Intrum Oy

Maksuaikoja suitsimalla saataisiin piristysruiske taloudelle

Jaa
Maksuajat pitenevät yritysten tahallisen viivyttelyn seurauksena. Tämä aiheuttaa vakavia ongelmia pk-yrityksille, jotka muodostavat talouden ytimen niin Suomessa kuin Euroopassa. Niiden avulla talous olisi mahdollista kääntää nousuun.

Tehokas rahankierto on yritykselle elinehto. Suomalaiset yritykset kirjaavat vuosittain luottotappioksi prosentin liikevaihdostaan, ja pitkittyvistä maksuajoista kärsii suuri osa yrityksistä.

Joka viides yritys Suomessa kokee pitkittyvien maksuaikojen vaikuttavan niiden likviditeettiin joko paljon tai jonkin verran. Joka kuudes kertoo, että maksuviiveet estävät yritystä kasvamasta. Joka kymmenes sanoo, että maksuviiveet vaikuttavat siihen, etteivät ne pysty palkkaamaan lisää henkilöstöä.

- Lukemat ovat Euroopan mittakaavassa maltilliset, mutta ongelma on silti merkittävä. Maksuviiveisiin sitoutuu huomattava potentiaali, joka olisi mahdollista valjastaa yritysten ja sitä kautta Suomen talouden liike-energiaksi, toteaa johtaja Juha Iskala Intrum Justitialta.

Yrityksillä itsellään olisi ratkaisun avaimet käsissään, sillä suurimpana syynä asiakkaiden maksuviiveisiin pidetään tahallista viivyttelyä. Tahallisen maksun viivästyttämisen isäksi kolmea yritystä neljästä on painostettu pidempiin maksuehtoihin kuin mitä ne olisivat valmiita myöntämään.

- Pk-yrityksillä ei useinkaan ole muuta mahdollisuutta kuin taipua suurempien yritysten painostukseen. Tämä aiheuttaa noidankehän yritysten väliseen maksuliikenteeseen. Kun yritykset saavat maksun myymistään tuotteista ja palveluista yhä pidemmän ajan päästä, ne joutuvat usein maksamaan hitaammin myös omat laskunsa.

Katso tulosgraafeja

Lataa raportti tästä

Intrum Justitian maksutaparaportti

Tiedot perustuvat Intrum Justitian maksutaparaporttiin. Raportti perustuu 29 Euroopan maassa helmi-maaliskuussa 2017 toteutettuun kyselytutkimukseen. Raportissa vertaillaan maakohtaisia ja kansainvälisiä trendejä maksukäyttäytymisessä ja maksutavoissa. www.intrum.fi/maksutaparaportti

Viisi vinkkiä yrityksen parempaan taloudenhallintaan

  1. Huolehdi, että yritykselläsi on johdonmukainen ja ajantasainen luottopolitiikka.
  2. Varmista, että myyt asiakkaille, joiden maksukykyyn voit luottaa. Tarkista myös jo olemassa olevien asiakkaiden maksukyky säännöllisesti.
  3. Muistuta viivästyneistä maksuista ripeästi. Mitä tuoreempi saatava on, sitä todennäköisemmin se maksetaan.
  4. Huolehdi, että myynti- ja talousosasto toimivat yhteistyössä luottotappioiden torjumiseksi.
  5. Tasapainota asiakasrakennetta riskien ja kasvupotentiaalin perusteella.

 

Lisätietoja:
Juha Iskala, johtaja, Intrum Justitia Oy, juha.iskala@intrum.com, puhelin 050 370 6333
Katja Luotola, viestintäpäällikkö, Intrum Justitia Oy, katja.luotola@intrum.com, puhelin 050 302 5639

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut, mutta osassa maakunnista ja toimialoista kasvua4.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 0,31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maakuntatarkastelussa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. Toimialoista kasvua havaittiin eniten vesi-, viemäri- ja jätehuollossa, rakentamisessa, muissa palveluissa sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Suomen talous on yskinyt pitkään korkeiden korkojen ja inflaation vuoksi, eikä kevät vielä tuo helpotusta tilanteeseen. Talouden kasvun odotetaan kuitenkin käynnistyvän tämän vuoden aikana.

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye