Asuntosäätiö

MAL-sopimukset hyödyttävät koko yhteiskuntaa

Jaa
MAL-sopimuksia on laadittu vuodesta 2010 lähtien hallituskausittain Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun kaupunkiseuduille. Asuntosäätiön kaltaiselle toimijalle MAL-sopimukset ovat tärkeä asia. Sopimusten piirissä on yhteensä 43 kuntaa. Ympäristö- ja liikenneministeriöiden mukaan sovitut asuntotuotannon ja liikennejärjestelmän kehittämisen toimenpiteet ovat toteutuneet hyvin.
Kuva: Satu Mali
Kuva: Satu Mali

MAL-tavoitteisiin kuuluu muun muassa, että kunnat sitoutuvat huolehtimaan uusien ja olemassa olevien asuinalueiden sosiaalisesta kestävyydestä. Tavoitteena on, että erilaisten väestöryhmien asumistarpeisiin tarjotaan kohtuuhintaisia asuntoja eli juuri niitä tuotantotuella toteutettuja asumisoikeus-, vuokra- ja hitas-asuntoja, joita Asuntosäätiö tarjoaa.

Kertasin taannoin henkilöstötilaisuudessa konsernimme onnistumislukuja viime vuodelta. 31 toimintapaikkakunnalla sijaitsevien yli 17 000 asuntomme käyttöaste on 98 % ja asukasvaihtuvuus vain 16,4 %. Nuo luvut kertovat henkilöstön hyvästä työsuorituksesta, mutta myös siitä että MAL-tavoitteiden mukaisilla ARA-asunnoilla on kova kysyntä.

Kysyntään vaikuttaa ratkaisevasti myös asumisen kustannukset. Keskivastike asumisoikeusasunnoissamme on pääkaupunkiseudulla 13,11 e/kk/m2 ja vuokra-asunnoissa 15,23 €/m2/kk. Pääkaupunkiseudun hintatasolla nuo hinnat voi luokitella kohtuuhintaisiksi.

ARA-tuotannon hintaa selittää ainakin osaltaan vuokrien ja vastikkeiden omakustannusperiaate ja yhtiöiden voitonjakorajoitteisuus. Asuntosäätiö ei tee bisnestä tuotannollaan, vaan tavoitteena on tarjota hyviä koteja kaikille. Perustajajäsenet linjasivat jo vuonna 1951, ettei säätiö tulouta toiminnasta osinkoja, vaan kaikki mahdollinen tulo käytetään toiminnan kehittämiseen.

Tuon toimintaperiaatteen turvin pystymme tuottamaan asunnot kohtuuhintaisiksi ja ylläpitämään kiinteistöt vastuullisesti sekä kehittämään niitä muun muassa ympäristövaateiden ja asukkaiden tarpeiden mukaan.

ARA-asunnot ovat myös yhteiskuntataloudellisia. Valtio ei joudu verovaroin panostamaan tuotantotukiin lainkaan, vaan rahoitus tapahtuu Valtion asuntorahaston kautta. Varat rahastoon kertyvät vuokrissa ja vastikkeissa maksetuista pääomakuluista. Tuotantotuki on myös käytännössä riskitön valtiolle, sillä taloja tehdään nykyisin vain sellaisille alueille, joilla kysynnän tiedetään olevan kova tulevaisuudessakin.

ARA-asuntojen kautta saadaan aikaan esimerkiksi Helsingissä kolmanneksen edullisempia vuokria vapaarahoitteiseen tuotantoon nähden eli vuokria, joihin tavallisilla työntekijöillä on varaa. Siten turvataan myös seudun elinkeinoelämän kilpailukyky ja toimintaedellytykset, mikä sekin kuuluu mainittuihin tavoitteisiin.

Vielä yksi MAL-tavoite sopii erittäin hyvin Asuntosäätiön toimintaan eli huolehtiminen asuinalueiden viihtyisyydestä ja luonnonläheisyydestä seudun vetovoimatekijänä.

Asuntosäätiö perustettiin aikoinaan tekemään Tapiolan puutarhakaupunkia. Aluekehittäminen on siten ollut alusta lähtien tärkeä osa toimintaamme. Asuinalueilla on suuri vaikutus asukkaiden hyvinvointiin ja uskomme merkityksen vain korostuvan tulevaisuudessa, kun työelämän rakenteet muuttuvat ja esimerkiksi etätyön tekeminen lisääntyy.

MAL-sopimukset ovat kaiken kaikkiaan erinomainen asia niin asukkaiden, Asuntosäätiön kaltaisen ARA-toimijan kuin myös yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. On positiivista, että asia on laajasti ymmärretty ja sopimusten toimenpiteet hyvin toteutettu. Ne luovat osaltaan alalle myös kaivattua pitkäjänteisyyttä.

Esa Kankainen
Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asuntosäätiö sr
Toimitusjohtaja Esa Kankainen
Puhelin: 040 758 5580
esa.kankainen@asuntosaatio.fi

Kuvat

Kuva: Satu Mali
Kuva: Satu Mali
Lataa
Esa Kankainen
Esa Kankainen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

09 4246 9333http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa noin 16 000 asuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye