Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuus 21. syyskuuta kello 14

Jaa
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoo tiedotustilaisuudessa epidemiatilanteesta ja linjauksistaan liittyen voimassa oleviin rajoituksiin ja suosituksiin. Tiedotustilaisuus järjestetään tiistaina 21. syyskuuta kello 14–14.30.

Tilaisuudessa ovat paikalla Helsingin pormestari Juhana Vartiainen, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen ja HUSin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ylimmästä johdosta koostuvan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudun koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä. Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Ilmoittautuminen

Tilaisuus järjestetään ensisijaisesti verkossa, liity mukaan Helsinki-kanavalla. Lähetys suorana myös Helsingin kaupungin Facebookissa.

Median on mahdollista osallistua tilaisuuteen rajatusti myös Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti: Pohjoisesplanadi 11–13).

Pyydämme paikan päälle saapuvien ilmoittautumiset tiistaina 21. syyskuuta kello 12 mennessä: viestintäasiantuntija Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslia, s-posti: laura.itavaara@hel.fi tai puh. 050 547 5706. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pormestari Juhana Vartiaisen erityisavustaja Teresa Salminen, puh. 040 865 6961, s-posti: teresa.salminen@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye