidon laatuun on suunnattava selkeästi lisää resursseja ja aikaa. Palvelupakettikulttuuri ja pikaiset tarkastuskäynnit ovat väärä suuntaus, mikäli haluamme ylläpitää kotihoidon asiakkaiden toimintakykyä, sanoo kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.).

- Kotihoito on muuttunut yhä enemmän erilaisten palvelupakettien tarjoamiseksi asiakkaille ja hoitajien rooli on muuttunut yhä enemmän pikaisesti asiakkaan luona ”tarkastuskäyntejä” tekeväksi. Suuntaus on väärä, sillä jos halutaan, että asiakkaat voivat asua kotona pidempään, on kuntouttavaan ja ylläpitävään toimintaan panostettava. Kotiin vietävien palvelujen sijasta tulisi huolehtia siitä, että asiakkaat pääsevät ulos omasta kodistaan. Tämä perusoikeus toteutuu hyvin harvoin kotihoidon asiakkaiden kohdalla, vaikka se olisi tehokkain tapa ylläpitää toimintakykyä, sanoo Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.).

Nykyisellään kotihoito voi olla hyvin pirstoutunutta ja ikäihmisen luona voi käydä lukuisia hoitajia hetkellisesti. Työntekijöiden siirtymäaikoihin ja paikallaoloon on varattava jo työvuoroja suunnitellessa riittävä aika.

- Kotihoidon tavoitteena on saada lisättyä asiakkaan luona tehtävää aikaa ja näin tehostaa kotihoidon toimintaa. Se on hyvä tavoite, mutta nyt se monin paikoin tapahtuu kyseenalaisiin keinoin työntekijöiden siirtymäaikoja työsuunnitelmissa lyhentämällä. Tämä tarkoittaa sitä, että hoitajat joutuvat tinkimään asiakkaiden luona olosta tai omasta ruokatauostaan ennättääkseen käydä kaikkien asiakkaiden luona, sanoo Mäkisalo-Ropponen. 

Paikasta toiseen siirtymiseen on työntekijöillä varattu aikaa esimerkiksi 2-3 minuuttia ja todellisuudessa tämä ei ole mahdollista, ellei toinen asiakas asu naapurissa. Käyntiaikoja on työvuorosuunnitelmassa jopa päällekkäin.

- Kotihoidon työntekijät kertovat, että jos siirtymäaika on arvioitu useamman asiakkaan kanssa liian lyhyeksi tai siirtymiseen ei ole varattu lainkaan aikaa, se tarkoittaa, että ensimmäisen käynnin jälkeen asiakkaat eivät saa enää sitä aikaa, joka heille on luvattu ja suunniteltu, sanoo Mäkisalo-Ropponen.

Esimerkki työvuorolistasta kuvana tiedotteen liitteenä. Työvuorolistasta näkee hoitajien tiukan aikataulun. Mikäli esimerkiksi siirtymissä on 6 minuutin virhe ja hoitajalla 20 käyntiä työvuoron aikana niin hän joutuu ottamaan kaksi tuntia asiakkaille luvatusta hoidosta tai omista tauoistaan. Työvuorosuunnitelma ei mahdollista edes vessassa käyntiä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Esimerkki työvuorolistasta
Esimerkki työvuorolistasta
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Taavitsainen: Valtionyhtiö Posti tekee palkkahalpuutusretken Tallinnaan21.3.2019 14:42:50 EETTiedote

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää järkyttävänä valtionyhtiö Postin Virosta haettavaa palkkahalpuutusta. Postin tänään päättyneet yt-neuvottelut johtivat 59 työntekijän irtisanomiseen. Irtisanomiset koskivat hallinnollisia tehtäviä. Lisäksi työtehtäviä siirtyi Suomesta Tallinnaan. Siirtoja on julkisuudessa olleiden tietojen perusteella suunniteltu jo pidemmän aikaa.

SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä21.3.2019 12:43:20 EETTiedote

- Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme esittäneet useita toimenpiteitä, sanoi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n paneelissa torstaina. - On ensiarvoisen tärkeää, että pienituloisten eläkeläisten käteen jäävää tuloa pystytään nostamaan. Siksi tarvitaan toimenpideohjelma, jolla nostetaan asteittain pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita 100 eurolla. Myös takuueläkkeen korottaminen tuo monille helpotusta tilanteeseen. - Sipilän hallitus on kurjistanut eläkeläisten tilannetta jatkamalla vuosi toisensa jälkeen kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien jäädytyksiä ja tekemällä tasoleikkauksen. Nämä on lopetettava ja indeksitarkistukset palautettava, vaati Haatainen. - Kun ihminen vanhen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme