Matkailijoiden rakastamat tamperelaiset elämyskohteet löivät hynttyyt yhteen

Huhtikuussa käynnistyvässä yhteiskampanjassa vinkataan teatteriin tulijoille konserteista, Särkänniemeen saapuville museotarjonnasta ja museoon suuntaaville teatteriesityksistä. Kampanja startataan huomiota herättävällä valokuutiolla Helsingin rautatientorilla. Lisäksi näkyvyyttä on luvassa Helsingin rautatieaseman digipinnoilla, Sanoman kanavissa ja sosiaalisessa mediassa.
Kampanjan aikana kohteet tulevat hyödyntämään ensimmäistä kertaa ristiin toistensa bannerinäkyvyyttä. Samalla kun asiakas ohjataan suoraan lipunostoon, moninkertaistetaan näkyvyys kaikille yksittäiseen kampanjaan verrattuna.
- Tarvitsemme jatkuvasti uudenlaisia keinoja, joilla tavoitamme asiakkaan ja saamme hänet houkuteltua Tampereen seudulle. Kampanja on hyvä esimerkki, miten samalla alalla toimivat yritykset voivat hyödyntää toisensa asiakasprofiileja moninkertaistaakseen näkyvyytensä. Tämä on pilottiprojekti, josta myös muut yritykset hyötyvät Visit Tampereen sisältöjen kautta. Jatkamme yhteistyötä mielellämme myös muiden Tampereen seudun kumppanien kanssa. Jatkossa voimme soveltaa mallia esimerkiksi kansainvälisillä markkinoilla, kertoo Visit Tampereen kumppanuus- ja markkinointijohtaja Noora Heino.
- On hienoa olla Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalilla mukana yhteisessä kotimaankampanjassa Tampereen seudun vetovoimaisimpien kulttuuri- ja matkailukohteiden sekä Visit Tampereen kanssa. Asiakkaistamme noin kolmasosa tulee Helsingin suunnalta ja meillä kaikilla oli halu saada yhdessä aikaan isompaa näkyvyyttä pääkaupunkiseudulla kevään aikana. Kuuden kärkiyrityksen ja Visit Tampereen yhteisellä satsauksella tuomme esille Tampereen kesän ja alkusyksyn kulttuuritarjontaa. Uskon, että helsinkiläiset saavat kampanjasta paljon hyviä syitä lähteä reissuun Tampereelle, toteaa Karoliina Lehtonen, Tampereen Teatterin myynti- ja markkinointipäällikkö.
Tarjontaa Grammy-voittajasta Blind Channeliin ja valokuvatutkielmista apinoihin
Vapriikin Apinat – kädellisten tarina -näyttely on tuonut museokeskukseen apinoita, puoliapinoita, ihmisapinoita, makeja, korvamakeja, loreja ja kummittelijoita. Kesällä luvassa on hauskoja opastettuja kierroksia, muun muassa jännittävä Viidakon yö -kierros, jossa näyttelyyn tutustutaan taskulamppujen valossa.
Särkänniemen ilon kesää tähdittävät eturivin artistit. Kesän tapahtumissa yhdistyvät festarit, sekä huvipuistohuvit ja -herkut. Kiekon kotibileet tuo Särkänniemeen MM-jääkiekkohuumaa 27.5., jota seuraavana päivänä 28.5. lavalle astelevat Blind Channel ja Cyan Kicks. 12.8. Back to School -tapahtumassa viihdyttävät Antti Tuisku ja Mikael Gabriel. Elokuussa kahtena lauantaina Särkänniemi Soi! 19.8. Estradilla nähdään Vesala, Erika Vikman ja Stig. 26.8. lavalle puolestaan nousevat Haloo Helsinki! ja The Rasmus. Särkänniemen kesän päättää 24.9. näyttävästi JVG.
Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa sijaitsevassa Serlachius-museo Gustafissa irlantilainen valokuvataiteilija Trish Morrissey kertoo valokuvan keinoin hykerryttäviä ja puhuttelevia tarinoita näyttelyssään Autofiktiot – Kaksikymmentä vuotta kuvakerrontaa. Göstassa nähdään yhdysvaltalaisen Andy Freebergin valokuvatutkielmia ja brittitaiteilija Clare Woodsin voimakkaita, värikylläisiä maalauksia.
Kesäkuussa Serlachius-museo Göstan rantamaisemiin avataan upea Taidesauna, jossa kauniiseen järviluontoon yhdistyy arkkitehtuuri, taide ja design.
Tampere-talon kevät on täynnä monipuolisia konsertteja ja tapahtumia. Esimerkiksi keskiviikkona 18. toukokuuta Ison salin lavan valtaa Grammy-palkittu ja raspisesta lauluäänestään tuttu Macy Gray. Kesäkuun alussa taas on luvassa Eva Dahlgren -festivaali, jossa ruotsalainen laulajaikoni Eva Dahlgren esittää säihkyviä musiikkihelmiä Tampere Filharmonian kanssa keskiviikkona 1. kesäkuuta ja pop-klassikoitaan oman yhtyeensä kanssa torstaina 2. kesäkuuta. Lisäksi Tampere-talon odotetut kesänäyttelyt tarjoavat niin dokumentaarisen valokuvauksen kuin popkulttuurin ystäville runsaasti nähtävää ja koettavaa.
Tampereen Teatteri tuo ensimmäisenä Suomessa ensi-iltaan upean Anastasia-musikaalin. Suomen ensi-illat nähdään 2. ja 3. syyskuuta 2022. Musikaali pohjaa Romanovien suvun ja keisari Nikolai II:n perheen kohtaloon, ja siihen liitettyyn kiehtovaan mysteeriin. Taianomainen tarina kuljettaa Romanovien palatsista Venäjän vallankumouksen keskelle ja Pariisiin, missä nuori ja rohkea Anja etsii itseään ja menneisyyttään.
Tampereen Työväen Teatterin 120 juhlavuosi huipentuu kotimaiseen uutuusmusikaaliin Momentum 1900. Suurmusikaalin Pariisin maailmannäyttelystä tekijöinä ovat Heikki Salo, Sirkku Peltola ja Eeva Kontu. Huipputekijöiden taidonnäyte Momentum 1900 on matkalippu vuoden 1900 Pariisiin, jossa kadut ovat leveitä ja unelmat keveitä. Musikaali herättää henkiin tunnetut kansallistaiteilijat ja rooleissa nähdään muun muassa Martti Suosalo, Saska Pulkkinen, Emilia Keskivinkka, Petra Karjalainen ja Aimo Räsänen. Kantaesitys on 7.9. Suurella näyttämöllä. Tulossa on myös Broadway-hittimusikaali Come From Away, ensi-ilta 21.9. Kaikkiaan teatterissa nähdään syksyllä 10 uutta ensi-iltaa.
Lisätiedot:
Noora Heino, johtaja, kumppanuudet & markkinointi, Visit Tampere
noora.heino@visittampere.fi
+358445378337
Karoliina Lehtonen, myynti- ja markkinointipäällikkö, Tampereen Teatteri
karoliina.lehtonen@tampereenteatteri.fi
+358505720606
Heikki Ihanamäki, myynti- ja markkinointipäällikkö, Särkänniemi
+358207130221
heikki.ihanamaki@sarkanniemi.fi
Päivi Viherkoski, kehitysjohtaja, Serlachius-museot
paivi.viherkoski@serlachius.fi
+358503522567
Tiia Välimäki, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Tampere-talo
+358406477164
tiia.valimaki@tampere-talo.fi
Sari Andersson, viestintäsuunnittelija, Tampereen Työväen Teatteri
+358505969069
sari.andersson@ttt-teatteri.fi
Tähtitalvikki Poikajärvi, viestintäsuunnittelija, Vapriikki
+358503211189
tahtitalvikki.poikajarvi@tampere.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tähtitalvikki Poikajärvi, viestintäsuunnittelija, Vapriikki
+358503211189
tahtitalvikki.poikajarvi@tampere.fi
Karoliina Lehtonen, myynti- ja markkinointipäällikkö, Tampereen Teatteri
karoliina.lehtonen@tampereenteatteri.fi
+358505720606
Heikki Ihanamäki, myynti- ja markkinointipäällikkö, Särkänniemi
+358207130221
heikki.ihanamaki@sarkanniemi.fi
Päivi Viherkoski, kehitysjohtaja, Serlachius-museot
paivi.viherkoski@serlachius.fi
+358503522567
Tiia Välimäki, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Tampere-talo
+358406477164
tiia.valimaki@tampere-talo.fi
Sari Andersson, viestintäsuunnittelija, Tampereen Työväen Teatteri
+358505969069
sari.andersson@ttt-teatteri.fi
Noora HeinoJohtaja, kumppanuudet & markkinointi
Puh:044 537 8337noora.heino@visittampere.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme Suomen suosituimman matkailukaupungin matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio. Vahvistamme Tampereen asemaa kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena matkailu-, tapahtuma-, ja kongressikaupunkina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Tampere
Uusi Bike & Rail -palvelu yhdistää pyöräilyn ja junamatkailun Pirkanmaalla1.6.2023 12:27:17 EEST | Tiedote
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna avautuu uusi tapa pyörämatkailla Pirkanmaalla. Bike & Rail -palvelu yhdistää pyörämatkailun ja raideliikenteen tarjoten mahdollisuuden kestäviin ja elämyksellisiin päiväretkiin Tampereelta maakuntaan.
Pirkanmaalla kehitetään vastuullisia elämyksiä31.5.2023 13:39:55 EEST | Tiedote
Ekokumppaneiden, Visit Tampereen ja Tampereen yliopiston yhteishankkeessa edistettiin elämystaloustoimijoiden muutoskyvykkyyttä ja vastuullisuutta.
Professori Jari Nurmi Tampereen Congress Ambassadors –verkostoon uudeksi kongressilähettilääksi7.2.2023 17:05:17 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston professori Jari Nurmi informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta, sähkötekniikan yksiköstä on valittu uudeksi kongressilähettilääksi.
Vuoden 2022 Visit Tampere Award -palkinto Nokia Arenalle22.11.2022 10:39:52 EET | Tiedote
Vuosittainen Visit Tampere Award jaetaan ansioituneelle matkailutoimijalle, joka on edistänyt ja kehittänyt toiminnallaan matkailu‐, tapahtuma‐ ja elämystoimialaa. Tänä vuonna palkinto myönnettiin yritykselle, joka on rohkeasti ja aktiivisesti suunnannut kansainvälisille markkinoille.
Finlaysonin alue, Laukon kartano, Seikkailuapinat ja Nokia Arena ehdolla Visit Tampere Award -palkinnon saajiksi15.11.2022 14:07:14 EET | Tiedote
Palkinto jaetaan 22.11.2022 Visit Festival -tapahtumassa Original Sokos Hotel Ilveksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme