Pesäpuu ry, valtakunnallinen lastensuojelujärjestöPesäpuu ry, valtakunnallinen lastensuojelujärjestö

Mediakutsu: Perhehoidossa asuvien lasten huostaanotoista päättyy vain alle kaksi prosenttia

Jaa
Vuonna 2016 Suomessa oli 14 679 kodin ulkopuolelle sijoitettua 0–17-vuotiasta lasta, joista 4954 asui perhehoidossa. Lastensuojelumenot ovat nelinkertaistuneet 2000-luvulla. Jotta kehitys voidaan pysäyttää, on panostettava aiempaa enemmän ennaltaehkäisevään lastensuojeluun ja samaan aikaan lapsia ja perheitä kuntouttavaan sijaishuoltoon.

Lastensuojelujärjestö Pesäpuu ry järjestää seminaarin 
#Munperheet  Kohti suunnitelmallista perheen jälleenyhdistämistä lastensuojelun perhehoidossa

Aika: 10.4.2018 klo 9.3016.00
Paikka: Lapland Hotel, Yliopistonkatu 44, Tampere, seminaaritila Ounasvaara (alakerta)

Mediatilaisuus 10.4. klo 12–13, Lapland Hotel (0. krs)

Lastensuojelulain mukaan huostaanotto on voimassa toistaiseksi ja lapsen paluuta kotiin tulee arvioida vuosittain. Suomessa ei tarkasti tiedetä, kuinka moni sijoitetuista lapsista kotiutuu. Arvion mukaan huostaanottoja päättyy vuosittain alle 5 %, ja suurin osa laitoshoidosta. Tätä lukua on mahdollista lisätä. Perheen jälleenyhdistämisen lisäämisen tarve koskettaa suurta joukkoa lapsia ja perheitä. Kyseessä on inhimillisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävä asia.

Kotiutuminen ei voi onnistua, ellei lapsen, vanhempien ja sijaisvanhempien kokemuksia huomioida eikä tukitoimia integroida ja suunnitella asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Konkreettisten ja selkeiden tavoitteiden puuttuminen sekä aikuispalvelujen ja lastensuojelun riittämätön yhteistyö hidastavat ja estävät kotiutumista. Sijoitetuille lapsille, vanhemmille ja perhehoitajille suunnattu tuki vaihtelee, eikä mikään taho näytä ottavan selkeää vastuuta kokonaisuudesta.

#Munperheet -hanke on käynnistynyt Pesäpuussa syksyllä 2017. Se pyrkii lisäämään edellytyksiä sille, että lapset voisivat palata suunnitelmallisesti aiempaa enemmän perhehoidosta kotiin. 

Seminaarissa käsitellään perheen jälleenyhdistämiseen liittyviä monia näkökulmia ja jännitteitä. Ääneen pääsevät perhehoitoon sijoitetut lapset ja nuoret, vanhemmat, sijaisvanhemmat ja ammattilaiset.

Tervetuloa paikan päälle kuulemaan lisää. Mahdollisuus haastatella toimintaan osallistuneita kokemusasiantuntijoita ja ammattilaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pia Lahtinen, kehittämispäällikkö, pia.lahtinen@pesapuu.fi, 040 188 1461


Reetta Peltonen, erityisasiantuntija, reetta.peltonen@pesapuu.fi, 040 521 1646


Marjukka Koskenkorva, viestinnän asiantuntija, marjukka.koskenkorva@pesapuu.fi, 044 715 0211

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pesäpuu ry, valtakunnallinen lastensuojelujärjestö
Pesäpuu ry, valtakunnallinen lastensuojelujärjestö
Ilmarisenkatu 17 A
40100 Jyväskylä

014 332 2500http://www.pesapuu.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pesäpuu ry, valtakunnallinen lastensuojelujärjestö

Sijoitetuille lapsille koulunkäynnin sujuminen on elintärkeää – Sisukas tuo tuen lähelle lasta21.11.2018 11:45:04 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 12.11.18 julkaiseman seurantatutkimuksen mukaan sijaishuollon piirissä olevien nuorten määrä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Tutkimus osoittaa, että lasten hyvinvointiongelmien taustalla vaikuttavat usein perheeseen kasaantuneet haasteet, jotka puolestaan heijastuvat lasten koulumenestykseen. Sisukas-malli tarjoaa lähiverkoston avulla työkaluja alakouluikäisten sijoitettujen lasten koulunkäynnin varhaiseen tukemiseen, suojaavien tekijöiden vahvistamiseen sekä monitoimijaisen yhteistyön haasteisiin.

Mediakutsu: VIII valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 7.–8.11. Laukaassa – Lapsille parasta mahdollista hoivaa perhehoitajan hyvinvoinnista huolehtimalla1.11.2018 12:17:54 EET | Kutsu

Tampereen ammattikorkeakoulussa juuri tehdyn kyselytutkimuksen mukaan perhehoitajat kokevat vointinsa ja elämänlaatunsa kohtalaisen hyväksi. Noin puolet kyselyyn vastanneista perhehoitajista kuitenkin kertoo, että ovat viimeisen puolen vuoden aikana olleet huolissaan mielialastaan. Suurin osa vastaajista ei ole käynyt perhehoitajille tarkoitetuissa terveys- ja hyvinvointitarkastuksissa tai eivät ole tienneet mahdollisuudesta päästä tarkastukseen. Perhehoitajan hyvinvointi nousee vastaajien kokemusten mukaan joko harvoin tai ei koskaan puheeksi sosiaalityöntekijän kanssa. Perhehoidon päivillä hyvinvointia lähestytään kokonaisvaltaisesti eri näkökulmista yhdessä kaikkien perhehoidon osapuolten kanssa.

Mediakutsu: Nuorten elämä päihteiden ympärillä – Päihteet? –koulutusfoorumi ammattilaisille 4.9.2018 Jyväskylässä30.8.2018 11:33:40 EEST | Kutsu

"Huumeet on nykyaikaa. Huumeita on helpompi saada kuin apua.” Jokainen nuori tietää, mistä huumeita saa. Nuoret kertovat, että ammattilaiset eivät osaa tunnistaa nuorten päihteiden käyttöä tai puuttua siihen. Päihteet? –koulutusfoorumissa 4.9. klo 10–16 Jyväskylän Veturitalleilla (Veturitallinkatu 6) kuullaan sijaishuollossa asuvien nuorten ajatuksia päihteistä, elämästä päihteiden ympärillä ja siitä, millaista apua päihteitä käyttävä nuori tarvitsee.

Lapset kehittämässä parempaa lastensuojelua – Salapoliisi Mäyrän musiikkivideo tekee näkyväksi pienten kanssa tehtävää vaikuttamistyötä29.8.2018 09:21:53 EEST | Tiedote

Valtakunnallinen lastensuojelujärjestö Pesäpuu ry kehittää lastensuojelua yhdessä lasten kanssa, jotta myös pienempien ääni ja kokemukset saataisiin esiin. Lasten kehittämistyötä eli Salapoliisitoimintaa johtaa käsinukke Mäyrä, jonka juuri julkaistu laulu tekee lasten osallisuutta näkyväksi ja kutsuu lapsia ja aikuisia toimintaan mukaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye