Gummerus

Mediatiedote: Anni Kytömäen uusi, odotettu romaani on vapauden puolustuspuhe

27.7.2017 09:50 | Gummerus

Jaa

Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksi valittu esikoisromaani Kultarinta oli ylistys metsälle. Nyt ilmestynyt Kivitasku kuljettaa kallioille ja veden ääreen. Vaikuttava sukupolviromaani ulottuu 1840-luvulta nykypäivään ja kertoo rohkeista haaveilijoista ja hullusta rakkaudesta.

1959. Helenan viimeinen kesä on kuin Helena itse, pitkä ja arvaamaton. Hän muuttaa Mustasaareen ja haaveilee seikkailuista. Kesän lopussa alkaa kuitenkin toisenlainen matka.

1849. Sergei on uneksinut vallankumouksesta. Nyt hän seisoo Pietarissa teloituslavalla ja pelkää.

2012. Veka on menossa osastohoitoon mutta antaakin linja-auton viedä hänet suvun mökille Louhurantaan. Veka ei tiedä, että samoilla rannoilla on piileksinyt moni muukin. 

Anni Kytömäen uusi romaani on rohkea puolustuspuhe mielen ja ruumiin vapaudelle. "Haaveeni ja sairauteni ovat verenperintöä", sanoo Veka, joka unelmoi vapaudesta – niin kuin Sergei ja Helenakin aikoinaan.

– Kivitaskun tarinan idut alkoivat itää vuonna 2011, ja kirjoitin sitä osin yhtäaikaa Kultarinnan kanssa. Kirja kattaa ajallisesti yli 160 vuotta ja kuvaa ihmisiä seitsemässä sukupolvessa. Veka ja Sergei olivat mukana kirjoitusprosessin alusta asti, mutta muutama vuosi sitten Helena yllätti minut: hän hiipi päähenkilöiden joukkoon ja vaivihkaa suoraan sydämeeni, Anni Kytömäki kertoo.

"Anni Kytömäki teki sen taas! Kivitasku on viiden tähden romaani!" Kirsin kirjanurkka

Anni Kytömäki (s. 1980) on hämeenkyröläinen kirjailija, joka on työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja muusikkona. Kytömäen esikoisromaani Kultarinta (2014) oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkintoehdokkaana. Kytömäki sai teoksestaan Kaarlen palkinnon, Blogistanian Finlandian, Tulenkantaja-palkinnon sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
tiedottaja Jonna Tapanainen, 040 737 9016, jonna.tapanainen@gummerus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 749 / Lapinlahdenkatu 1 C
00101 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
Gummerus on hyvällä sykkeellä toimiva ja laadukas yleiskustantamo, yksi Suomen vanhimmista. Tehtävämme on tuottaa suomalaisille lukijoille elämyksiä huviksi ja hyödyksi. Olemme kirjailijan ammattitaitoinen ja sitoutunut kumppani kustantamisen kaikissa vaiheissa. Toimintaamme ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän. Hyvin verkostoitunut ja taloudellisesti vakaa kustantamomme on toiminut itsenäisenä perheyrityksenä vuodesta 1872.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Mediatiedote: Juhlavuoden kunniaksi ilmestyvä Eniten vituttaa Suomi on vitutuskirjallisuuden helmi4.8.2017 13:30Tiedote

Suomi 100 -vouhotus alkaa ottaa kaaliin ihan tosissaan. Tästä syystä itsenäisyyden juhlavuoden merkkiteos Eniten vituttaa Suomi (Gummerus) kiteyttää sata tapaa, joilla Suomi yksinkertaisesti kusee. Esimerkiksi mökkeily, muumit, jääkiekko ja Turun Sinappi saavat kerrankin ansaitsemansa huomion. Eniten vituttaa Suomi opettaa kädestä pitäen, miten suhtautua Suomen Pisa-tulosten heikkenemiseen, urheilumenestykseen tai läpeensä korruptoituneeseen ”maan tapaan”.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme