Keskuskauppakamari

Mauri Kotamäki: Työllisyyden kasvattaminen asetettava osaksi sosiaaliturvan kokonaisuudistusta

Jaa

Sosiaaliturvan uudistamista pohjustavan Toimi-hanke julkaisi keskeiset linjauksensa 25.2.2019. Keskuskauppakamarin johtavan ekonomistin mukaan sosiaaliturvan kokonaisuudistus tulee vaatimaan vielä paljon työtä. Hän muistuttaa, ettei sosiaaliturvaa voi uudistaa ilman tulonjakovaikutuksia.

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.

“Toimi-hankkeen työryhmä koostui monista eri organisaatioista, ja siitä johtuen lopputulos oli yleislinjauksia ja aihioita. Konkretia jäi puuttumaan, mutta oli alun perinkin tiedossa, että näin tulee käymään. Jo linjausten ja sotu-uudistuksen peruspilarien työstäminen osoittautui hankalaksi”, Mauri Kotamäki kommentoi.  

Kotamäki haluaa välittää kiitoksensa isosta työstä Toimi-hankkeen taustajoukoille. Hän kuitenkin painottaa, että vielä suurempi ja haastavampi työ on edessä, kun sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen mukaisia mallien osia ja osien osa aletaan konkreettisesti rakentamaan. 

Kotamäen mukaan sosiaaliturvan uudistuksen seuraavassa vaiheessa on pidettävä huolta, ettei se redusoidu astetta laajemmaksi työmarkkinajärjestöjen neuvottelukierrokseksi.  

“Kenellekään yksittäiselle järjestötoimijalle ei pidä antaa veto-oikeutta uudistuksen valmistelussa. Uudistus vaatii laaja-alaista valmistelua, mutta toisaalta poliittinen johtajuus ja halu löytää parempi malli ovat kriittisen tärkeitä asioita kunnianhimoisen uudistuksen onnistumisen kannalta”, hän sanoo.  

Kotamäki kiinnittäisi uudistustyössä huomiota erityisesti sosiaaliturvan kolmeen keskeiseen tekijään: julkisen talouden tasapainoon, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja työn tekemisen kannustimiin.  

“Näistä yhdenkin osatekijän muuttaminen vaikuttaa vääjäämättä myös muihin kohtiin. Keskuskauppakamarissa nähdään, että työllisyyden kehittymisen tavoite tulisi sitoa sosiaaliturvan uudistukseen. Työllisyysasteen nousu on elintärkeää suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen kannalta. Puolueet ovat jo nyt laaja-alaisesti sitoutuneet työllisyyden nostamisen tavoitteisiin ja sosiaaliturvauudistuksen kytkeminen työllisyystavoitteen saavuttamiseen olisi loogista”, hän sanoo. 

Kotamäki painottaa, että päättäjien tulisi jo varhaisessa vaiheessa ymmärtää, että sosiaaliturvan kokonaisuudistuksella tulee vääjäämättä olemaan voittajia ja häviäjiä.  

“Vaikka poliittisessa retoriikassa pyritään asiat viestimään parhain päin, niin tosiasiallisesti sosiaaliturvaa on mahdotonta uudistaa ilman tulonjakovaikutuksia. Tulevaisuudessa on tehtävä raskaitakin päätöksiä, mikäli sosiaaliturva halutaan kokonaisvaltaisesti uudistaa”, hän sanoo. 

Perusturvan ja toimeliaisuuden hankkeen (Toimi) tehtävä on ollut tukea poliittisia toimijoita ja vaaleihin valmistautuvia puolueita sosiaaliturvan uudistamista koskevien näkemysten muodostamisessa. Hanke on linjannut yhteisiä näkemyksiä sosiaaliturvan uudistamisen perusteista ja lähtökohdista tuleville hallituskausille.  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari työskentelee valtakunnallisesti elinkeinoelämän hyväksi, elinvoimaisen Suomen puolesta. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Teknologiamurros, kasvutavoitteet ja kansainvälistyminen haastavat PK-yritysten hallitustyötä20.3.2019 07:00:00 EETTiedote

PK-yritykset panostavat hallitustyöhön ja ovat löytäneet myös ulkopuolisia hallituksen jäseniä. Toisaalta tulevaisuus haastaa hallituksen osaamisen esimerkiksi kasvutavoitteiden, kansainvälistymisen ja teknologisen murroksen muodossa, mikä huolettaa erityisesti toimitusjohtajia. Moni kaipaa hallituksiin lisää vaihtuvuutta, sillä lukuisista hallituksista löytyy myös vapaamatkustaja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme