IBM Suomi

Matkustajien riskikäyttäytyminen vetää kyberrikollisia puoleensa

Jaa
IBM:n tietoturvaraportin mukaan julkiset USB-latauspisteet ovat tietoturvariski.

CAMBRIDGE, Mass.- 3.6.2019: Matkailuun on kautta aikojen liittynyt erilaisia uhkia. IBM:n tietoturvayksikön tuore tietoturvaraportti kertoo matkailu- ja kuljetusalaa sekä sen asiakkaita kohtaan kohdistuvien tietoturvahyökkäysten määrän kasvaneen ja olevan rikollisten suosikkikohde. Syynä tähän on riskikäyttäytymisen yleistyminen ja matkustajien mukanaan kantama arvokas data.

Ihmisen käyttäytyminen ja toiminta muuttuu matkustaessa. Heitä on helpompi harhauttaa ja usein turvallisuudesta tingitään mukavuuden ehdoilla. Travel Cybersecurity Study -raportin mukaan jopa 70% vastanneista altistaa matkustaessaan itsensä mahdollisen tietoturvahyökkäyksen uhriksi.

Harvoin tulee esimerkiksi ajatelleeksi, että yleisissä USB-latausasemissa piilee riski joutua rikoksen uhriksi. Samoin julkisten verkkojen käyttäminen ja automaattinen verkkoon liittyminen mielletään käteväksi ja vaivattomaksi. Tällainen käytös matkustaessa kuitenkin lisää riskiä joutua varkauden kohteeksi. Vain 40% tutkimukseen vastanneista uskoi, että he olisivat todennäköinen tietoturvahyökkäyksen uhri matkustaessaan.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kyberrikollisten on helppo kätkeytyä julkisen verkon taakse ja kerätä tietoa pahaa aavistamattomasta käyttäjästä. Samoin rikolliset voivat muokata yleisiä USB-latausasemia niin, että he voivat käyttäjän huomaamatta päästä käsiksi puhelimen sisältöön tai asentaa haittaohjelman. Rikolliset pystyvät myös kutomaan kasaan pienistä ja harmittoman tuntuisista tiedonpalasista kokonaiskuvan reissaajasta. Tietoja voidaan myöhemmin hyödyntää esimerkiksi kalastelutarkoituksessa tai myydä eteenpäin.

Työnsä puolesta matkustavat ovat Travel Cybersecurity Study -raportin mukaan vapaa-ajan matkustajia riskialttiimpia. Lähes 45% kantaa mukanaan arkaluonteista materiaalia sisältävää laitetta. Liikematkustajat myös altistavat itsensä toiminnallaan keskimääräistä suuremmalle vaaralle joutua tietoturvahyökkäyksen uhriksi:

  • 42% liikematkustajista liittää laitteensa julkiseen verkkoon aina tai hyvin usein. Vastaavasti vapaa-ajan matkustajista näin tekee 34%.
  • 40% liikematkustajista liittää laitteensa julkiseen USB-latauspisteeseen aina tai hyvin usein. Vastaavasti vapaa-ajan matkustajista näin tekee 28%.
  • 39% liikematkustajista sallii laitteensa liittyä automaattisesti julkiseen verkkoon aina tai hyvin usein. Vastaavasti vapaa-ajan matkustajista näin tekee 30%.

Laajempi englanninkielinen tiedote osoitteessa:
https://newsroom.ibm.com/2019-05-21-IBM-Security-Cybersecurity-Threats-Growing-In-Travel-and-Transportation-Industries

Lataa raportti osoitteesta:
https://www.ibm.com/downloads/cas/ZP95XZ6O

Lue lisää aiheesta osoitteesta:
https://www.ibm.com/security/industry/travel-transportation

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

IBM Viestintäosasto
puh. (09) 459 5900
ibmficom@fi.ibm.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

IBM Suomi
IBM Suomi
Laajalahdentie 23
00330 Helsinki

(09) 4591http://www.ibm.fi

IBM on kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja pilvialustoihin erikoistunut teknologiayritys, joka tukee asiakkaidensa ja kokonaisten toimialojen digitaalista transformaatiota. Uudet innovaatiot ovat strategiamme ydin, ja tarjoamme toimialakohtaisia ratkaisuja kognitiivisen tietojenkäsittelyn, pilvipalveluiden, big datan, analytiikan, mobiliteetin, sosiaalisen liiketoiminnan ja tietoturvan alueilla. IBM toimii yli 170 maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IBM Suomi

IBM esittelee 127-kubittisen kvanttisuorittimen ja uuden sukupolven kvanttijärjestelmän16.11.2021 14:01:53 EET | Tiedote

ARMONK, N.Y., – 16.11.2021: Vain reilu vuosi 65-kubittisen Hummingbird-suorittimen jälkeen IBM esitteli ensimmäinen yli 100 kubitin kvanttisuorittimensa IBM Quantum Summit 2021 -tapahtumassa. 127-kubittisessa Eagle-suorittimessa hyödynnetään edeltäjistä Falconista ja Hummingbirdistä saatuja oppeja, kuten virheitä vähentävää kubittijärjestelyä ja arkkitehtuuria, jolla voidaan minimoida tarvittavien komponenttien määrä. Suorittimen kehittyessä täytyy myös järjestelmien kehittyä. IBM Quantum System Two on suunniteltu toimimaan tulevien 433- ja 1 121-kubittisten suorittimien kanssa. Eagle-suorittimen myötä olemme siirtyneet kehitysvaiheeseen, jossa kvanttipiirejä ei enää voi luotettavasti simuloida perinteisillä järjestelmillä. Suorittimessa hyödynnettävät uudet tekniikat mahdollistavat ohjausjohtimien sijoittamisen sirulla eri fyysiseen kerrokseen kuin missä kubitit sijaitsevat. Tämä toteutus mahdollistaa kubittien määrän merkittävän lisäämisen laskennan laadun kärsimättä. Kasvanut kubitt

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye