STT

Maunu Anhava STT:lle myynnin ja asiakaspalvelun päälliköksi

Jaa
Maunu Anhava, 34, on valittu liiketoimintapäälliköksi johtamaan STT Viestintäpalveluiden ja kuvatoimisto Lehtikuvan myyntiä ja asiakaspalvelua.
Maunu Anhava
Maunu Anhava

Anhava on työskennellyt 7,5 vuoden ajan erilaisissa media-alan myyntitehtävissä. STT:lle hän siirtyy sisältötoimisto Era Contentista, jossa hän työskenteli myyntijohtajana. Tätä ennen hän oli Sanoma Media Finlandissa mediamyynnin eri tehtävissä.

­”Olo on kuin palaisi kotiin. Tiedän varmuudella, että STT:ssä on erittäin monipuolista osaamista, joka on aivan huipputasoa media-alalla. Yksi tärkeistä tehtävistä on, että tämä osaaminen ja palvelut saadaan entistäkin tehokkaammin asiakkaittemme käyttöön. Odotan intoa täynnä yhteistyötä tiimini kanssa”, Anhava kuvailee.

”Kaupallinen media ja markkinointiviestintä ovat rajussa murroksessa. Uskon että tämä muutos avaa myös uusia mahdollisuuksia STT:lle”. 

STT on Anhavalle tuttu paikka, sillä hän on työskennellyt talossa aiemmin  seitsemän vuoden ajan toimittajana eri osastoilla. Näistä tehtävistä hän siirtyi asiakaspäälliköksi  STT Viestintäpalveluihin.

Anhava on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Aalto-yliopistosta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään huhtikuun alussa. Anhavasta tulee myös STT:n johtoryhmän jäsen. 

Lisäksi johtoryhmään on uusina jäseninä nimitetty uutiskuvan ja urheilun päällikkö Panu Tuunala ja  STT:n media-asiakkuuksien liiketoimintapäällikkö Pihla Lehmusjoki.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Maunu Anhava
040 1632155


Vastaava päätoimittaja, toimitusjohtaja
Mika Pettersson
040 5078803

Kuvat

Maunu Anhava
Maunu Anhava
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye