Aalto-yliopisto

Mediakutsu: Paradox City -näyttely esittelee Aalto-yliopiston kampuksen muodostumista vastakohtien kautta

Jaa
Näyttely kuljettaa kävijän Otnäsin kartanon ajoista kohti kampuksen seuraavia kehitysaskelia esittelemällä toisiaan täydentäviä vastakohtia.
Paradox City 
-näyttely kertoo Aalto-yliopiston kampuksen muodostumisesta vastakohtien kautta. Kuva: Aalto-yliopisto.
Paradox City -näyttely kertoo Aalto-yliopiston kampuksen muodostumisesta vastakohtien kautta. Kuva: Aalto-yliopisto.

Paradox City esittelee, miten kulttuuristen, rakennettujen ja luonnosta kasvaneiden kerrostumien yhdistelmästä rakentuu monimuotoisen yhteisön koti – Aalto-yliopiston kampus. Näyttely on avoinna yleisölle 20.11.2018–18.1.2019 Aalto-yliopiston päärakennuksen, Dipolin, galleriassa, Otakaari 24. 

Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 20.11.2018 klo 16.00–18.00. Pyydämme osallistujia ilmoittautumaan.  

Vastakohtien rinnakkaiseloa voidaan pitää ainutlaatuisena mahdollisuutena tulevaisuuden kampukselle, sillä jokainen kolmesta paradoksista muodostaa uuden perspektiivin kampuksen tarkasteluun. Alueen tiivistyminen ja kaupungistuminen kohtaavat Otaniemen merkittävän arkkitehtonisen perinnön sekä sen rikkaan luonnonympäristön. Samalla näyttely pohtii rakennetun ympäristön merkitystä sosiaaliselle kanssakäymiselle sekä paikallisen kampusyhteisön ja kansainvälisten verkostojen suhdetta. 

Esillä on välähdyksiä kampusalueen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevista kehityssuunnista. Alvar Aallon ja Reima Pietilän luonnoskuvien oheen on tuotu kampuksen tulevaisuuden suunnitelmia sytykkeeksi keskustelulle. Näytteillä on kampuksella järjestettyjen poikkitieteellisten opiskelijaprojektien tuloksien ohella yliopiston ulkopuolisten toimijoiden näkökulmia. Osana näyttelyä julkistetaan osallistava Home of… -installaatio, jossa kävijät pääsevät jakamaan ajatuksiaan kampuksesta.

Näyttelyn tiedot: 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja ilmoittautuminen avajaisiin:
Heini-Emilia Saari, kampuskuraattori
heini-emilia.saari@aalto.fi
p. 050 356 5355

Haastattelupyynnöt:
Noora Stapleton, viestinnän asiantuntija, kampusviestintä
noora.stapleton@aalto.fi
p. 050 353 1525

Kuvat

Paradox City 
-näyttely kertoo Aalto-yliopiston kampuksen muodostumisesta vastakohtien kautta. Kuva: Aalto-yliopisto.
Paradox City -näyttely kertoo Aalto-yliopiston kampuksen muodostumisesta vastakohtien kautta. Kuva: Aalto-yliopisto.
Lataa
Maisema-arkkitehtitoimisto SLA on ideoinut Aalto-yliopiston kampuksen viheralueiden ja virkistysmahdollisuuksien monipuolista kehittämistä Kasvuvoimaa-maisemavisiossa. Kuva: SLA / Aalto-yliopisto.

Paradox City -näyttelyssä esitellään monialaisen Aalto Works -korttelin suunnitelmia, joissa yhdistyvät uudisrakentaminen, vanhojen tilojen kehittäminen sekä uudenlaiset aktiiviset ulkotilat. Kuva: Playa Arkkitehdit / Aalto-yliopisto.

Otaniemen KokoKuva -mallinnus havainnollistaa alueen kaupunkikehityksen mahdollisuuksia aina vuoteen 2035 asti. Kuva: A-konsultit / Tietoa Oy.
Otaniemen KokoKuva -mallinnus havainnollistaa alueen kaupunkikehityksen mahdollisuuksia aina vuoteen 2035 asti. Kuva: A-konsultit / Tietoa Oy.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye