ManpowerGroup

ManpowerGroupin Suomen ja Baltian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Kariola

Jaa
Suomen suurimpiin henkilöstöpalvelualan yrityksiin lukeutuvan ManpowerGroupin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Kariola. Hän seuraa tehtävässään vt. toimitusjohtajana työskennellyttä Lars-Petter Ørvingia. Kariola aloittaa uudessa tehtävässään 1.6.2017.

Suomen toimintojen lisäksi Kariola vastaa ManpowerGroupin liiketoiminnoista Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Kariola on viimeksi johtanut ulkoistettuihin palveluratkaisuihin erikoistunutta ManpowerGroup Solutions -liiketoimintaa, ja hänellä on pitkä kokemus IT-alan kansainvälisistä yrityksistä.

Työmarkkinat sekä työn tekemisen ja teettämisen mallit ovat isossa murroksessa, mikä näkyy koko toimialan ja markkinan kehityksessä. ”Yritykset ja organisaatiot ovat neljännen teollisen vallankumouksen alkutaipaleella – digitalisaatio, robotiikka, automaatio, keinoäly ja esineiden internet tuovat niin yksityiselle kuin julkisellekin sektorille valtavasti mahdollisuuksia. Digiaika synnyttää kokonaan uusia osaamistarpeita, joiden tyydyttämiseksi tarvitaan kattava kirjo joustavia ja skaalautuvia henkilöstöratkaisuja – yksittäisten talenttien hankkimisesta projektitiimeihin ja kokonaisten toimintojen ulkoistamiseen”, toteaa Matti Kariola.

Yksi työelämän suurista haasteista on osaamisen elinkaaren lyheneminen. ”Kun teknologiat muuttuvat vauhdilla, tarve jatkuvaan uudistumiseen ja kehittymiseen kasvaa samassa suhteessa. Työnantajien täytyykin miettiä entistä tarkemmin ja useammin, mistä ja miten ne hankkivat tarvittavaa osaamista riittävän nopeasti ja ketterästi – ja miten ne huolehtivat henkilöstönsä osaamisen uudistamisesta. Henkilöstön osaaminen ja mukautumiskyky määräävät nyt tahdin, jolla yritykset menevät eteenpäin”, Kariola linjaa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Matti Kariola, toimitusjohtaja ManpowerGroup
matti.kariola@manpowergroup.fi Puh. 040 824 0117


Mika Wilén, markkinointi- ja viestintäjohtaja, ManpowerGroup mika.wilen@manpowergroup.fi Puh. 041 455 2970

Kuvat

ManpowerGroupin Suomen uusi toimitusjohtaja Matti Kariola
ManpowerGroupin Suomen uusi toimitusjohtaja Matti Kariola
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ManpowerGroup
ManpowerGroup
Porkkalankatu 20
00180 HELSINKI

020 1700 100https://www.manpowergroup.fi

ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa. Manpower®, Experis®, Right Management® ja ManpowerGroup® Solutions palvelevat 400 000 asiakasorganisaatiota tarjoamalla niiden muuttuviin työvoimatarpeisiin kattavan valikoiman HR-ratkaisuja – henkilöstövuokrauksesta rekrytointiin ja ulkoistetuista palveluratkaisuista uramuutospalveluihin. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Vuonna 2017 ManpowerGroup on valittu seitsemännen kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle sekä yhdeksi Fortune’s Most Admired Companies -yhtiöksi. Lue lisää yhtiön toiminnasta ja palveluista osoitteessa www.manpowergroup.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi nimitetty Minna-Stina Korpela18.12.2023 12:30:10 EET | Tiedote

ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtajaksi on nimitetty Minna-Stina Korpela. Korpela on toiminut ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimintojen väliaikaisena toimitusjohtajana 1.7.2023 lähtien. Hän tuli ManpowerGroupiin Suomen ja Baltian talousjohtajaksi 12.9.2022. Korpelalla on pitkä ja kansainvälinen työkokemus talous- ja johtotehtävistä, mukaan lukien Pohjoismaiden ja Suomen talousjohtajan tehtävistä ALD Automotivessa ja talousjohtajan tehtävistä Nobinalla.

Työmarkkinabarometri ja osaajapulatutkimus: Työnantajilla positiiviset työllistämisaikeet samaan aikaan helpottavan osaajapulan kanssa12.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Synkistä talouden näkymistä huolimatta työnantajien työllistämisaikeet vuoden 2024 ensimmäisellä kvartaalilla eivät ole taantuneet negatiiviksi. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi tammi-maaliskuulle 2024 on +29 prosenttiyksikköä. Laskua edelliseen kvartaaliin on 4 prosenttiyksikköä, mutta nousua 3 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Samaan aikaan tehdyn osaajapulatutkimuksen mukaan suomalaisten työnantajien vaikeudet löytää tarvitsemaansa osaamista ovat helpottaneet. Uusimman tutkimuksen mukaan 58 %:lla on vaikeuksia löytää tarvitsemaansa osaamista. Edellisessä mittauksessa peräti 81 % työnantajista kertoi vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Globaalisti 75 % työnantajista raportoi osaajien löytämisen haasteista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye