Kemianteollisuus ry

Matti Lehmuksesta Kemianteollisuuden uusi puheenjohtaja

Jaa
Kemianteollisuus ry:n syyskokous valitsi tiistaina 20.11.2018 uuden puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2019. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Neste Oyj:n liiketoiminta-alueen johtaja Matti Lehmus. Kemianteollisuus ry:n nykyinen puheenjohtaja ja Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Jari Rosendal siirtyy varapuheenjohtajaksi. Lisäksi varapuheenjohtajina jatkavat Pipelife Finland Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kedonpää ja Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtaja Hille Korhonen.
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Matti Lehmus (Kuva: Neste)

− Kemianteollisuus on tärkeässä roolissa, kun haetaan ratkaisuja moniin maailmanlaajuisiin haasteisiin. On hienoa olla mukana kasvavalla kestävän kehityksen mahdollistavalla alalla, sanoo Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2019 aloittava Matti Lehmus.

− Tarvitsemme sekä uusiutumista että kustannuskilpailukykyä, jotta teollisuus menestyy jatkossakin Suomessa ja voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta. Vientialana kansainvälinen kustannuskilpailukyky on kemianteollisuudelle tärkeä menestystekijä. Myös osaamisen ja pitkäjänteisen kehitystoiminnan tukeminen on avainasemassa, jotta Suomi pysyy jatkossakin houkuttelevana tuotanto-, tuotekehitys- ja investointimaana, Matti Lehmus jatkaa.

Matti Lehmuksen CV Nesteen kotisivulla (Toimitusjohtaja ja johtoryhmä) 

Muut Kemianteollisuus ry:n hallituksen jäsenet vuonna 2019:

 

Martti Aromaa, toimitusjohtaja, Reka Kumi Oy                                                    

Joni Hautojärvi, toimitusjohtaja, Norilsk Nickel Harjavalta Oy                                    

Tommi Hevonoja, tehtaanjohtaja, Yara Suomi Oy                                                  

Juha Hiironen, toimitusjohtaja, CABB Oy                                                                    

Tiina Isohanni, tuotekehitysjohtaja, Lumene Oy                                                              

Markku Jokinen, hallituksen puheenjohtaja, Sievin Jalkine Oy                                                

Janne Kartano, talousjohtaja, Kultakeskus Oy                                                      

Antti Korpiniemi, toimitusjohtaja, Berner Oy   

Johanna Kouru, hallintojohtaja, Bayer Oy                                                         

Seppo Lamminmäki, senior advisor, Chemigate Oy

Timo Lappalainen, toimitusjohtaja, Orion Oyj                                             

Erkki Lappi, hallituksen puheenjohtaja, Ekin Muovi Oy                                                       

Jari Lehtimäki, toimitusjohtaja, Oy Primo Finland Ab                                           

Joachim Lund, tehtaanjohtaja, Oy ViskoTeepak Ab

Arto Mannonen, toimitusjohtaja, Teknos Oy  

Elisa Markula, toimitusjohtaja, Tikkurila Oyj  

Katri Outinen, toimitusjohtaja, Santen Oy                                           

Pasi Pentikäinen, toimitusjohtaja, Pentik Oy                                                             

Risto Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja, Kuusakoski Oy                                                  

Hanna Ristola, toimitusjohtaja, Premix Oy                                                                 

Salla Roni-Poranen, toimitusjohtaja, Borealis Polymers Oy                                 

Alexander Rosenlew, toimitusjohtaja, Oy Orthex Finland Ab                                            

Ulf Sjöblom, toimitusjohtaja, Oy Forcit Ab  

Erkki Solja, hallituksen puheenjohtaja, Kiilto Family Oy                                                            

Jöran Sopo, toimitusjohtaja, Freeport Cobalt Oy                                                     

Tor Stendahl, toimitusjohtaja, BASF Oy                                                       

Christian Sundberg, toimitusjohtaja, Oy Fluorotech Ltd

Jari Vehmaanperä, toimitusjohtaja, Roal Oy

Ari Venninen, toimitusjohtaja, Kraton Chemical Oy                      

Olli Ylihärsilä, toimitusjohtaja, Solenis Finland Oy                                                  

Johanna Ylikoski, myyntijohtaja, Oy AGA Ab

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kemianteollisuus ry, Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247

Kuvat

Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Lataa
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Lataa
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Lataa
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Matti Lehmus (Kuva: Neste)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Eteläranta 10 / PL 4
00131 Helsinki

https://www.kemianteollisuus.fi

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Kehysriihessä on muistettava vastuullinen ja puhdasta siirtymää tukeva teollisuuspolitiikka – kasvun edellytykset pitää varmistaa9.4.2024 15:38:52 EEST | Tiedote

Hallituksella on edessään Suomen suunnan kannalta tärkeä tehtävä, kun se ensi viikon kehysriihessä etsii keinoja tehdä välttämättömiä sopeutuksia. Rajusti alijäämäistä ja velkavetoista kansantaloutta on syytäkin uudistaa merkittävällä tavalla. Toimien tulee kuitenkin varmistaa kasvun edellytykset vientiteollisuudessa.

Kemianteollisuuden kysely: Poliittiset lakot iskevät kovaa pieniin suomalaisyrityksiin – tilanne alalla heikompi kuin koronakriisin pahimpaan aikaan20.3.2024 09:04:18 EET | Tiedote

Kemianteollisuuden yrityksillä menee poikkeuksellisen heikosti, selviää tuoreesta jäsenkyselystä. Pitkään jatkuneen synkän suhdannetilanteen ja poliittisten lakkojen ryydittämänä peräti puolet yrityksistä arvioi tämänhetkisen tilanteensa huonoksi. Yritysten arviot omasta tilanteestaan ovat heikompia kuin koronakriisin pahimpina aikoina.

Vientiliitot: Massiivinen lakko vientiteollisuuteen vakava uhka Suomen taloudelle – satamien pitäminen panttivankina vahvistaa tarvetta poliittisten lakkojen rajoittamiselle6.3.2024 12:20:14 EET | Tiedote

Ammattiliittojen vientiteollisuuteen ilmoittamat uudet, massiiviset poliittiset lakot pahentavat olennaisesti vientiyritysten taloudellista tilannetta. Suomen talouden on jo ennakoitu supistuvan, ja muutosneuvotteluiden, lomautusten ja irtisanomistenkin määrä on kasvanut alkuvuoden aikana. Mittavat lakot vahvistavat tarvetta poliittisen lakko-oikeuden rajaamiselle.

Poliittisten lakkojen jatkamisella vaarannetaan yritysten toiminta Suomessa – "On selviä viitteitä siitä, että lomautukset tulevat lakkojen takia lisääntymään"2.2.2024 17:10:03 EET | Tiedote

Ei ole ehtinyt lakkoliivi tipahtaa edellisestä poliittisesta lakosta, jonka kohteena olivat 53 kemianteollisuuden yritystä ja sitä suurempi määrä toimipaikkoja, kun Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakkotoimista 14.–16. helmikuuta väliselle ajalle. Toimet kohdistuvat yli 40:een kemianteollisuuden yritykseen ja lukuisille niiden toimipaikoille. Poliittisia lakkoja ilmoitettiin osin samoihin yrityksiin, jotka ovat juuri parhaillaan lakon kohteena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye