Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

MAPA®-koulutuksesta työkaluja uhkaavan käytöksen hallintaan

Jaa

Uhkaava käytös voi olla ahdistelua, pelottelua, huutamista ja pahimmillaan fyysistä väkivaltaa. Uhkaavia tilanteita ilmenee usein varsin tavallisilla työpaikoilla, kuten kaupan kassoilla, kouluissa, sairaaloissa, sosiaali- ja vanhustyössä sekä julkisissa liikennevälineissä eli oikeastaan kaikkialla, missä ihminen kohtaa ihmisen. MAPA® (Management of Actual of Potential Aggression) -koulutus antaa työkaluja haastavien henkilöiden ja tilanteiden kohtaamiseen. Sen ytimessä ovat vuorovaikutukselliset taidot ja työkalut kohtaamisissa, joissa joudumme turvaamaan itseämme tai kriisissä olevaa henkilöä.

Suomen MAPA®-keskuksen maavastaava Anna Vaara kuvassa oikealla. Kuva: Ilpo Vuorivirta, Laurea-ammattikorkeakoulu
Suomen MAPA®-keskuksen maavastaava Anna Vaara kuvassa oikealla. Kuva: Ilpo Vuorivirta, Laurea-ammattikorkeakoulu

MAPA®-teoria pohjautuu kriisin etenemisen malliin, jonka avulla arvioidaan riskikäyttäytymisen vakavuutta. Koulutuksen avulla opitaan tunnistamaan uhkaavan käytöksen eteneminen ahdistuksesta kiihtymiseen, defensiiviseen käytökseen ja mahdolliseen fyysiseen aggressioon. Koulutuksessa harjoitellaan kiihtyneen henkilön kohtaamisen taktiikkaa myönteisen kosketuksen ja paraverbaalin sekä sanattoman viestinnän avulla. Sanalliseen aggression vastaaminen tai fyysiseen toimenpiteeseen turvautuminen ovat usein vaihtoehdoista viimeisiä; niiden tarpeellisuutta on tärkeä oppia arvioimaan.

Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään kampuksella toimivan Suomen MAPA®-keskuksen maavastaava Anna Vaara on kouluttanut yrityksiä jo kymmenen vuoden ajan. 

Aiemmalla työurallaan psykiatrisena sairaanhoitajana Vaara on ollut tilanteissa, joissa stressitilassa olevaa ihmistä on esimerkiksi jouduttu sitomaan lepositeisiin. Helposti ajatellaan, että henkilö pitäisi rajoittamistilanteessa saada liikkumattomaksi.

- Esimerkiksi koulutuksissa on ajoittain noussut esiin, että käyttäytymisellään omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavaa henkilöä on tarpeellista rajoittaa lattialla viemällä tämän kädet sivuille. Liike itsessään ei olekuitenkaan haitallista. Jos ihmisellä on paha olla, hän ei halua olla paikoillaan, Vaara kertoo. 

Suuri virhe on myös se, että rajoitettavalle henkilölle ei puhuta mitään, vaan tilanteessa olevat henkilöt ovat joko hiljaa tai puhuvat keskenään. On tärkeää pystyä sanoittamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä henkilön käytökseltä toivotaan.

Ennakoiminen on tärkeää

MAPA®-koulutus on kehitetty Englannissa, ja se on kansainvälisesti laajasti levinnyt sertifioitu koulutus. Suomeen koulutus rantautui jo vuonna 2005. Koulutusta ja sen sisältöä kehitetään ja arvioidaan jatkuvasti. Laurea-ammattikorkeakoulu vastaa koulutuksen sisällön mukauttamisesta suomalaiseen toimintaympäristöön. Opetuksessa hyödynnetään työkirjaa, tiettyä mallia, jolla varmistetaan, että jokainen kouluttaja ja koulutukseen osallistuja oppii toimimaan yhdenmukaisen toimintamallin mukaisesti. 

Koulutusta on tarjolla erilaisiin haastaviin tilanteisiin sekä erilaisten asiakasryhmien kanssa toimiville. Toimintaan kuuluu myös MAPA®-kouluttajien pätevyyden arviointi kahden vuoden välein. MAPA®-kouluttajakoulutuksen (CI, Certified Instructor) pääsyvaatimuksena on sosiaali- tai terveydenhuoltoalan korkeakoulu-, opisto ‎tai toisen asteen tutkinto tai opetusalan tutkinto. Työpaikat voivat kouluttaa omaa henkilöstöään MAPA®-kouluttajiksi – perustason kouluttajia on Suomessa jo 300.

MAPA®n perusarvoja kaikkien osapuolten turvaamiseksi ovat huolenpito, hyvinvointi, suojaaminen ja turvallisuus. Vaara korostaakin, että fyysisten taitojen ohella koulutuksissa ovat yhtä tärkeitä vuorovaikutus ja tilanteiden ennakoivat menetelmät. Hänen mielestään on tärkeä pohtia, voiko ympäristö tai henkilökunta itse olla joskus haastavia tilanteita eskaloiva tekijä. Vaikka tilanteet tulevat hyvin usein yllättäen, on ennakoiminen tärkeää.

- Herättää huolta, jos organisaatiot tekevät suunnitelmia vain siihen, miten toimia uhka- ja väkivaltatilanteissa eivätkä mieti, mitä he voisivat tehdä tilanteita ennen. Koulutuksen tavoitteena on päästä selviytymisestä ja reagoinnista ennakoinnin tilaan, Vaara sanoo.

Kuka?

Anna Vaara
HUS, Psykiatriseen työhön  perehtynyt sairaanhoitaja
MAPA®-kouluttaja vuodesta 2013 lähtien
MAPA®-maavastaava ja erityistason kouluttaja Laurea-ammattikorkeakoulu vuodesta 2019 lähtien

Mitä?

Vuoden 2022 aikana MAPA®-koulutuksiin osallistui noin 6200 henkilöä.
Laurealla on kaikkiaan n. 70 yhteistyöorganisaatiota, joihin on koulutettu omia MAPA®-kouluttajia.

Lisätiedot
https://suomenmapakeskus.fi
https://www.laurea.fi/koulutus/taydennyskoulutukset/mapa-perustason-koulutus/

Anna Vaara
anna.vaara@laurea.fi
0504380230

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen MAPA®-keskuksen maavastaava Anna Vaara ohjaa lavastetussa tilanteessa henkilöä. Vaara kuvassa oikealla. Kuva: Ilpo Vuorivirta, Laurea-ammattikorkeakoulu
Suomen MAPA®-keskuksen maavastaava Anna Vaara ohjaa lavastetussa tilanteessa henkilöä. Vaara kuvassa oikealla. Kuva: Ilpo Vuorivirta, Laurea-ammattikorkeakoulu
Lataa

Linkit

Laurea-ammattikorkeakoulu

Laurea on Uudellamaalla kuudella kampuksella toimiva ammattikorkeakoulu. Opiskelussa Laureassa keskeistä ovat työelämän tarpeista tulevat aidot toimeksiannot, joiden ansiosta opiskelijat verkostoituvat jo opiskeluaikanaan ja oppivat tärkeitä työelämässä tarvittavia taitoja.

Laurea-yhteisöön kuuluu noin 8 500 opiskelijaa, 650 henkilökunnan jäsentä ja 34 000 Laureasta valmistunutta alumnia. Laureassa tehdään käytännönläheistä tutkimus- ja kehitystyötä strategisilla tutkimusalueilla, jotka perustuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja vahvaan osaamiseen sosiaali- ja terveysalalla, palveluliiketoiminnassa sekä turvallisuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laurea-ammattikorkeakoulu Oy

Kor­kea­kou­lu­tuk­sen Excellence-laatuleima Laurealle osoi­tuk­se­na laa­duk­kaas­ta ke­hit­tä­mis­työs­tä31.5.2023 17:14:45 EEST | Tiedote

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on myöntänyt Laurealle korkeakoulutuksen Excellence-laatuleiman. Karvin mukaan Laurea on toiminnassaan osoittanut innovatiivista edelläkävijyyttä, pitkäjänteistä kehittämisotetta ja osallistavaa toimintakulttuuria. Kolmatta kertaa jaettu Excellence-laatuleiman myönnetään auditoiduille korkeakouluille poikkeuksellisen laadukkaasta kehittämistyöstä.

Kuka ottaa koppia vankien palveluista?30.5.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen vankiloista vapautuu vuosittain noin 5 000 vankia. Eri selvityksien ja tutkimuksien mukaan yli 80 prosenttia vankeusrangaistuksen suorittaneista on päihderiippuvaisia ja lähes jokaisella on erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Ilman asuntoa vapautuvia on 30 prosenttia. Laurea-ammattikorkeakoulussa rikosseuraamusalalle kouluttautuneiden kokemusasiantuntijoiden mukaan rikostaustaisille ja vangeille suunnatuissa palveluissa on kehittämisen varaa.

Julkiset hankinnat kestävämmäksi kuntien ja yritysten kumppanuudella12.5.2023 12:09:33 EEST | Tiedote

Julkisten hankintojen suunnitteluun on kehitetty uusi toimintamalli, joka auttaa kuntia tekemään kestävämpiä ja markkinalähtöisempiä hankintoja. Malli auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä osallistumaan helpommin julkisiin hankintoihin. Lisäksi malli tarjoaa valikoiman konkreettisia toimintatapoja, joilla erilaiset kunnat voivat muuttaa hankintojen suunnittelua osallistavammaksi ja avoimemmaksi.

Kenian Uasin Gishun opiskelijoiden opinnot Laureassa jatkuvat – maksuvaikeuksista kärsiville maksusuunnitelma5.5.2023 08:07:46 EEST | Uutinen

Laurea-ammattikorkeakoulun hallitus päätti kokouksessaan 4.5.2023, että kaikkien Kenian Uasin Gishusta Suomeen tulleiden sairaanhoitaja- ja fysioterapiaopiskelijoiden opinnot Laureassa jatkuvat toistaiseksi. Epäselvän maksutilanteen takia vaikeuksiin joutuneiden opiskelijoiden opinto-oikeutta ei siis toistaiseksi olla keskeyttämässä. Lisäksi Laurea tarjoaa maksuaikaa ja tukea rahoitusratkaisujen löytämiseksi maksuvaikeuksista kärsiville opiskelijoille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme