Aalto-yliopisto

Mediakutsu: Puun ligniiniin arvo voidaan moninkertaistaa – tervetuloa Aallon kampukselle kuulemaan ja näkemään, millaisilla tuotteilla!

Jaa
Ligniini on maapallon toiseksi yleisin orgaaninen yhdiste. 16. marraskuuta Aallon tutkijat ja yhteistyökumppanit kertovat, mitä sen taitavampi hyödyntäminen merkitsee kestävälle kehitykselle ja Suomen taloudelle.
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Kuva: Alexander Henn / Aalto.yliopisto
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Kuva: Alexander Henn / Aalto.yliopisto
  • Aika: 16. marraskuuta 2021 klo 13-16
  • Paikka: Dipoli, Otakaari 24, Espoo
Puu muodostuu kolmesta päärakenneosasta: selluloosasta, hemiselluloosasta sekä ne yhteen sitovasta ligniinistä.
 

Selluloosa hyödynnetään tarkasti teollisuudessa, mutta ligniini on perinteisesti ollut pelkkä sellunkeiton sivuvirta ilman suurta taloudellista arvoa. Nyt tilanne on nopeasti muuttumassa, kun maailmalla etsitään kestävämpiä vaihtoehtoja esimerkiksi muoveille ja myrkyllisiä kemikaaleja sisältäville liimoille ja pinnoitteille.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Ligniinipallot voidaan sekoittaa veteen ja muihin väliaineisiin, ja niitä on helppo muokata eri käyttötarkoituksiin sopiviksi, esimerkiksi liimojen ja vettä kestävien pinnoitteiden raaka-aineeksi.

Ligniinin monia mahdollisuuksia esitellään 16. marraskuuta Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella järjestettävässä LignoSphere-seminaarissa. Paikalla on Aallon tutkijoita ja yhteistyökumppaneita, ja ohjelmassa on muun muassa tietoiskuja, keskustelua ja prototyyppien esittelyä - sekä mahdollisuus päästä itse kokeilemaan ligniinillä pinnoittamista.

Lämpimästi tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:


Jari Laine
Innovaatioasiantuntija, Aalto-yliopisto
puh. 050 567 7226
jari.laine@aalto.fi

Kuvat

Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Kuva: Alexander Henn / Aalto.yliopisto
Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yksinkertaisen ja tehokkaan valmistustavan, jolla ligniinistä saadaan tasaisia, noin 400 nanometrin kokoisia pyöreitä partikkeleita. Kuva: Alexander Henn / Aalto.yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye