Ensi- ja turvakotien liitto

Mediainfo lähisuhdeväkivallasta selviytymisestä

Jaa
Järjestämme medialle infon perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista 19.11. Helsingissä. Julkaisemme tulokset laajasta selviytymiskyselystä, johon tuli yli 600 vastausta väkivaltaa kokeneilta naisilta. Paikalla on kaksi heistä kertomassa omista kokemuksistaan. Kerromme myös, minkälainen tilanne Suomessa on tällä hetkellä, miten apua haetaan ja saadaan sekä miksi me olemme erityisen huolisamme väkivaltaa kokeneista lapsista. Info on ajankohtainen juuri nyt, sillä marraskuun lopussa puhutaan paljon väkivallasta. 25.11. vietetään YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää ja 26.-27.11. Suomessa järjestetään osana EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa kansainvälinen seminaari naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja perheväkivallasta Euroopassa.
Mediainfossa on esillä Ihana Elämys tiimin valokuvaajien Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan ottamia kuvia väkivallasta selviytyneistä.
Mediainfossa on esillä Ihana Elämys tiimin valokuvaajien Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan ottamia kuvia väkivallasta selviytyneistä.

Mediainfo 19.11. 2019
Aika: klo 9.30-11.30
Paikka: Hotelli Helka (Pohjoinen Rautatiekatu 23, Hki)
Järjestäjä: Ensi- ja turvakotien liitto
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: viestintäpäällikkö Mikko Savelainen, mikko.savelainen@etkl.fi , 040 5877 278.

Ohjelma
• Miten suomalaiset ovat selvinneet lähisuhdeväkivallasta?
Selviytymiskyselyn tulokset ja havainnot. Väkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.

• Näin minä selvisin. Kahden väkivaltaa kokeneen naisen selviytymistarina. Kokemusasiantuntijat Mirkku ja Sofia.

• Kokemuksia auttamisesta. Ensi- ja turvakotien liitto on auttanut yli 100 000 perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokenutta. Mitä on opittu? Pääsihteeri Riitta Särkelä ja Vantaan turvakoti ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Väänänen.

• Väkivaltaa kokeneet lapset eivät saa riittävästi apua. Autamme turvakodissa yli 1600 lasta vuosittain. Akuutin kriisivaiheen jälkeen heistä alle kolmannes saa pitkäaikaisempaa tukea selviytymiseen. Väkivaltatyön kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.

Tervetuloa!

Taustatietoa mediainfon sisällöstä

(julkaisuvapaa 19.11. klo 10)

Ensi- ja turvakotien liitto on tehnyt perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista työtä 40 vuotta yhdessä jäsenyhdistysten kanssa. Tänä aikana on perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilanteissa saanut kauttamme apua 109 859 henkilöä, joista suurin osa naisia ja lapsia.

Moni asia on muuttunut 40 vuodessa. Näkymättömästä ongelmasta on tullut näkyvä. Väkivaltaa kokeneet tulevat rohkeasti esiin omilla selviytymiskokemuksillaan. Järjestimme verkkosivuillamme avoimen kyselyn väkivallasta selviämisestä ja saimme yli 600 vastausta. Moni vastaaja on hakenut ja saanut apua useilta eri tahoilta sekä löytänyt arkeensa sopivia toipumisen tapoja.

Osa vastaajista kuitenkin kertoo, ettei ole kertonut väkivallasta kenellekään (12 %) eikä ole saanut apua väkivallasta toipumiseen (22 %). Erityisen huolestuttavaa on se, että vastaajat ovat kertoneet väkivallasta melko harvoin viranomaisille. Poliisille kerrotaan todennäköisimmin tilanteessa, jossa väkivalta on jo hyvin vakavaa. Huolestuttavaa on se, että väkivaltaa kokeneet eivät kerro edes sellaisille viranomaistahoille, joilla olisi parhaimmat mahdollisuudet puuttua väkivaltaan varhaisessa vaiheessa ja ohjata uhri palveluiden piiriin. Kuten esimerkiksi opettajille, kuraattoreille ja terveydenhoitajille.

Yli 100 000 apua saanutta

Ensi- ja turvakotien liiton perustamat Suomen ensimmäiset turvakodit avasivat ovensa 1979 ja jo avajaispäivänä pihaan saapuivat ensimmäiset apua hakevat äidit. 40-vuotisen historiansa aikana liitosta ja sen jäsenyhdistyksistä on kehittynyt monipuolinen ja arvostettu perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija. Laitos- ja avopalvelut ovat auttaneet rohkeasti ja ennakkoluulottomasti väkivallan kokijoita ja tekijöitä sekä väkivallalle altistuneita.

Turvakotien tilanne muuttunut merkittävästi, kun liiton pitkäaikainen vaatimus valtion rahoituksesta tuli voimaan 2015. Vuoden 2019 alussa turvakoteja oli Suomessa 28 ja niissä perhepaikkoja 202. Kansainvälisen, väestöpohjaan suhteutetun arvion mukaan perhepaikkojen tarve on 500. Hallitus on lisännyt toiminnan rahoitusta 2015 jälkeen vuosittain 2-4 miljoonalla eurolla, mutta lisää tarvitaan. Vaikka viime vuonna avattiin neljä uutta turvakotia, niin tilanpuutteen vuoksi niin muuhun apuun ohjattiin yli 1400 apua tarvitsevaa, joista lapsia oli lähes puolet.

Esimerkiksi Vantaalla avun saanti on parantunut, kun turvakoti muutti keväällä uusiin tiloihin. Nyt tilaa on 14 perheelle ja se tulee auttamaan noin 500 ihmistä vuodessa, kun aikaisemmin apua sai lähes puolet vähemmän (116 aikuista ja 148 lasta vuonna 2018).

Lasten tilanne edelleen vaikea

Turvakotien tarjoama väkivallan kriisiapua ei yksin riitä. Muutaman viikon kriisijakso turvakodissa on vasta ensimmäinen askel toipumiseen. Avopalvelut auttavat selviytymään väkivallasta. Niissä autetaan kaikkia väkivallan osapuolia; väkivallan tekijöitä, uhreja ja väkivallan keskellä eläviä lapsia. Väkivalta on saattanut jatkua vuosikausia ja tarvitaan riittävän pitkäkestoista ja vankkaa tukea elämän raiteille saamisessa. Lasten kohdalla aikaa tarvitaan vielä enemmän. Lapset jäävät edelleen liian usein vaille tarvitsemaansa apua. Kaikilla turvakodissa olevilla lapsilla pitäisi olla mahdollisuus kuntoutukseen niin, että hoitojaksot olivat riittävän pitkiä. Väkivalta jättää näiden lasten elämään koko elämän mittaisen taakan, jollei heille turvata mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan.
Turvakodissa on yli 1600 lasta vuosittain. Akuutin kriisivaiheen jälkeen heistä vain alle kolmannes saa pitkäaikaisempaa tukea selviytymiseen.

Euroopan väkivaltatilannetta arvioidaan Helsingissä

Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta ovat vakavia ongelmia Euroopan unionissa. Helsingissä 26.-27.11. järjestettävässä Stop the backlash -konferenssissa arvioidaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvää tilannetta, Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa jäsenmaissa ja EU:ssa sekä pohditaan keinoja perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi. Ensimmäinen päivä keskittyy väkivallan uhriksi joutuneiden ja toinen lasten näkökulmaan.

Tilaisuus on kutsuseminaari EU:n ja jäsenmaiden päättäjille, eurooppalaisille ja kansallisille järjestöille. Seminaarin järjestää Ensi- ja turvakotien liitto, sosiaali- ja terveysministeriö ja Women Against Violence Europe osana Suomen EU puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii tapahtuman suojelijana.

Kuvat

Mediainfossa on esillä Ihana Elämys tiimin valokuvaajien Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan ottamia kuvia väkivallasta selviytyneistä.
Mediainfossa on esillä Ihana Elämys tiimin valokuvaajien Niina Stoltin ja Mirkku Merimaan ottamia kuvia väkivallasta selviytyneistä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Ensi- ja turvakotien liitto
Ensi- ja turvakotien liitto
Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI

09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi

Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye