Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Markkinoinnin rooli korostuu kuntien kehittämisessä - Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 35 työtä

Jaa
Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 35 työtä, joista tuomaristo on valinnut 10 semifinaaliin. Monissa kunnissa on onnistuneesti liitetty yhteen strategia, kuntalaisten osallistuminen ja kunnan markkinointi.

Kuntaliitto tiedottaa
27.3.2018
Julkaisuvapaa heti


Markkinoinnin rooli korostuu kuntien kehittämisessä


Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 35 työtä, joista tuomaristo on valinnut 10 semifinaaliin. Monissa kunnissa on onnistuneesti liitetty yhteen strategia, kuntalaisten osallistuminen ja kunnan markkinointi.

- Elinvoiman kehittäminen on entistä tärkeämpi kunnan tehtävä, ja se näkyy markkinoinnin tehostumisena. Kuntalaisia on saatu hyvin mukaan, jopa strategiatasoiseen suunnitteluun ja monenlaisiin yhteisiin tempauksiin. Monesta hankkeesta on helppo aistia intoa ja energiaa, jolla työtä on tehty ja saatu ihmiset innostumaan. Yhteishengessä on markkinoinnin voima, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Kuntaliiton markkinointijohtaja Maritta Mäkelä.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointi- ja viestintäosaamista kunta-alalla nostamalla esille oivaltavaa ja tuloksellista markkinointia ja viestintää. Kilpailu järjestettiin nyt 13. kerran. Palkinnot jaetaan kuntamarkkinoinnin Piiri-yhteistyöverkoston tapahtumassa Seinäjoella 16. toukokuuta.

- Kilpailutöissä näkyy hienosti hyödynnettyjä paikallisia vahvuuksia, heittäytymistä, pitkäjänteistä brändityötä ja tuloksia. Pienempien budjettien kampanjoissa etenkin oli löydetty luovia tapoja tavoittaa kohderyhmät, kiittelee tuomariston jäsen, MARK Suomen Markkinointiliiton toiminnanjohtaja Sanna Laakkio.

SM-kilpailun osanottajat esittelevät markkinointitekoja muun muassa matkailun, elinkeinotoiminnan, palvelujen, asumisen ja rekrytoinnin alueilta. Videot, animaatiot, sosiaalinen media ja erilaiset osallistumisen muodot ovat käytössä monessa työssä. Kunnan perinteisten kohderyhmien ohella on löydetty uusia, ja vahvojen vetovoimatekijöiden rinnalle on kehitetty uusia ideoita ja tuotteita.

Kilpailu on osa Piiri-verkoston toimintaa. Piiri-verkosto on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamiseksi. Verkoston takana ovat kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, Otavamedia, Kuntalehti ja Kommuntorget.

Kilpailun voittava työ saa Kuntamarkkinoinnin Suomen mestarin tittelin. Yhteistyöyritykset osoittavat kärkisijoille palkintoina medianäkyvyyttä. Tuomaristo voi lisäksi jakaa kunniamainintoja.


Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun shortlista aakkosjärjestyksessä

Keuke - Onnistuvan yrityksen asialla
Lakeudelle -perhematkailukampanja (Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy)
Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa
Osallistu oikeesti! (Varkauden kaupunki)
Paska kaupunni (Oulun kaupunki)
Pop up Shoppeenmäki (Ylöjärven Yrityspalvelu Oy)
Porvoo GeoTour
Saimaan kaunis Mikkeli - kesäoppaat ja opastekstit
Todella outo, ehdottomasti uniikki - Porin dataohjattu osallistava brändiuudistus
Valkeakosken talonäyttely


Lisätietoja:

Markkinointijohtaja Maritta Mäkelä, Suomen Kuntaliitto, 040 765 8016

Tuomariston muut jäsenet:
Toiminnanjohtaja Sanna Laakkio, MARK Suomen Markkinointiliitto ry
Toiminnanjohtaja Hannu Komu, Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry
Toiminnanjohtaja Jaakko Helenius, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry
Yliopettaja, KTT Teemu Moilanen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Viestintäjohtaja Kirsi Norros, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Viestinnän erityisasiantuntija Jari Seppälä, Suomen Kuntaliitto
Julkaisuassistentti Ulla Kotila, Suomen Kuntaliitto

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Kuntaliiton viestit EU-vaaleihin: Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja vihreässä siirtymässä onnistuminen ovat kohtalonkysymyksiä kuntien elinvoimaisuudelle18.4.2024 15:29:19 EEST | Tiedote

EU-vaaleissa ei määritellä pelkästään Euroopan suuntaa seuraavaksi viideksi vuodeksi vaan myös kuntien tulevaisuuskysymyksiä - siksi EU-vaalit ovat myös kuntavaalit! Kuntaliiton tavoitteena on, että kunnilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää, houkutella investointeja sekä vahvistaa EU:n tukemana elinvoimaa alueellaan. Tavoittelemme myös työperäisen maahanmuuton ja kotouttamisen voimakasta edistämistä, sillä työvoimapula rajoittaa yritystoiminnan kasvua ja vaikeuttaa julkisten palveluiden tuotantoa.

Ramförhandlingarna hörsammade kommunerna delvis – normerna måste luckras upp snabbt16.4.2024 18:38:49 EEST | Tiedote

Kommunförbundet och kommunerna är lättade över att regeringen vid ramförhandlingarna lovade kompensera åtminstone en del av den statsandelsnedskärning som staten stått i beråd att genomföra till följd av slutnotan för social- och hälsovårdsreformen. Om nedskärningen hade genomförts fullt ut, hade det inneburit att kommunernas statsandelar minskat permanent med 400 miljoner euro. En förbättring av kommunalskattens effektivitet ger på lång sikt också större spelrum i kommunernas ekonomi.

Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi16.4.2024 16:52:45 EEST | Tiedote

Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye