Quattro Mikenti Group

Marko Pärssinen Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajaksi

Jaa
Talotekniikkakonserni QMG on nimittänyt Marko Pärssisen Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajaksi 1.4. alkaen.

Quattro Mikenti Groupiin kuuluva Mikenti Talotekniikka keskittyy uudisasuntojen talotekniikkaratkaisuihin eli lämpöön, veteen, ilmastointiin ja automatiikkaan. Toiminta-alueena on pääkaupunkiseutu ja eteläinen Suomi.

Marko Pärssinen aloittaa yhtiön toimitusjohtajana 1.4.2019. Viimeksi hän on toiminut teknisenä johtajana ja partnerina IKV Kiinteistötekniikka Oy:ssä sekä partnerina MM Talotekniikka Oy:ssä. Hänen aikaisempia tehtäviään toimialalla ovat olleet muun muassa yksikönpäällikkyys EMC Talotekniikka Oy:ssä sekä YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä.

Tehtävä QMG:ssä innostaa Markoa. Asuinrakennusten talotekniikassa on menossa mittava tekninen kehitys, jonka johdossa tarvitaan sekä teknologiatuntemusta että vahvaa asennusosaamista.

- On hienoa tarttua uusiin tehtäviin. QMG on isona talona mukana valtakunnan ykköskohteissa ja teknisen kehityksen eturivissä, joten tämä on myös ammatillinen kehitysmahdollisuus. Päätökseeni vaikutti osaltaan myös se, että tunnen entuudestaan monia vahvoja osaajia talosta. Tiesin, että yhteisymmärrys löytyy varmasti, Marko Pärssinen toteaa.

- Omana tavoitteenani on tehdä laadukasta talotekniikkaa asuntokohteisiin. Minulle on kunnia-asia, että kun asentaja lähtee, jää hyvää jälkeä, Pärssinen vahvistaa.

QMG korostaa Mikenti Talotekniikan roolia konsernin Etelä-Suomen kilpailukyvyn kasvattamisessa.

- Olemme iloisia, että saamme Markon kaltaisen vahvan osaajan vetämään tytäryhtiötämme. Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus alalta, mikä omalta osaltaan vahvistaa asemaamme markkinoilla. Samalla haluan kiittää eläkkeelle siirtyvää Arto Savolaista hänen mittavasta panoksestaan konsernissa, sanoo Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi


Marko Pärssinen, toimitusjohtaja (1.4.2019 alkaen), Mikenti Talotekniikka Oy, puh. 044 588 4994,
marko.parssinen@gmail.com


Arto Savolainen, toimitusjohtaja, Mikenti Talotekniikka Oy, puh. 0400 499 588
arto.savolainen@qmg.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Quattro Mikenti Group
Quattro Mikenti Group
Piispantilankuja 2 A
02240 Espoo

http://www.qmg.fi

Mikenti Talotekniikka Oy on asuntorakentamisen talotekniikkaan erikoistunut LVI-urakoitsija, joka on perustettu vuonna 2005. Yhtiön palveluksessa on noin 30 henkilöä ja toimipaikat sijaitsevat Helsingissä ja Lahdessa.  Palvelualueena on pääkaupunkiseutu ja eteläinen Suomi. Yhtiö kuuluu Quattro Mikenti Groupiin.

Quattro Mikenti Group Oy on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Teemme kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Konsernin palveluksessa on noin 700 talotekniikan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kaksikymmentäviisi ja Venäjällä neljä. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa. www.qmg.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Quattro Mikenti Group

LVI-Triolle ja Ilmastointi-Mikentille uudet toimitusjohtajat – fokus LV- ja IV-palveluissa sekä energiatehokkuudessa28.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla LVI-Trio on QMG-konsernin suurin palveluliiketoiminnan toteuttaja, ja Ilmastointi-Mikenti on erityisen vahva suurissa ilmanvaihdon saneeraushankkeissa sekä energiatehokkuushankkeissa. Molemmat yhtiöt saavat 1.4.2024 alkaen uudet vetäjät konsernin sisältä, kun talotekniikkainsinööri Janne Korhonen aloittaa LVI-Trion toimitusjohtajana ja DI Sakari Voutilainen vastaavassa tehtävässä Ilmastointi-Mikentissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye