Laukon kartano

Marita Liulia Mysterium historiallisessa Laukon kartanossa

Jaa
Laukon kartanon päärakennuksella avautuu tällä viikolla maamme kansainvälisesti tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuvan Marita Liulian uutta tuotantoa esittelevä Mysterium -näyttely. Liulia on spektaakkelin mestari, jonka maailma levittäytyy yhtä aikaa Didrichsenin taidemuseoon, Laukon kartanoon ja Kuntsin modernin taiteen museoon.
Marita Liulia, 2019
Marita Liulia, 2019

Marita Liulian uuden näyttelytrilogian ytimessä ovat ilmastonmuutoksen tuottamat luonnonilmiöt, joissa kauneus ja kauheus ovat yhtaikaa läsnä.

Laukon kartanon historiallisissa interiööreissä Marita Liulia Mysterium tiivistyy lähes abstrakteiksi mielenmaisemiksi, joissa kultakauden rinnalle ovat nousseet hehkuvat pinkit, siniset ja vihreät.

Näyttelyn erityisiksi kiintopisteiksi nousevat kartanon ikiaikaisten kulttuurimaisemien inspiroimat Laukko-maalaukset.

- Kun ajelin ensimmäisen kerran Laukon kartanoon Vesilahdelle, oli marraskuu, vuoden synkin aika. Siitä huolimatta tajusin, että olen saapunut ikivanhaan pyhään paikkaan. Kun palasin työhuoneelleni Heinolaan, käänsin kankaat poikkeuksellisesti vaakaan ja aloin maalata. Muutaman päivän kuluttua tajusin, että olin maalannut Laukon maisemat, kertoo Marita Liulia.

Laukon barokkisissa saleissa maalausten rinnalla esiteltävät Liulian tanssijavalokuvat heräävät eloon 15. kesäkuuta. Tuolloin Laukon kartanon puistossa tanssii taiteilijan sielunsisar koreografi Virpi Pahkinen. Ainutlaatuinen esitys sisältää Pahkisen sooloteoksen lisäksi otteita ylistetyistä Fold ja Deep Time-teoksista. 

Liulian uusien maalausten rinnalla Laukon kartanossa esitellään tänä kesänä Virpi Kannon betoniveistoksia, Jukka Rintalan muotitaidetta ja Helge Dahlmannin maalauksia. Laukon kartanon näyttelyt on avoinna yleisölle 4.6.-1.9.

Marita Liulia (s. 1957) on ollut taiteen suunnannäyttäjä 1980-luvulta lähtien. Monialainen taiteilija sai jo 1990-luvulla kansainvälistä huomiota laajoilla multimediateoksillaan. Liulia vastaanotti Pro Finlandia-mitalin vuonna 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marita Liulia, puh. 040 833 8944,
marita@maritaliulia.com


Liisa Lagerstam, puh. 050 340 3338,
liisa.lagerstam@laukonkartano.fi



Lehdistökuvat:


https://www.laukonkartano.fi/medialle/ tai liisa.lagerstam@laukonkartano.fi

Kuvat

Marita Liulia, 2019
Marita Liulia, 2019
Lataa
Marita Liulia Mysterium, Laukon kartano 2019, Kuva: Mikaela Löfroth
Marita Liulia Mysterium, Laukon kartano 2019, Kuva: Mikaela Löfroth
Lataa
Marita Liulia, Laukko, 2018
Marita Liulia, Laukko, 2018
Lataa
Marita Liulia Mysterium, Laukon kartano 2019, kuva Mikaela Lofroth
Marita Liulia Mysterium, Laukon kartano 2019, kuva Mikaela Lofroth
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Laukon kartano
Laukon kartano
Laukontie 25
37370 Vesilahti

http://www.laukonkartano.fi

Laukon kartano kuuluu maamme vanhimpiin suurkartanoihin. Laukko tarjoilee kesävieraille nykytaidetta, puistokonsertteja, historiatapahtumia ja uniikkeja ostoksia. Kartanolla on Arto Rastaan ravintola ja Suomi-Filmi -kahvila. Maineikas historiakartano sijaitsee 40 km Tampereen eteläpuolella (alle kaksi tuntia Helsingistä, Turusta ja Porista). Avoinna yleisölle 4.6.-1.9.2019. Lue lisää: www.laukonkartano.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laukon kartano

Heikki Marilan ja nykymaalauksen juhlaa Laukon kartanossa3.5.2021 09:48:33 EEST | Tiedote

Maamme tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuva Heikki Marila juhlistaa 30-vuotista taiteilijauraansa tällä viikolla Laukon kartanossa avautuvalla suurnäyttelyllä. Maalauksellisuuden ekspressiivistä voimaa ylistävä näyttely kokoaa yhteen viime vuosikymmenellä maalattuja vanhojen mestareiden innoittamia teossarjoja. Historiallisen syvyyden rinnalla suurieleinen kartanomiljöö tarjoaa Marilan taiteelle ainutlaatuiset visuaaliset puitteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye