SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Maria Timgren SOK:n strategiajohtajaksi

Jaa

SOK:n uudeksi strategiajohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on 1.5. alkaen nimitetty KTM Maria Timgren. Hänen vastuulleen kuuluvat muun muassa S-ryhmän strategioiden, toimialarakenteiden ja liiketoimintaportfolion kehittäminen.

Maria Timgren siirtyy S-ryhmään Fazer Groupilta, jossa hän on työskennellyt konsernitasolla yrityskaupoista vastaavana johtajana ja viimeisimpänä myös strategiasta vastaavana johtajana.

”Olen erittäin iloinen Maria Timgrenin tulosta SOK:lle. Hän on tuo meille lisää strategista osaamista ja kansainvälistä kokemusta kaupan alan suuriin murroksiin: digitalisaatioon, kilpailun kansainvälistymiseen ja kysynnän polarisaatioon. S-ryhmä on onnistunut vastaamaan näihin muutoksiin hyvin tähän saakka, ja Maria tuo meille lisää voimaa muutostahdin kiihdyttämiseen”, sanoo muutosjohtaja Sebastian Nyström SOK:lta.

”Odotan innolla pääseväni jatkamaan ja edelleen kehittämään sitä hienoa työtä, jota S-ryhmässä on tehty. Kaupan alan murros on Covid-19-pandemian myötä kiihtynyt entisestään. Meillä on valtavasti mahdollisuuksia myötävaikuttaa entistä parempaan suomalaiseen arkeen”, Maria Timgren sanoo.

Lisätiedot:

SOK, muutosjohtaja Sebastian Nyström, puh. 040 512 0580

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi
​S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​
 
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta. ​
 
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa - meitä s-ryhmäläisiä on lähes 40 000. Ilmastotavoitteemme ovat maan kunnianhimoisimmat, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,8 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​
 
#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Unilääkäri kehottaa huolehtimaan onnellisista unista myös poikkeusaikana.20.4.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto kehottaa ihmisiä huolehtimaan hyvästä yöunesta myös poikkeusaikana. Tuomilehto suosittelee rytmittämään muuttuneen arjen uudelleen ja aloittamaan rauhoittumisen uneen hyvissä ajoin illalla. Näin taataan palauttavat yöunet. Sokos Hotellit laajentavat yhdessä Tuomilehdon kanssa tehtyä Onnellisia unia -konseptiaan tänä keväänä. Hotelliketjussa tiedetään, että uni on hotellivieraalle tärkein hyvään hotellikokemukseen vaikuttava asia.

ABC-liikennemyymälät palaavat 19.4. alkaen täyden palvelun taukopaikoiksi19.4.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Ravintolasulun päättyessä ABC-verkosto avaa koko palvelukirjonsa asiakkaiden käyttöön maanantaista 19.4. alkaen. Olennaisin muutos sulkuaikaan on ravintolasalien aukeamisen sallima ruokailu ja tauon viettäminen sisätiloissa. Alueelliset rajoitukset vaikuttavat osassa Suomea ravintoloiden asiakaspaikkojen määrään, mutta ne eivät säätele liikennemyymälöiden aukioloaikoja. Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan edelleen monin tavoin.

Erinomainen asiakaspalvelu siivitti asiakastyytyväisyyden huipputuloksiin S-ryhmän ravintoloissa14.4.2021 15:30:00 EEST | Tiedote

Ravintolan valinnassa palvelulla on aina ollut suuri merkitys, mutta nyt pandemia-vuoden aikana sen rooli tuntuu entisestään kasvaneen. Havaintoa tukee myös S-ryhmän ravintolaketjujen kasvanut asiakastyytyväisyys, jossa erityistä kiitosta saa ravintoloiden henkilöstö. Ravintoloista haetaankin hyvän ruuan lisäksi elämyksellisyyttä, ja jokainen asiakaskohtaaminen on silloin merkityksellinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme