Mastercard

Mastercardin Lighthouse-ohjelma käynnistyy jälleen – mukana 15 lupaavaa startup-yritystä Pohjoismaista ja Baltiasta

Jaa

Mastercardin Lighthouse-ohjelmaan on valittu 15 teknologia-alan startup-yritystä Pohjoismaista ja Baltiasta. Suomesta ohjelmaan osallistuu viisi yritystä. Osallistujat valittiin hakijoiden joukosta niiden innovatiivisuuden, skaalautuvuuden sekä ratkaisujen vaikuttavuuden perusteella. Lighthouse-ohjelmassa pyritään yhdessä Mastercardin, pankkikumppaneiden, sijoittajien sekä lakiasioiden, teknologia- ja strategia-asiantuntijoiden kanssa luomaan koko toimialaa hyödyttäviä ratkaisuja.

Lighthouse-ohjelma on Mastercardin kumppanuusalusta, joka auttaa osallistujia toteuttamaan visionsa ja viemään sen maailmanlaajuisille markkinoille. Ohjelma käynnistyy nyt viidettä kertaa.

Lighthouse-ohjelmaan on tähän mennessä osallistunut 60 yritystä. Syksyn 2020 osallistujayritykset ovat Ruotsista, Suomessa ja Liettuasta.

"Lighthouse-kehitysohjelma on osoittanut joka kerta, kuinka pitkä etumatka Pohjoismailla ja Baltialla on maksualan innovoinnissa. Ekosysteemiä kannattaa vahvistaa Lighthousen kaltaisilla avoimen innovoinnin alustoilla. On aina vaikeaa valita 15 osallistujaa hyvien hakijoiden joukosta, mutta odotamme innolla yhteistyötä näiden lupaavien finanssiteknologia-alan yritysten kanssa tänä syksynä”, kertoo Mats Taraldsson, Mastercardin digitaalisen kehityksen ja fintech-yhteistyön johtaja Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Nyt ohjelman kumppanien määrä kasvaa, ja startup-yritykset tapaavat esimerkiksi SEB-, OP- ja Swedbank -pankkeja syyskuusta marraskuuhun pohtiakseen mahdollisia kumppanuuksia.

”Osallistumme mielellämme jälleen Lighthouse-kehitysohjelmaan. Etsimme jatkuvasti uusia ja parempia palveluja asiakkaillemme. Idearikkaiden ihmisten tapaaminen uusien kumppanuuksien ja asiakkaidemme palvelun parantamiseksi on hyvin jännittävää", kertoo Anton Danielsen, Startup & M&A Lead OP-pankista.

Ohjelmaan osallistuvat startup-yritykset tapaavat pankkikumppanit kahden kesken ja lopuksi esittelevät yritystään mahdollisille sijoittajille. Tapaamisten lisäksi osallistujat saavat Mastercard markkinointi- ja viestintätiimiltä tukea tarinansa ja viestiensä selkeyttämiseen.

“Osallistumalla Lighthouse-ohjelmaan haluamme yhdessä Mastercardin ja kumppanipankkien kanssa tehdä digitaalisista kuiteista arkipäivää”, kertoo Joel Ojala, Receipt Heron toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Lighthouse-ohjelman syksyn 2020 osallistujat:

Suomi:

Voima Gold tarjoaa kultaan perustuvia tilipalveluita ympäri maailmaa. www.voimagold.com

ReceiptHero toimittaa digitaalisen kuitin kauppiaalta pankkisovellukseen.www.getreceipthero.com

XMLdation auttaa pankkipalvelujen transaktioiden integraatiotestauksessa.www.xmldation.com

Arctic Security on kyberturvallisuuspalvelujen tarjoaja, joka nopeuttaa turvattomien laitteiden havaitsemista. www.arcticsecurity.com

InvestSuit tarjoaa white-label roboneuvojan, portfolion optimointialustan, kaupankäyntisovelluksen ja tarinaperustaisen sijoitusten kehitysraportin.www.investsuite.com

Ruotsi

Gimi on uudenlainen pankki, joka tarjoaa kasvatuksellisia finanssiteknologian tuotteita nuorille ihmisille ja heidän huoltajilleen.www.gimitheapp.com

Charge auttaa e-urheilijoita lähettämään laskuja, vastaanottamaan lahjoituksia ja laatimaan veroilmoituksen ilman oman yhtiön perustamista.www.charge.gg

Youcal on EU-lisensoitu maksamisen fasilitoija, joka rakentaa ja tarjoaa maksualustoja palvelualalla, markkinapaikoille ja esineiden internetin sovelluksiin.www.youcal.com

Ponture on digitaalinen kokonaispalvelu yritys pienten ja keskisuurten yritysten luottoihin osallistavalla rahoituslähestymisellä. www.ponture.com

FossID on avoimen lähdekoodin lukija, joka etsii lisenssien velvoitteita, vaatimuksenmukaisuuteen liittyviä asioita ja tietoturva-aukkoja koodikannasta. www.fossid.com

Liettua:

Kevin on PSD2-direktiivin mukainen maksuinfrastruktuuri verkkomaksamiseen ja tavanomaiseen maksamiseen.www.getkevin.eu

ConnectPay on pankkipalvelujen tarjoaja verkossa toimiville yrityksille.www.connectpay.com

Regvolution tarjoaa automaattista pääoman optimointia käyttäen verrokkidataa, koneoppimista ja optimointialgoritmeja.www.regvolution.com

Spell rakentaa seuraavan sukupolven IT-alustoja finanssialalle ja auttaa niitä parantamaan kilpailukykyään ja tuotetarjontaansa. www.ourspell.com

Savings Panda by Rethinkers on pelillistetty säästötyökalu oman talouden parempaa hallintaan.

---

Lisätietoa medialle:

Viestintätoimisto Cocomms
Vesa Valonen, puh. 040 7054262, vesa.valonen(at)cocomms.com

Annika Kristersson, Director of Communications Nordics & Baltics, annika.kristersson@mastercard.com

Lighthouse-ohjelma:

Mastercard Lighthouse-ohjelma on avoimen innovoinnin alusta, joka on suunniteltu vahvistamaan koko finanssialan ekosysteemiä. Lighthouse on maksuton ohjelma, joka rakentaa kumppanuuksia pankkien, Mastercardin ja keskeisten Pohjoismaisten kumppaneiden välillä. Finanssiteknologia-alan startup-yritysten energia ja innovointikyky yhdistettynä suurten finanssialan yritysten vakauteen ja toimituskykyyn luo koko alaa vahvistavia kumppanuuksia. Jokaisessa viisi kuukautta kestävässä ohjelmassa järjestetään työpajoja kolmessa kaupungissa. Ohjelma yhdistää pankit, sijoittajat, neuvonantajat ja finanssiteknologia-alan yritykset etsimään kumppanuuksia avoimella innovoinnilla.
www.mclighthouse.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Viestintätoimisto Cocomms
Anna-Mari Tiilikainen, puh. 050 558 0888, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com

Tietoja julkaisijasta

Mastercard
Mastercard on globaaleilla maksuteollisuusmarkkinoilla toimiva teknologiayhtiö. Teemme maksamisesta turvallista, helppoa ja älykästä. Missiomme on toimia yhdistävänä ja vauhdittavana tekijänä osallistavassa digitaalisessa taloudessa, josta hyötyvät kaikki kaikkialla. Turvallisen datan ja verkkojen sekä kumppaneidemme ja oman palomme avulla luomme innovaatioita ja ratkaisuja, jotka auttavat yksilöitä, finanssi-instituutioita, valtioita ja yrityksiä hyödyntämään täysimääräisesti omia mahdollisuuksiaan. Meidän vastuuälymme on kulttuurimme perusta ja ohjaa kaikkea tekemistämme yhtiön sisällä ja ulkopuolella. Meillä on yhteyksiä yli 210 maassa ja alueella. Rakennamme vastuullista maailmaa, jossa kaikille avautuu arvokkaita mahdollisuuksia. www.mastercard.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mastercard

Bleam nimettiin Suomen lupaavimmaksi start-up-yritykseksi Mastercard Lighthouse FINITIV-ohjelmassa3.12.2021 10:58:32 EET | Tiedote

Viisitoista yritystä Pohjoismaista ja Baltian alueelta osallistui Mastercardin Lighthouse FINITIV-ohjelman syksyn 2021 kierrokseen. Ohjelman voittaja, joka valittiin tiimin vahvuuden, tuoteinnovaatioiden, toteutettavuuden ja kumppanuuspotentiaalin perusteella, julkistettiin Mastercard Lighthouse Fintech for Future -tapahtumassa Slush-tapahtumassa 2. joulukuuta. Lighthouse FINITIV on avoin innovaatio-ohjelma, joka auttaa start-up-yrityksiä kumppanoitumaan Mastercardin, OP Ryhmän, Swedbankin, SEB:n, Danske Bankin ja DNB:n kanssa. Hienostunutta ratkaisua saumattomaan maksamiseen tarjoava Bleam valittiin ohjelman Suomen lupaavimmaksi start-upiksi yrityssarjassa. Syksyn ohjelmaan osallistui 15 start-upia. Kokonaisvoittaja oli Tallinnassa toimiva Single.Earth, ja Ruotsin lupaavin start-up oli EASI-b2b-maksualusta. "Sukupolvemme kuluttajilla on saumaton pääsy lähes kaikkiin palveluihin. Tarvitsemme innovatiivisia ratkaisuntarjoajia, jotka pystyvät vastaamaan kuluttajien mukavuudenhaluun. Olem

Mastercard Lighthouse - Investure voitti sosiaalisen vaikuttamisen Lighthouse MASSIV-ohjelman, Othalo voitti Impact potential -palkinnon3.12.2021 10:20:40 EET | Tiedote

Mastercardin Lighthouse MASSIV -kumppanuusohjelman syksyn 2021 ohjelman on voittanut ruotsalainen Investure. Muut finalistit olivat imagiLabs ja Skrym. Norjalainen Othalo voitti Impact potential -palkinnon. Ohjelman voittaja julkistettiin Lighthouse FinTech For Future -tapahtumassa Helsingin Slush-tapahtumassa. Finalistit esittivät pitchinsä tilaisuudessa yleisölle. Lighthouse MASSIV 2021 -kumppanuusohjelmassa viisi yritystä sai syksyn ohjelmassa kolmen kuukauden työpajasarjan aikana räätälöityä tukea Swedbankin, Danske Bankin, UNDP:n, Nordic Impact Fundsin ja Synchin neuvonantajilta. Ohjelman neuvonantajien mukaan ruotsalainen sosiaalisen vaikuttamisen markkinapaikka Investure, joka pyrkii kuromaan umpeen kehittyvien markkinoiden liiallista rahoitusvajetta, osoitti suurta kumppanuuspotentiaalia ja edistyi ohjelmassa valtavasti. Investuren lohkoketjupohjainen ratkaisu poistaa investointien esteitä digitalisoimalla yksityisten markkinoiden transaktiot ja omaisuudenhoidon sekä luomalla l

Xiaomi tuo yhteistyössä Mastercardin kanssa Mi Smart Band 6 NFC -aktiivisuusrannekkeen myyntiin Suomeen13.10.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Johtavat teknologiayhtiöt Xiaomi ja Mastercard laajentavat kumppanuuttaan ja esittelevät uuden version Xiaomin suositusta Mi Smart Band 6 NFC -aktiivisuusrannekkeesta, jossa on NFC-lähimaksuominaisuus. Maksutoiminto on vain Mastercardin kortinhaltijoiden käytettävissä. Aluksi palvelu on tarjolla Curve-palvelun asiakkaille. “Puettavilla laitteilla on helppoa ja kätevää maksaa, ja jokainen maksutapahtuma on turvallinen Mastercardin digitaalisen alustan tokenisaation ja korttitietojen salauksen ansiosta", sanoo Erik Gutwasser, Mastercardin Pohjoismaiden ja Baltian alueen johtaja. Mi Smart Band 6 NFC: lähimaksu on arkinen tapa maksaa Uusi Mi Smart Band 6 NFC on osa Xiaomin suosittua puettavien lähimaksulaitteiden mallistoa. Rannekkeessa on NFC-yhteys, joka mahdollistaa nopean, turvallisen ja helpon maksamisen. Tutkimusyhtiö Canalysin mukaan Xiaomi on maailman suosituin puettavien laitteiden valmistaja. Kuinka otat lähimaksut käyttöön Mastercardilla ja Mi Smart Band 6 NFC -rannekkeella Asen

Mastercard avaa Sustainability Innovation Lab -keskuksen20.9.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Sustainability Innovation Lab toimii globaalina tutkimus- ja kehityskeskuksena ilmastotietoisille digitaalisille tuotteille sekä palveluille ja tukee vaikuttavuuteen pyrkiviä start-up-yrityksiä ja kumppaneita. Tukholma, 20.9. 20, 2021 – Mastercard avaa Tukholmaan uuden kestävän kehityksen innovaatiolaboratorion, Sustainability Innovation Lab -keskuksen, joka johtaa yhtiön ympäristötietoisten digitaalisten tuotteiden ja ratkaisujen portfolion kehittämistä. Laboratorio keskittyy tarjoamaan yrityksille ja kuluttajille mahdollisuuden muuttaa tapaa, jolla ne tuottavat, jakelevat sekä ostavat tuotteita ja palveluita. Muutosten tarkoituksena on taata ihmisten ja maapallon mahdollisuudet menestyä nopeasti digitalisoituvassa maailmantaloudessa. Tukeakseen Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa Mastercard valitsi Tukholman globaalin laboratorionsa kotipaikaksi. Kaupunki on ollut pitkään kestävän innovoinnin eturintamassa sekä paikalliset kuluttajat, poliitikot ja liike-elämä ovat vahvasti sitoutun

Mastercard announces its Lighthouse MASSIV impact tech program’s fall class, with advisors from Swedbank, Danske Bank, and Nordic Impact Funds6.9.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Lighthouse MASSIV, Mastercard’s social impact partnership program dedicated to help one billion people live more prosperous and secure lives by 2025, is pleased to announce its fall class that will be supported by advisors from a.o. Swedbank, Danske Bank, Synch and Nordic Impact Funds. Unlike traditional accelerators and corporate innovation programs, Lighthouse MASSIV is free and focused primarily on helping impact companies achieve their UN Sustainable Development Goals by finding partnerships and scaling globally. By connecting startups that have a high potential to improve the prosperity and security of the planet to large organizations for distribution and scaling, the programaims to achieve its mission of improving the lives of one billion people globally. With an improved impact measurement element for the startups in the program, Lighthouse MASSIV keeps track of achieving this mission. The companies joining the program this fall have been chosen because of their desire and abil

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme