MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Markkinoinnin kehittämiskeskus Suomen talouskasvua vauhdittamaan?

Jaa
Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa 6.4.2017 suositellaan, että valtio lisäisi panostuksia suomalaisten yritysten markkinointi- ja myyntikyvykkyyden kehittämiseen. Viraston raportissa ehdotetaan markkinoinnin kehittämiskeskuksen, Makesin, perustamista ja sille valtion rahoitusta. Markkinointialan liitot ovat valmiita käynnistämään kehitystyön.

Markkinointiosaamista tarvitaan yritysten kasvun, kuluttajakysynnän ja kansainvälistymisen kiihdyttämiseksi. Markkinoinnin avulla voidaan nopeasti vaikuttaa yritysten kasvuun ja talouden myönteiseen kehittymiseen. Makes voisi edistää markkinoinnin hankkeita esimerkiksi osarahoittamalla markkinoinnin koulutusta, toimialakohtaisia markkinoinnin hankkeita ja start-up-vaiheen yritysten markkinointia.

Markkinointialan keskeiset liitot, Mainostajien Liitto, MARK Suomen Markkinointiliitto ja Markkinoinnin, Teknologian ja Luovuuden Liitto MTL, suhtautuvat aloitteeseen erittäin myönteisesti ja ovat halukkaita edistämään kehittämiskeskuksen aloitusta ja toimintaa. Markkinointialan liitot ovat valmiita käynnistämään ehdotetun keskuksen suunnittelun.

Alan liitot ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Siksi markkinointia –hankkeessa edistääkseen markkinoinnin investointeja ja hyödyntämistä suomalaisissa yrityksissä.  Hankkeessa on selvitetty suomalaisen markkinoinnin nykytilaa ja siinä ovat mukana markkinointialan kolmen liiton lisäksi Vaasan Yliopiston ja Hanken Svenska handelshögskolanin edustajat, Viestintäalan tutkimussäätiö sekä Sanoma Media Finland.  

- Markkinointiosaamisen ja -investointien merkitys suomalaisen hyvinvoinnin rakentajana ymmärretään yhä paremmin sekä yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden että elinkeinoelämän päättäjien keskuudessa, toteavat liittojen toimitusjohtajat.

- Globalisoituneessa maailmassa kysyntä ja tarjonta kohtaavat yli rajojen ajasta ja paikasta riippumatta. Sekä asiakasymmärrys että kommunikaatiotaidot ovat keskeisessä roolissa kaikilla toimialoilla. Siksi on tärkeää investoida sekä yritysten että yhteiskunnan tasolla markkinointiin voimakkaasti lähivuosina, liitot toteavat.

Mainostajien Liitto

MARK Suomen Markkinointiliitto

Markkinoinnin, Teknologian ja Luovuuden Liitto MTL

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski, Mainostajien Liitto, 040 508 0607

Toimitusjohtaja Lauri Sipilä, MARK Suomen Markkinointiliitto, 040 503 4313

Toimitusjohtaja Tarja Virmala, Markkinoinnin, Teknologian ja Luovuuden Liitto MTL,

0400 484 693

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote

Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.

VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON28.11.2019 15:00:00 EET | Uutinen

Villivision toimitusjohtaja ja partner Anna Lehtisalo on valittu Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Lehtisalo on toiminut MTL:n hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden ajan ja aloittaa puheenjohtajan tehtävässä ensi vuoden alussa. Lehtisalo jatkaa viime kaudet hallitusta ansiokkaasti luotsanneen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin työtä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye