Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Matkailu epidemia-alueille lisää koronavirustartuntojen riskiä Suomessa

Jaa
Rajojen avautuessa matkustus ja lomailu ulkomailla lisääntyvät. Hallitus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi maihin, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajoituksista. Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu.

Oireisena tulee välttää kaikkea tarpeetonta liikkumista ja on hakeuduttava testiin. Oireisena ei saa lähteä matkalle, ei kotimaassa eikä ulkomaille.

”Suomalaisia tai Suomessa asuvia matkustaa myös sellaisiin maihin, joiden epidemiatilanne on meitä huonompi. Oleskelu tällaisessa maassa lisää riskiä koronavirustartunnalle verrattuna riskiin Suomessa”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava.

Tämä lisää riskiä tartuntojen kasvulle Suomessa matkailijoiden palatessa takaisin. Näistä korkeamman tartuntariskin maista tuleville matkailijoille annetaan rajatarkastuksen yhteydessä THL:n ja STM:n laatima ohje siitä, miten vähennetään riskiä koronavirustartunnoille Suomessa, ja sama ohje suosittaa omaehtoista 14 vuorokauden pituista karanteenia.

”Tiedossamme on Suomessa todettuja tartuntatapauksia, jotka ovat todennäköisesti peräisin Balkanin alueelta. Esimerkiksi Espanja on myös suomalaisten matkailijoiden suosiossa. Tautitilanteen vuoksi alueelle matkustaminen ei ole suositeltavaa”, Jalava alleviivaa.

Omaehtoinen karanteeni korostuu matkailun lisääntyessä

Jos matkan aikana sairastuu, on otettava yhteyttä terveydenhuoltoon ja hakeuduttavat testeihin. Oireisena on erityisesti pidettävä etäisyyttä muihin ihmisiin ja muistettava hyvä yskimis- ja niistämishygienia.

”Lomalla vieraillaan ja ollaan usein tiiviisti samoissa kohteissa ja nähtävyyksillä kuin muualta maailmalta tulevat matkailijat, joten hygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää”, Jalava kuvailee.

Omaehtoinen karanteeni on yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä tartuntojen leviämistä Suomessa.

Kahden viikon omaehtoisen karanteenin perusajatuksena on, että

  • koronavirustartunnan itämisaika on pisimmillään 14 vuorokautta ja tartuttavuus alkaa noin kaksi vuorokautta ennen oireita
  • henkilö välttää kontakteja muihin ihmisiin mahdollisimman paljon
  • työssäkäynti ja muu välttämätön toiminta ovat kuitenkin mahdollisia.

”Karanteenilla ehkäistään oireettomien henkilöiden aiheuttamia tartuntoja. Oireisena on hakeuduttava testiin ja pysyttävä kotona”, Jalava toteaa.

Tutustu matkustus- ja hygienia ohjeisiin:

Katso myös:

Lisätietoja:

Jari Jalava (matkustus)
johtava asiantuntija
etunimi.sukunimi@thl.fi

Mika Salminen (epidemiatilanne)
johtaja
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi27.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa. Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia o

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye