Gummerus

Mediatiedote: Matti Röngän rakastettu Viktor Kärppä -dekkarisarja jatkuu

Jaa
Uskottu mies (Gummerus) on uutisjuontajana Ylen uutisissa työskentelevän Matti Röngän kymmenes romaani. Se jatkaa inkeriläisen paluumuuttajan Viktor Kärpän tarinaa. Matti Rönkä on palkittu urallaan sekä Vuoden johtolanka -palkinnolla että ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisella Lasiavain-dekkaripalkinnolla. Uskottu mies ilmestyy 22.7.
Matti Rönkä, kuva: Liisa Valonen
Matti Rönkä, kuva: Liisa Valonen

Viktor Kärppä on Karjalassa datšallaan, kun kutsumattomat vieraat rapistelevat ovella. Asialla on Artemi Loktev, joka haluaa lähettää Kärpän Helsinkiin selvittämään tämän vanhan opiskelukaverin kuolinpesää. Suomessa Viktoria odottavat myös lapset ja Marja-vaimo. Kaikesta tuntuu olevan aikaa useampi vuosikymmen. Silmille hyppii sukupolven vaihtumisella uhitteleva nuori tiedustelueversti Karamazov, ja Helsingissä tuttavuutta hieroo Teppo Korhosen manttelinperijä, kahden passin poliisi Max Paappa. VK-yhtiön toimintakin on muuttanut muotoaan. Kärppä ottaa asiakseen palauttaa kuvioon kunnollisia rakennusurakoita.

”Kuusi vuotta sitten jätin Viktor Kärpän opettelemaan olemaan armollinen itselleen. Paljoa ei ole Viktor oppinut, vaikka on ja tuntee olevansa jo vanha mies. Nuoret ähräävät älypuhelintensa kanssa ja navigoivat. Viktor haluaisi katsoa suunnan taivaanmerkeistä ja reitit kartasta”, Matti Rönkä kertoo.

Matti Rönkä
Matti Rönkä on syntynyt 1959 Outokummussa ja asuu nykyään Helsingissä. Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista, ja niitä on julkaistu parillakymmenellä kielellä.

Matti Rönkä, Uskottu mies
303 sivua

Lisätietoja ja vedospyynnöt:
eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
rosa-maria.kari@gummerus.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Matti Rönkä, kuva: Liisa Valonen
Matti Rönkä, kuva: Liisa Valonen
Lataa
Uskottu mies, kansi: Mika Tuominen
Uskottu mies, kansi: Mika Tuominen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Ennakkotiedote: Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa11.4.2024 08:41:55 EEST | Tiedote

Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun. Sijoitusopas ilmestyy 15.4.

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä konkurssi, maksuhäiriömerkintä ja ulosotto tuntuvat?10.4.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sadoillatuhansilla suomalaisilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä käsitellään julkisuudessa usein joko varoittavina esimerkkeinä tai harmaana massana. Sanna Kurosen Suojaosuus – Elämää ulosotossa (Gummerus) on rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, maksuhäiriöön ja ulosottoon. Miltä tuntuu, kun ei saa omistaa mitään ja palkasta saa käteen vain lainsäätäjän hyväksi katsoman siivun, suojaosuuden?​​ Kirja ilmestyy 8.5.

Tutustu Anni Kytömäen Mirabilikseen ja muihin tulevan kirjasyksyn ihmeisiin – Gummeruksen kesän ja syksyn kirjaluettelo on julkaistu5.4.2024 13:39:40 EEST | Tiedote

Finlandia-palkitun Anni Kytömäen syyskuussa ilmestyvä Mirabilis on yksi ensi syksyn odotetuimmista romaaneista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Matti Röngältä, Heikki Aittokoskelta, Antti Röngältä, Siiri Enorannalta, Michael Cunninghamilta ja Tessa Hadleylta. Tietokirjojen ystäviä hemmotellaan Laura Arffmanin kirjoittamalla maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken tarinalla, Annie Ernaux´n uudella muistelmasuomennoksella, Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö -teoksella sekä 80 vuotta sitten syntyneen kulttikirjailija Timo K. Mukan elämäkerralla, jonka kirjoittaa runoilija Sini Silveri.

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye