Gummerus

Mediatiedote: Tämän kirjan luettuaan katsoo merta uusin silmin

Jaa

Norjalaisen Morten A. Strøksnesin menestysteos Merikirja (Gummerus) on tarinallista tietokirjallisuutta. Se kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka päättävät pyydystää kumiveneestä Lofootteja ympäröivissä syvyyksissä elävän jäähain. Teoksen kiistaton päähenkilö on kuitenkin meille yhä tuntematon valtameri. Strøksnes vierailee Helsingissä 24.–26.5. ja esiintyy Helsinki Lit -festivaalilla perjantaina 25.5. yhdessä Juha Hurmeen kanssa.

"Avaruudessa on käynyt enemmän ihmisiä kuin merten syvyyksissä. Tunnemme paljon paremmin Kuun pinnan ja jopa Marsin kuivuneet järvet. Merenpohjan elämä sen sijaan on kuin unta, josta herääminen kestää kauan."

Yksi syvyyksissä uiskentelevista olennoista on parhaimmillaan kahdeksanmetrinen, yli tonnin painoinen ja mahdollisesti jopa viisisataavuotias jäähai. ”Teoreettisesti se jäähai, jonka aiomme pyytää, voisi olla syntynyt Martti Lutherin aikaan”, Strøksnes kirjoittaa. Samalla kun hän tarinoi jäähaita pyytävästä kaksikosta, kirjailija Mortenista ja kalastajasuvun kasvatti Hugosta, lukija saa valtavan määrän tietoa merestä, siinä kuhisevasta elämästä ja siihen liittyvistä uskomuksista, peloista ja tarpeista.

Strøksnes tulee kertoneeksi muun muassa tuhansia vuosia vanhoista kylmänvedenkoralliriutoista, turskan kuivaamiseen parhaiten sopivista sääolosuhteista, pohjoisnorjalaisesta majakka-arkkitehtuurista, miekkavalaiden ja ihmisten samankaltaisuudesta sekä meressä kelluvista valtavista muovisaarista. Merikirja on ilmiömäinen ja viihdyttävä yhdistelmä tarinaa ja tietoa, meribiologiaa ja mytologioita, kiinnostavia kuriositeetteja ja suuria olemassaolon kysymyksiä.

"Meri pärjää mainiosti ilman meitä. Me emme pärjää ilman sitä."

”Kirja ei ole niinkään kuvaus kahdesta miehestä, jotka yrittävät pyydystää haita, vaan sittenkin kunnianosoitus merelle ja taisteluhuuto suojella ekosysteemiä, jota ihminen kohtelee kaltoin, vaikka on siitä niin riippuvainen. Strøksnes tahtoo ihmisten ymmärtävän, että he eivät pelkästään ole merestä kotoisin. He ovat yhä osa sitä – pieniä pisaroita meressä.” – ECONOMIST

”Mestariteos, ei vähempää.” – Bergens tidende

Morten A. Strøksnes
Morten A. Strøksnes (s. 1965) on arvostettu norjalainen toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut asiaproosaa ja esseitä. Merikirja oli kotimaassaan Norjassa valtaisa menestys ja se kahmi kasan palkintoja – myös Finlandiaa vastaavan Bragen. Sittemmin kirjan oikeudet on myyty 24 maahan. Strøksnes on kotoisin Kirkkoniemestä ja asuu Oslossa.

Merikirja – Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
alkuteos Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider
suomentanut Katriina Huttunen
312 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Merikirja, kansi: Sanna Mander
Merikirja, kansi: Sanna Mander
Lataa
Morten A. Strøksnes, kuva: Baard Henriksen
Morten A. Strøksnes, kuva: Baard Henriksen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 749 / Lapinlahdenkatu 1 C
00101 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet 145-vuotiaan Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Mediatiedote: Kesän dekkareissa seikkaillaan ympäri maailmaa17.5.2019 13:16:11 EESTTiedote

Gummeruksen kesän jännityskirjakattauksessa on romaaneja sekä uusilta että tunnetuilta tekijöiltä. Entisen ammattisotilaan Seppo Mustaluodon toimintajännärissä Kuoleman safari rymistellään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ranskalaisdekkaristi Fred Vargasilta ilmestyy Kolme evankelistaa -sarjan aiemmin suomentamaton helmi Muistoksi käynnistäsi. Dekkariviikko kesäkuussa huipentuu brittitrilleristi Erin Kellyn Helsingin vierailuun 13.–15.6.

Mediatiedote: Helsinki Litissä esiintyvä Nina Lykke kirjoitti satiirin etuoikeutettuun elämään eksyneestä keskiluokasta25.4.2019 11:50:13 EESTTiedote

Tragikoominen kolmiodraama Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus) nosti norjalaisen Nina Lykken pohjoismaisen kirjataivaan tähdeksi. Romaania on myyty Norjassa huimat 52 000 kappaletta, ja se oli Lykken läpimurtoteos myös Ruotsissa. Kirja kertoo yhteiskunnasta, jossa hetken nautinto on arvoista ylin ja jossa liian paljon ei koskaan ole tarpeeksi. Nina Lykke esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa Savoy teatterissa yhdessä Saara Turusen kanssa perjantaina 17.5. Kirja ilmestyy suomeksi 13.5.

Mediatiedote: Helsinki Litissä esiintyvä kanadalaiskirjailija Kim Thúy jätti Vietnamin venepakolaisena5.4.2019 08:30:00 EESTTiedote

Kim Thúyn omaelämäkerrallinen romaani Ru (Gummerus) kuvaa sodan värittämää lapsuutta Saigonissa, veneellä tehtyä pakomatkaa Siaminlahden yli, elämää täyteen ahdetulla pakolaisleirillä Malesiassa, kotoutumista ranskankieliseen Kanadaan ja autistisen lapsen äidiksi opettelua. Rankoista tapahtumista huolimatta romaani on ylistys elämälle ja sen kauneudelle. Kim Thúy esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa perjantaina 17.5. Häntä haastattelee palkittu esseisti ja kriitikko Silvia Hosseini.

Mediatiedote: Pakkaa reppu ja lähde retkelle!4.4.2019 09:01:00 EESTTiedote

Retkelle! – Vinkit luontoon lähtijälle (Gummerus) on kokeneiden retkeilijöiden Pekka Laineen ja Pertti Rovamon opaskirja kaikille retkeilijöille tai luontoon lähtemisestä haaveileville. Teoksessaan Laine ja Rovamo kertovat, mitä aloittelevan retkeilijän pitää tietää ja osata – ja mitä ei sovi unohtaa. Käytännölliset ohjeet ja upeat kuvat auttavat suunnittelemaan onnistuneen retken tai vaelluksen, jonka voi tehdä mihin tahansa vuodenaikaan.

Ennakkotietoa Gummeruksen kesän ja syksyn 2019 kirjoista3.4.2019 10:04:09 EESTTiedote

Gummeruksen ensi kesän ja syksyn kirjakatalogi on julkaistu. Loppuvuonna ilmestyvissä kirjoissa käsitellään muun muassa koulukiusaamista ja sen pitkiä jälkiä, luontosuhdetta sekä Kalle Päätaloa, jonka syntymästä tulee syksyllä kuluneeksi 100 vuotta. Julkaisemme uutuuskirjat muun muassa Matti Röngältä, Antti Heikkiseltä sekä toukokuussa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa esiintyviltä Nina Lykkeltä ja Kim Thúylta.

Mediatiedote: 100 suomalaista perhosta on kattava tietopaketti perhoslajien elämästä keväästä syksyyn1.4.2019 09:05:00 EESTTiedote

Kevään kukoistuksen lähestyessä julkaisemme ajankohtaisen perhoskirjan 100 suomalaista perhosta (Gummerus). Kirjaan on valittu sata suomalaista perhoslajia, yleisiä mutta myös harvinaisia – sellaisia, jotka sävähdyttävät ja voivat osua helposti kenen tahansa eteen. Kirjan eläväiset lajiesittelyt innostavat havainnoimaan ja tutustumaan perhosiin sekä muihin luonnon hyönteisiin ja kasveihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme