MarkkinointiAkatemia on selvittänyt työntekijöidensä toimintaa ja ryhtynyt toimenpiteisiin

Jaa

Yhtiö selvitti työntekijöidensä toiminnan liittyen pääministeriin puolisoon.

Mediassa on viime päivinä uutisoitu, kuinka digitaaliseen asiakashankintaan erikoistunut MarkkinointiAkatemia on auttanut yrityksiä tekemään tukirahahakemuksia. Julkisessa keskustelussa on esitetty, että yhtiö olisi käyttänyt markkinoinnissaan hyväksi tietoa siitä, että pääministeri Sanna Marinin puoliso työskentelee yhtiössä.

”Yhtiönä emme missään tapauksessa käytä tällaisia epäasiallisia keinoja markkinoinnissa. Emme hyväksy tällaista toimintatapaa työntekijöiltämme”, MarkkinointiAkatemian toimitusjohtaja Mikko Pulkkila sanoo.

MarkkinointiAkatemia on halunnut tukea yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Siksi yhtiö tarjoutui auttamaan tukihakemuksien tekemisessä Business Finlandille ja Ely-keskuksille. Apua on annettu veloituksetta ja sitoumuksetta.

MarkkinointiAkatemian tekemän selvityksen mukaan yksittäisissä asiakassähköposteissa ja -keskusteluissa on noussut esiin, että viestintäjohtajan avopuoliso on pääministeri Sanna Marin. Tämän tiedon hyödyntäminen markkinoinnissa ei ole yhtiön ohjeistuksen mukaista eikä toimintatapaa olisi missään nimessä hyväksytty.

Yhtiö on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin. Yhden henkilön osalta on annettu varoitus ja hänet on siirretty toisiin tehtäviin. Asian läpikäyntiä jatketaan sisäisesti.

”Tulemme käsittelemään viestintää ja markkinointia henkilöstön kanssa, ja käymme tarvittaessa lisäkeskusteluja, jotta tulevaisuudessa voidaan toimia paremmin”, Pulkkila kertoo.

Yhteyshenkilöt

Mikko Pulkkila
Toimitusjohtaja
mikko.pulkkila@markkinointiakatemia.fi

Tietoja julkaisijasta

MarkkinointiAkatemia MAK Oy
Haarlankatu 4 D
33230 Tampere

029 1700 240https://markkinointiakatemia.fi/

MarkkinointiAkatemia MAK Oy on vuonna 2013 Tampereella perustettu markkinoinnin ja digitaalisen asiakashankinnan huippuosaaja. MarkkinointiAkatemia on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista markkinointialan yrityksistä, joka työllistää tällä hetkellä yli 100 markkinoinnin ammattilaista Tampereella, Helsingissä ja Turussa. Yritys tarjoaa monipuolisesti digitaalisen markkinoinnin asiantuntijapalveluita esim. Google ja Facebook -mainontaan sekä mitattavan markkinoinnin kokonaisvaltaiseen johtamiseen. MarkkinointiAkatemia toimii Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja tarjoaa markkinoinnin osaamispalveluita myös kansainvälisesti. Lisätietoa: https://markkinointiakatemia.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.