Gummerus

Mediatiedote: Aseveljet korpisodassa on ensimmäinen III Armeijakunnan jatkosotaa käsittelevä kokonaisteos

Jaa
Ari Rautalan Aseveljet korpisodassa (Gummerus) kertoo jatkosodan Vienasta. Teos kuvaa kenraali Hjalmar Siilasvuon johtaman III Armeijakunnan vaiheita Vienassa aina kevääseen 1944 asti, jolloin armeijakunnan esikunta ja joukot siirrettiin Karjalan kannakselle. Aseveljet korpisodassa seuraa sotatapahtumia paikan päällä ja toisaalta perehtyy Siilasvuon vaikeuksiin johtaa joukkoja hankalassa tilanteessa.

Jatkosodan alussa jääkärikenraali Hjalmar Siilasvuo joutui vaikeaan tilanteeseen. Hänestä tehtiin saksalaisen esimiehen alainen, ja samalla hänen oli otettava huomioon ylipäällikkö Mannerheimin näkemykset. Siilasvuon joukkojen vaivana olivat vihollisen kova vastarinta, huonot tiet, sääsket ja usein huonosti toimiva huolto.

Ari Rautala on paneutunut sotapäiväkirjoihin, historiankirjoitukseen, muistelmiin ja historiikkeihin. Teos on kuvitettu valokuvin sekä kartoin ja peitepiirroksin, jotka kuvaavat III Armeijakunnan suunnitelmia, etenemistä, operaatioita ja taisteluita.

Ari Rautala
Eversti evp Ari Rautala on julkaissut neljä sotia käsittelevää teosta: Karjalan kannaksen takaisinvaltaus kesällä 1941 (2013), Itä-Karjalan takaisinvaltaus 1941 (2013), Karjalan armeija (2015) ja Aseveljet korpisodassa (2018). Ennen siirtymistään reserviin hän palveli Moskovassa opiskellen kaksi vuotta Venäjän Yleisesikunta-akatemiassa ja työskennellen puolustusasiamiehenä Suomen Moskovan-suurlähetystössä.

Aseveljet korpisodassa – Siilasvuon III Armeijakunta Vienassa 1941–1944
412 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu- ja kuvapyynnöt
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi


Arvostelukappalepyynnöt
Rosa-Maria Kari, markkinointiviestinnän harjoittelija, p. 050 477 9332, rosa-maria.kari@gummerus.fi

Kuvat

Aseveljet korpisodassa
Aseveljet korpisodassa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet 145-vuotiaan Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

ENNAKKOTIEDOTE: Löytääkö sitoutumiskammoinen mies rakkauden? – Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta25.3.2024 13:40:10 EET | Tiedote

Voiko rakkautta saada ilman perinteistä parisuhdetta? Mistä sitoutumisen pelko johtuu? Erkka Mykkäsen Sellainen mies (Gummerus) käsittelee rakkautta, sukupuolirooleja, seksiä ja ystävyyttä tavalla, joka pakottaa lukijan miettimään omia toiminta- ja ajatusmallejaan ihmissuhteissa. Kirja ilmestyy 22.4.

Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia22.3.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Paula Havasteen Luode (Gummerus) on vauhdikas matka hakkapeliittojen sotaretkille Baltiaan 1600-luvun alkupuolella. Se kertoo nuoren suomalaissotilaan kasvutarinan ja kuvaa sodasta aiheutuvaa kärsimystä niin rintamalinjassa kuin kaukana sieltä. Samalla lukija pääsee perehtymään kansanperinteeseen sekä vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin kodinhaltioista metsän väkeen ja juhannustaioista kasvivärjäyksen saloihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye