Linja-autoliitto ry

Matkamessujen Bussitorilla tarjouksia ja mielenkiintoisia ryhmämatkakohteita

Jaa
Tammikuun 22. päivänä 2016 avautuvilta Matkamessuilta saa monia mielenkiintoisia ideoita bussilla tehtäviin matkoihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Bussitori –osastolla on esillä mm. ryhmille soveltuvia valmis-ja teemamatkoja ja Tarkan Tiketin tarjouksia ExpressBus –vuoroihin. Myös nykyaikaisen bussin matkustusmukavuuteen ja varusteisiin pääsee messukävijä Bussitori -osastolla tutustumaan.

Bussimatkustamisella on tänä päivänä nostetta. Bussilla tehtävä ryhmämatka on hinnaltaan erinomainen vaihtoehto virkistäytymiseen. Pikavuoroissa matkustaminen on hinnaltaan edullista ja päivittäisiä vuoroja kaupunkien välillä on tarjolla kymmenittäin.

TNS Gallupin juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on kiinnostuneita tietyn teeman ympärille keskittyneistä matkoista. Suosituimpia teemoja ovat luontomatkat, aktiivilomat sekä kulttuurimatkat esimerkiksi konserttiin tai teatteriin. Näihin suomalaisten ilmoittamiin kiinnostuksen kohteisiin bussilla tehtävät ryhmämatkat soveltuvat erinomaisen hyvin.

Myös Baltian matkapaketit ovat edelleen hyvin kysyttyjä. Yksittäiselle matkustajallekin on uutta tarjolla Baltian matkalle. Vuoden 2016 alusta Tampereelta ja Turusta on suoria pikavuoroyhteyksiä Tallinnan laivoille ja niihin on saatavana netistä edullisia bussi-laiva yhdistelmälippuja.

Hyvin varustellussa bussissa ja ammattikuljettajan ohjastamana matkan teko sujuu turvallisesti ja rentouttavasti. Matkatavaratkin kulkevat kätevästi mukana.

Bussiryhmämatka on vaivaton, kun esimerkiksi kulttuuritapahtumiin matkustavat pääsevät astumaan tapahtumaan useimmiten suoraan bussista ja ilman pysäköintihuolia. Matkaelämyksen lisäksi bussilla tehtävä ryhmämatka antaa mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhdessäoloon ryhmän muiden matkalaisten kanssa.

Matkamessut Helsingin messukeskuksessa ovat avoinna 22.1 klo 12-19, 23-24.1 klo 10-18. Bussitori on osastolla 7 p 29.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Linja-autoliitto ry
Linja-autoliitto ry
Töölönkatu 4
00100 Helsinki

020 710 5000http://www.linja-autoliitto.fi

Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten ammatillinen yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö markkinaehtoisessa, sopimus-ja matkailuliikenteessä.

Liiton tavoitteena on yhteiskunnallisena vaikuttajana turvata jäsenyrityksille kaupunkiliikenteessä ja maanteiden henkilöliikenteessä hyvät, tasapuoliset ja kestävät liiketoimintaedellytykset sekä asiakkaille laadukkaat ja kattavat liikennepalvelut. www.linja-autoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Linja-autoliitto ry

Matkamessuilla esillä mielenkiintoisia koti- ja ulkomaan ryhmämatkakohteita19.1.2018 11:02:55 EET | Tiedote

Tammikuun 19. päivänä 2018 avautuvilta Matkamessuilta voi saada monia ideoita bussilla tehtäviin valmismatkoihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kotimaassa matkakohteina on tarjolla mm. kulttuuri- ja taide-elämyksiä, historia-ja luontokohteita, paikallista ruokakulttuuria, festivaali- ja muita tapahtumia. Eurooppaan tehdään bussilla mm viini-, laskettelu- ja muita teemamatkoja.

Kuhmolainen Jaakko Kyllönen valittiin Linja-autoliiton puheenjohtajaksi20.6.2017 13:21:04 EEST | Tiedote

Jyväskylässä 20.6.2017 pidetyssä Linja-autoliiton liittokokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Jaakko Kyllönen. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Nykyisellä puheenjohtaja Matti Vainiolla on meneillään 8. toimikausi, joka päättyy vuoden 2017 lopussa. Jaakko Kyllönen on Kuhmossa kotipaikkaa pitävän A Kyllönen Oy:n/Kattilinjat johtaja. Hän on myös Linja-autoliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye