Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Markkinat ja poliittiset päätökset mahdollistavat puhtaan ja ilmastoystävällisen ruuan

Jaa

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen edellyttävät vahvaa tieteellistä tutkimusta, laajaa yhteistyötä ja kustannustehokkaita toimenpiteitä kaikilta yhteiskunnan sektoreilta seuraavien vuosikymmenten aikana. Kotimaisen, puhtaan ruuantuotannon ohella ilmastotyö ja -osaaminen ovat viljelijöidemme menestystekijöitä, mutta työn taloudelliset edellytykset on oltava myös kunnossa.

Ruokaketjun toimijoiden ilmasto- ja vähähiilitiekartat ovat valmistuneet. Niiden tuloksia ja havaintoja käydään läpi maa- ja metsätalousministeriön, MTK:n, SLC:n, Elintarviketeollisuusliiton, Päivittäistavarakaupan ja Matkailu- ja Ravintolapalveluiden yhteisessä tilaisuudessa 7.10.2020.

Maatalous on metsätalouden ohella ainoa toimiala, joka voi sitoa hiilidioksidia. MTK:n ja SLC:n kesällä julkaisemassa Maatalouden ilmastotiekartassa ilmastonmuutoksen torjuntaan ratkaisut ja päästöjen vähennykset on kohdistettu viljelymenetelmiin ja pellonkäytön muutoksiin. Ilmastotiekartan laati Luonnonvarakeskus (Luke).
 
–  Meillä fokus on maaperässä, koska suurin osa ruuantuotannon päästöistä syntyy siellä. Jotta menestymme, on aika tarttua ratkaisuihin, joita tuottava maa tarjoaa. Kasvavat, hiiltä sitovat kasvit sekä energiaratkaisut tarjoavat monia mahdollisuuksia, kertoo MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola.
 
Ilmastoskenaarioissa ruuantuotanto integroituu yhä voimakkaammin ilmastotoimiin. Toimintaympäristön ja yhteiskunnallisten odotusten muuttuminen vaikuttavat sekä osaamisvaatimuksiin että viljelijöiden ammattikuvaan. Poliitikoilla ja kuluttajilla on tässä tärkeä rooli. Markkinoiden ja kysynnän kehityksellä lähivuosina ja vuosikymmeninä on ratkaiseva merkitys maataloudelle.  
 
–  Alkutuotannon kilpailukyky ja kannattavuus on varmistettava samalla, kun pyritään tekemään uusia ilmastotekoja. Polkuna kestävään ruokajärjestelmään on mietittävä, millä ehdoin viljelijälle voidaan korvata täysimääräisesti ne tulonmenetykset, jotka aiheutuvat maataloustukien menetyksistä ennallistettavilla tai viljelykäytöstä poistettavilla huonotuottoisilla turvemailla ja metsitetyillä turve- tai kivennäismailla, Pietola sanoo.
 
–  Kotimaan markkinoiden lisäksi tuottajien kannattaa realistisesti arvioida, löytyisikö omasta toiminnasta myös mahdollisuuksia vientiin Suomen rajojen ulkopuolelle. MTK:n Vientipolku-sivulle on rakennettu vientiä suunnittelevien tueksi kattava tietopaketti, joka tuo lisäarvoa erityisesti viennin eri vaiheiden selkeyttämiseen, Pietola muistuttaa.
 
Lisätietoja:
Liisa Pietola, ympäristöjohtaja, MTK, puh. 050 438 4014

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka alkaa muotoutua – ilmasto- ja ympäristötoimien määrä kasvaa, mutta myös ruokaturvaa ja viljelijän toimeentuloa painotetaan23.10.2020 18:36:21 EESTTiedote

Jäsenmaat ja Euroopan parlamentti ovat tällä viikolla linjanneet EU:n uuden maatalouspolitiikan peruspilareita. Maatalousneuvoston päätelmät tuovat lisää ympäristö- ja ilmastotoimia maatalouspolitiikkaan, mutta myös tärkeitä joustoja jäsenmaille. Euroopan parlamentissa suurten puolueiden kompromissiesitykset toivat malttia ja pahimmat ylilyönnit torjuttiin. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK katsoo, että edellytykset varsin nopeaan kompromissiin EU-instituutioiden kesken ovat olemassa, ja kansallista maatalouspolitiikan ohjelmaa päästään rakentamaan hyvältä pohjalta. MTK:n tavoitteena on edelleen politiikka, joka takaa edellytykset kestävälle, kasvavalle ja kannattavalle maataloustuotannolle Suomessa. EU-päätökset varmistavat kansallisten tukijärjestelmien jatkuvuutta koko Suomessa.

MTK:n Juha Marttila maailman ruokapäivänä: Viljelijät ovat ruokasankareita16.10.2020 08:40:27 EESTTiedote

Koronakriisi ja ilmastonmuutoksen aiheuttama sään ääri-ilmiöiden yleistyminen ovat nostaneet ruokaturvan merkitystä niin maailmalla kuin Suomessa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja korostaa, että juuri nyt on koko maailmassa huolehdittava viljelijöiden toimeentulosta ja kyvystä sopeutua ilmastonmuutoksen ja koronakriisin aiheuttamaan myllerrykseen. MTK on maailman viljelijäjärjestön jäsen ja kanavoi apua vähiten kehittyneiden maiden viljelijöille suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestö Food and Forest Development Finlandin (FFD) kautta.

Väljyys, virkistävä luonto ja turvallisuus lisäävät maaseutumatkailun vetovoimaa koronakriisin keskellä ja myös tulevina vuosina – buumi mökki- ja luontomatkailussa9.10.2020 07:50:00 EESTTiedote

MTK:n ja Lomalaitumen maaseutumatkailuyrityksille tekemän kyselyn mukaan maaseutumatkailun näkymät tulevina vuosina nähdään positiivisina. Suomea pidetään monipuolisena matkailumaana. Väljyys, luonto ja turvallisuus houkuttelevat maaseudulle. Maaseudun matkakohteiden vetovoima on korona-aikana lisääntynyt. Tämä näkyy jo esimerkiksi mökki- ja luontomatkailun buumina. Lähes kaksi kolmasosaa maaseutumatkailuyrityksistä näkee koronapandemian pitkäaikaisvaikutukset maaseutumatkailuun positiivisina.

EU:n sikadirektiivi kieltää sikojen häntien rutiininomaisen katkaisun – vain Suomi ja Ruotsi noudattavat – mitä komissio aikoo tehdä?9.10.2020 07:45:00 EESTTiedote

EU:n sikadirektiivin puutteellinen toimeenpano Euroopassa aiheuttaa kilpailuhaittaa suomalaiselle sianlihantuotannolle. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kirjelmöi kesällä suoraan terveys- ja kuluttaja-asioista vastaavalle komissaarille, Stella Kyriakidekselle, EU:n sikadirektiivin puutteellisesta toimeenpanosta Euroopassa. MTK kysyi kirjeessään, mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä, jotta EU:n sikadirektiivin toimeenpano kaikissa jäsenmaissa voitaisiin viimeinkin viedä loppuun. Ja komissaari Kyriakides vastasi.

MTK esittää nopeita helpotuksia ulkomaisen kausityövoiman saantiin 25.9.2020 11:14:46 EESTTiedote

Koronaepidemia nosti esille lukuisia ulkomaisen työvoiman saatavuuteen liittyviä hankaluuksia. Koronakriisi voi vaikuttaa vielä ensi kauden työvoiman käyttöön ja siksi kausityövoiman saantiin liittyvät pullonkaulat on nopeasti purettava. - Maatilat ovat jo aloittamassa työvoiman hankintaa ensi kaudelle. Siksi ulkomaisen työvoiman maahantulon toimintamalli pitää olla nopeasti selvä, vaatii MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme