Matkustajakysely: Vastaajat pitivät Rautatientorin metroaseman liukuportaiden uutta järjestystä toimivampana
Tulokset olivat hyviä: yli puolet kyselyyn vastanneista joko piti liukuportaiden uutta järjestystä toimivampana verrattuna vanhaan tai koki, ettei sillä ollut vaikutusta omaan liikkumiseen. Kokeilua jatkettiin ja muuttunut järjestys jätettiin toistaiseksi voimaan, jotta vaikutuksia voitiin seurata tarkemmin. Nyt järjestys on päätetty jättää pysyväksi. Muutoksen tarkempia vaikutuksia tullaan seuraamaan vielä kokeilun päättymisen jälkeenkin.
Aiemmin Kompassitasolta alas kulki yksi liukuporras, joka sijaitsi vasemmassa reunassa. Nykyisessä järjestyksessä alas vie toinen liukuporras vasemmalta katsoen ja ylös kuljetaan reunimmaisia liukuportaita pitkin.
Kyselyyn tulleissa vastauksissa toistui toive kahdesta alaspäin ja kahdesta ylöspäin kulkevasta liukuportaasta. Tällainen järjestys ei ole kuitenkaan mahdollinen, sillä turvallisuuden ja sujuvan asemalta poistumisen turvaamiseksi alhaalta ylös nouseville täytyy varata alas meneviä enemmän liukuportaita.
Asemalla liikkuminen koettiin sujuvammaksi ja loogisemmaksi
Matkustajille tehtyyn kyselyyn saimme yhteensä yli 500 vastausta. Kysely oli auki 24.10.—13.11.2022.
Yli puolet vastaajista, 61% piti uutta järjestystä toimivampana tai koki, ettei sillä ollut merkitystä oman liikkumisen kannalta vanhaan järjestykseen verrattuna. Vastaajista 39 % piti vanhaa järjestystä parempana. Matkustussuunta vaikutti jonkin verran vastaukseen. Tapiolan tai Matinkylän suunnasta tai niiden suuntaan matkustavista 68 % joko piti muuttunutta järjestystä parempana tai koki, ettei sillä ollut merkitystä oman liikkumisen kannalta vanhaan järjestykseen verrattuna. Kriittisimpiä uutta järjestystä kohtaan oltiin Vuosaareen tai Mellunmäkeen tai niiden suunnasta matkustavien joukossa, joista 55 % piti uutta järjestystä joko toimivampana tai koki, ettei sillä ollut merkitystä oman liikkumisen kannalta. Tulokseen vaikuttaa se, että aiempi järjestys oli suunniteltu ennen metron jatkamista Ruoholahden länsipuolelle, eli pääsääntöisesti vain itään suuntautuvalle liikenteelle.
Ne matkustajat, jotka pitivät muuttunutta järjestystä parempana, korostivat vastauksissaan, että uusi järjestys aiheuttaa vähemmän yhteentörmäyksiä ja ristiin menevää liikennettä laituritasolla. Yleisesti ottaen uutta järjestystä pidettiin loogisempana verrattuna vanhaan.
Laituritasolla olevat aidat herättivät kommentteja puolesta ja vastaan. Osan mielestä ne ohjasivat liikkumista hyvin, toisten mielestä ne taas hidastivat kulkemista metroon ja metrosta pois. Aitojen pituutta lyhennettiin kyselystä saadun palautteen perusteella jo kokeilun aikana.
Kokeilu poikii jatkotoimenpiteitä
Teimme myös muun muassa liukuportaiden muutoksesta kertoviin kuulutuksiin muutoksia jo kokeilun aikana saamamme palautteen perusteella: päällekkäisiä kuulutuksia karsittiin ja äänentasoa säädettiin sopivammaksi. Erillistä kuulutusta toistava äänimajakka liukuportaiden yläpäässä oli osa kokeilua, ja sen vaikutuksia ja hyötyjä arvioidaan pilotin jälkeen mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Kyselyn kommenteissa toivottiin vastaavaa muutosta myös muille metroasemille. Tulemme tarkastelemaan liukuportaiden kulkusuuntien muuttamisen hyödyllisyyttä esimerkiksi Hakaniemen aseman kohdalla.
Yhteyshenkilöt
Heikki Viika, hankejohtaja, Kaupunkiliikenne Oy
puh. 040 664 0879
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 55250
00099 Helsingin kaupunki
(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
Kaupunkiliikenne Oy jatkaa HKL:n työtä ja hallinnoi Helsingin joukkoliikenneinfraa ja omistaa raitiovaunukaluston. Vastaamme joukkoliikenteen kokonaisuuden kehittämisestä ja kunnossapidosta. Liikennöimme raitiovaunua ja tuotamme metron liikennöintiä palveluna. Hoidamme lisäksi Suomenlinnan lautan liikenteen sekä järjestämme Helsingin kaupunkipyöräpalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kaksi laadukkainta tarjoajaa etenee Koskelan varikon kilpailutuksessa12.5.2023 08:00:04 EEST | Tiedote
Koskelan varikolla vuonna 2024 alkavan mittavan uudishankkeen kilpailutus on edennyt välipäätökseen. Valmistuttuaan Koskelasta tulee toinen pääraitiovaunuvarikko rakenteilla olevan Ruskeasuon varikon ohella. Varikkoa rakennuttaa Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy.
Kaupunkiliikenne mukana valtakunnallisella pyöräilyviikolla 5.–14.5.5.5.2023 12:18:51 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Pyöräilyviikkoa vietetään 5.–14.5.2023. Sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä pyöräilemään sekä tarjota hyödyllisiä pyöräilyyn liittyviä vinkkejä ja tapahtumia. Myös me Kaupunkiliikenne Oy:llä olemme osaltamme mukana rakentamassa parempaa pyöräilykaupunkia.
Askel kohti kestävää kasvua – Kaupunkiliikenne Oy:n vuosikertomus 2022 on julkaistu28.4.2023 15:29:55 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy aloitti toimintansa hieman yli vuosi sitten 1.2.2022. Jatkamme HKL:n työtä pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen ylläpitäjänä ja tuottajana sekä tulevaisuuden joukkoliikenneinfran kehittäjänä.
Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä27.4.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikkona. Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsija on Skanska.
Kruunuvuorenrannan lauttaliikenne alkaa vapunpäivänä 1.5.19.4.2023 11:57:55 EEST | Tiedote
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Kauppatorin lähellä Aleksanterinkadun ja Pohjoisrannan risteyksessä sijaitsevan Meritullintorin välillä käynnistyy HSL:n lipuilla toimiva lauttaliikenne. Lauttamatkalle käy HSL:n AB-vyöhykkeet sisältävä lippu. HSL kehottaa matkustajia ostamaan lipun ennakkoon tai käyttämään lipun ostoon HSL-korttia tai HSL-sovellusta. Lautalla tai lauttarannoissa ei ole lipunmyyntiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme