MessukeskusMessukeskus

Matkamessujen Lomamatkaennuste: Teema ohjaa suomalaisten matkaa

Jaa
Vuonna 2019 suomalaiset suunnittelevat matkustavansa kotimaassa ja Euroopan lähikohteissa. Ulkomaan kaupunkilomat säilyttävät suosionsa ja yhä useammat suunnittelevat matkaa tietyn teeman ympärille, selviää Matkamessujen teettämästä Lomamatkaennusteesta. Matka 2019 on avoinna yleisölle 18.-20.1.2019 Messukeskus Helsingissä.
Matkamessujen tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät entistä enemmän teemoitettuja matkoja. Kuva: Matka 2018.
Matkamessujen tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät entistä enemmän teemoitettuja matkoja. Kuva: Matka 2018.

Suomalaisten lomasuunnitelmia mittaavan Lomamatkaennusteen mukaan suomalaiset matkustavat innokkaasti myös vuonna 2019.

Kotimaan matkailun asema on vahva, ja lähes jokainen suomalainen aikoo lomailla jollain tavoin kotimaassa vuoden 2019 aikana. Suurin osa matkoista suuntautuu sukulaisten tai tuttavien luokse, myös automatkailu ja luontokohteet kiinnostavat. Ulkomaille suunnataan erityisesti Euroopan kaupunkikohteisiin ja Baltian maihin ja myös rantakohteet ja Itämeren risteilyt ovat suomalaisten matkasuunnitelmissa. Lumiset rinteet houkuttelevat suksille, sillä suomalaisia kiinnostaa aiempia vuosia enemmän ulkomaille suuntautuvat hiihtomatkat.  

Lähes joka toinen ulkomaille matkustavista suunnittelee kaupunkilomaa, joka onkin ollut suosituin suomalaisten lomatyyppi vuodesta 2013 lähtien. Rantalomien viettäminen pysyy suunnitelmissa ja ulkomaille suuntautuvat kylpylälomat kiinnostavat aiempaa enemmän.

Jos voisi tehdä matkan ilman mitään rajoituksia, suomalaiset haaveilevat matkustavansa ainakin Pohjois-Amerikan tunnettuihin kaupunkeihin sekä ilmastoltaan miellyttäviin osavaltioihin, sekä kaukokohteista Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Japaniin. Myös Kanada ja Euroopan tutut kohteet siintävät suomalaisten haaveissa. Pieni joukko suomalaisia (6 %) ei suunnittele matkustavansa ulkomaille vuoden 2019 aikana.

Matkalta toivotaan kaupunkikohteita kulttuuri ja historia edellä

Teemamatkat ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta ja yhä useampi on ollut teemamatkalla tai suunnittelee sellaisen tekemistä. Teemamatkoista historiaan, luontoon ja kulttuuriin keskittyvät matkat ovat suomalaisten keskuudessa suosittuja. Lähes kolmannes suunnitteleekin kulttuurimatkaa (29 % vastaajista) tai luontomatkaa (29 % vastaajista) vuodelle 2019. Neljännes vastaavasti suunnittelee historiaan keskittyvää matkaa (26 % vastaajista), myös liikunnalliset ja jopa extreme-lomat kiinnostavat yhä useampaa suomalaista (26 % vastaajista). Teemamatkoja toteutettaessa matkatoimistojen asiantuntemusta ja osaamista käytetään aiempaa enemmän.

”Suomalaiset suunnittelevat matkustavansa vuoden 2019 aikana enemmän kuin edellisenä vuotena. Matkasuunnitelmien toteutumista puoltaa se, että useampi kuin kolme neljästä (86 %) arvioi käyttävänsä rahaa matkailuun enemmän tai saman verran kuin edellisenä vuonna. Matkailuun aiempaa enemmän rahaa aikovat käyttää erityisesti 35–65 –vuotiaat sekä edellisvuosina paljon matkustaneet”, kertoo Kantar TNS:n tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen.

Matkatoimistot ja matkailupalveluiden tuottajat apuna

Lomamatkan varaamisessa suomalaiset luottavat yhä enemmän matkapalveluyritysten ja matkatoimistojen palveluihin. 66 % varaa matkansa lento-, laiva-, juna- ja bussiyhtiöiden sivujen kautta. Matkatoimistojen sivuja lomamatkan varaamiseen puolestaan käyttää 43 % vastaajista. Suurin osa majoituksesta varataan puolestaan hotellien ja muiden matkapalveluiden myynti- tai vertailusivustoilta tai suoraan hotellien omilta sivuilta.

”Valtaosa suomalaisten lomamatkoihin liittyvistä palveluista varataan edelleen matkapalvelujen tuottajien tai matkatoimistojen kautta. Etenkin on hienoa huomata, että kaikenikäiset matkustajat käyttävät matkatoimistojen palveluita matkojensa varaamiseen. Teemamatkojen toteutuksessa matkatoimistojen apuun luotetaan jopa aiempaa enemmän ja myös kaikkein nuorimmissa haastateltujen ryhmässä”, iloitsee Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Lomamatkaennusteessa kysyttiin myös viime vuoden toteutuneista matkoista. Vastaajista 57 % kertoi tehneensä vuoden 2018 aikana yhden tai kaksi matkaa, ja keskimäärin suomalaiset tekivät vuoden aikana vajaa kolme ulkomaan lomamatkaa. Tehtyjen matkojen määrään vaikuttaa iän tai sukupuolen kaltaisten demografisten tekijöiden sijaan eniten into ja halu matkustaa.

Lisätietoja ja tutkimustulokset:

Matkamessut, tiedottaja Eva Kiviranta p. 040 775 6609, eva.kiviranta@messukeskus.com

Kantar TNS, tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen p. 050 560 3186, anne.lahtinen@kantar.com

Matkamessujen Matkailututkimus 2019. Toteuttaja Kantar TNS. Tutkimuksen kohderyhmä Suomen 18 v.+ väestö Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimukseen vastasi 1236 henkilöä joulukuussa 2018.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 16.–20.1.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 16.1. Matkamessujen ensimmäinen päivä 17.1. on ammattilaispäivä. Messut on auki yleisölle 18.–20.1.2019. Samaan aikaan Matkamessujen kanssa Helsingin Caravan-messut. | www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | @matkatravelfair | #matka2019 |

Kuvat

Matkamessujen tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät entistä enemmän teemoitettuja matkoja. Kuva: Matka 2018.
Matkamessujen tutkimuksen mukaan suomalaiset tekevät entistä enemmän teemoitettuja matkoja. Kuva: Matka 2018.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye