MessukeskusMessukeskus

Matkamessut siirtyy tammikuulta, uusi ajankohta toukokuussa 2021

Jaa
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut siirtyy toukokuulle. Näin mahdollistetaan kansainvälisen tapahtuman toteutus ja tarjotaan matkailualalle uudenlainen mahdollisuus kohdata asiakkaita. Matkamessut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 19.-23.5.2021.

Kulunut vuosi on ollut matkailualalle haasteellinen niin Suomessa kuin kansainvälisesti, kun globaali pandemiatilanne ja matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet matkasuunnitelmiin ja siten alan yrityksiin ja toimijoihin. Tammikuulle suunniteltu Matkamessut on päätetty siirtää tammikuulta uuteen ajankohtaan, joka on 19.-23.5.2021.

Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä toimeksiantajansa Suomen Matkailualan liitto ry SMALin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

”Matkamessut on kansainvälisesti merkittävä tapahtuma, ja uusi ajankohta toukokuussa mahdollistaa sen, että kansainväliset kohteet ja ostajat pääsevät mahdollisimman varmasti paikalle. Viime tammikuussa Matkamessuilla oli mukana 90 maata, mikä osaltaan luo tapahtuman kansainvälisen ja inspiroivan tunnelman. Kyseessä on lisäksi matkailualalle suuri kaupallinen tapahtuma, ja on tärkeää, että kansainväliset ostajat pääsevät tutustumaan Suomen matkailutarjontaan”, Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen kertoo.

Matkailutoimiala katsoo toiveikkaana ensi vuoteen

Matkailutoimialalle kulunut vuosi on ollut haastava, mutta ensi vuoden uskotaan olevan parempi.

”Toimiala on ollut ahdingossa viime kuukaudet, mutta uskomme että toukokuussa pahin tilanne tartuntamäärien ja matkustusrajoitusten suhteen on jo selätetty. Uskomme, että tammikuu tulee toimialalle liian aikaisin, ja on tärkeää antaa alan yrityksille toipumisaikaa rankan vuoden jälkeen. Tänä kesänä kiinnostus kotimaanmatkailua kohtaan on ollut kasvussa, ja tämä näkyy varmasti myös ensi kesänä. Matkamessujen siirto toukokuulle aloittaa hienosti matkailun kesäkauden, ja uusi ajankohta mahdollistaa myös erilaisten ulkomaankohteiden esittelyn uudelle yleisölle”, SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti toteaa.

Matkamessujen näytteilleasettajien osallistumiset siirtyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan. Toukokuulle siirtyvien Matkamessujen partnerimaa on Kreikka ja sekä verkossa, että paikan päällä esillä olevissa sisällöissä korostuu lisäksi muun muassa vastuullinen matkailu.

Matkamessujen kanssa samaan aikaan järjestetty Caravan-messut järjestetään keväällä 2021 ja tapahtuman tarkempi ajankohta vahvistuu pian. 

Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Eva Kiviranta, p. 040 775 6609, eva.kiviranta@messukeskus.com

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään seuraavan kerran 20.-23.5.2021 Messukeskuksessa Helsingissä. Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day avaa Matkamessut 19.5.2021. | www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | @matkatravelfair | #matka2021

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kestävyysraportti 2023: Messukeskus vakiinnutti hiilijalanjälkilaskentansa ja uusiokäyttää liki kaikki rakenteensa18.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskus on sitoutunut kestävyyden edistämiseen koko liiketoiminnassaan ja tekee työtä sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun alueilla. Vuonna 2023 Messukeskus nosti kestävyyden painopistealueeksi strategiaan ja linjasi keskeisimmät kestävyysteemansa tavoitteineen ja mittareineen. Kestävyystyön etenemisestä kertoo Messukeskuksen Kestävyysraportti 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye