Gummerus

Mediatiedote: Viesti käsityöntekijöille: ottakaa rennosti!

Jaa
Muita ihania -käsityökirja (Gummerus) kehottaa tekemään asiat spontaanisti ja omalla tyylillä, sopivan suurpiirteisesti ja yllätyksellisesti. Suositun Muita ihania -käsityöblogin luojan Tiina Arposen neule-, ompelu-, virkkaus- ja askarteluohjeet voi toteuttaa tarkasti ohjeen mukaan, tai niitä voi pitää inspiraationlähteinä omaan tekemiseen. Tervetuloa hypistelemään hattaranpehmeitä lankoja, skeittaamaan villasukat jalassa ja retkeilemään metsäpolulle itseommeltu reppu selässä!

Kirjan ohjeet on ryhmitelty kolmen teeman alle. ”Juhla”-luvussa katetaan piknik itse virkatulle viltille ja koristellaan pöytä yllättävillä astioilla. ”Leikki”-teemassa neulotaan ja ommellaan lastenvaatteita, leluja sekä sisustusesineitä lastenhuoneeseen. ”Retki”-luvussa neulotaan lämpimiä asusteita, ommellaan reppu ja viltti sekä koristellaan retkeilijälle oma kuksa. Työt on suunnattu pääasiassa jonkin verran neuloneille tai ompelukoneen kanssa tutuksi tulleille. Peruskoulun käsityötuntien pohjaltakin voi ponnistaa rohkeasti.

Tiina Arponen
Tiina Arponen (s. 1980) on visuaalinen suunnittelija, käsillätekijä, bloggaaja, unelmoija ja kolmen lapsen äiti. Hän toimii luovana yrittäjänä Helsingissä. Tiina Arponen on pitänyt suosittua Muita ihania -käsityöblogia vuodesta 2007. Kirjan ohjeet ovat hänen käsialaansa.

Johanna Karttunen
Valokuvaaja Johanna Karttunen (s. 1981) on lähtöisin Kuopiosta. Hän on visuaalisen alan sekatyöläinen, joka innostuu myös graafisesta suunnittelusta ja sisustamisesta. Johannalle matkustaminen ja luonto ovat inspiraation lähteitä, joista hän ammentaa kauneutta arkeen ja erilaisiin projekteihin. Johanna vastaa Muita ihania -kirjan kuvista yhdessä Tiina Arposen kanssa.

Henna-Kaisa Sivonen
Henna-Kaisa Sivonen (s. 1980) on kainuulaislähtöinen, helsinkiläistynyt tietokirjailija ja media-ammattilainen. Hän on koonnut Muita ihania -blogin tekijän Tiina Arposen käsityöt kirjaksi. Aiemmissa teoksissaan hän on kirjoittanut mummoilta inspiraatiota saavasta elämäntyylistä (Mummoillen - Henkisen mummon käsikirja, Gummerus 2015) ja 1980-luvun lapsuudesta (Kasarikirja, Atena Kustannus 2008).

Muita ihania – Lempeä ja hulvaton käsityökirja
128 sivua, mukana kaava-arkki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, tiedottaja, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Muita ihania
Muita ihania
Lataa
Tiina Arponen, Johanna Karttunen ja Henna-Kaisa Sivonen, kuva: Tiina Arponen
Tiina Arponen, Johanna Karttunen ja Henna-Kaisa Sivonen, kuva: Tiina Arponen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet 145-vuotiaan Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Ennakkotiedote: Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa11.4.2024 08:41:55 EEST | Tiedote

Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun. Sijoitusopas ilmestyy 15.4.

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä konkurssi, maksuhäiriömerkintä ja ulosotto tuntuvat?10.4.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sadoillatuhansilla suomalaisilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä käsitellään julkisuudessa usein joko varoittavina esimerkkeinä tai harmaana massana. Sanna Kurosen Suojaosuus – Elämää ulosotossa (Gummerus) on rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, maksuhäiriöön ja ulosottoon. Miltä tuntuu, kun ei saa omistaa mitään ja palkasta saa käteen vain lainsäätäjän hyväksi katsoman siivun, suojaosuuden?​​ Kirja ilmestyy 8.5.

Tutustu Anni Kytömäen Mirabilikseen ja muihin tulevan kirjasyksyn ihmeisiin – Gummeruksen kesän ja syksyn kirjaluettelo on julkaistu5.4.2024 13:39:40 EEST | Tiedote

Finlandia-palkitun Anni Kytömäen syyskuussa ilmestyvä Mirabilis on yksi ensi syksyn odotetuimmista romaaneista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Matti Röngältä, Heikki Aittokoskelta, Antti Röngältä, Siiri Enorannalta, Michael Cunninghamilta ja Tessa Hadleylta. Tietokirjojen ystäviä hemmotellaan Laura Arffmanin kirjoittamalla maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken tarinalla, Annie Ernaux´n uudella muistelmasuomennoksella, Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö -teoksella sekä 80 vuotta sitten syntyneen kulttikirjailija Timo K. Mukan elämäkerralla, jonka kirjoittaa runoilija Sini Silveri.

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye