Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Mellunkylään Länsimäentien ja Itäväylän läheisyyteen suunnitellaan kerrostalokortteleita ja Ojapuistoa kehitetään

Jaa
Länsimäentien eteläosaan Länsimäentien ja Itäväylän läheisyyteen suunnitellaan kerrostalokortteleita 2000 uudelle asukkaalle sekä puistoa kehitetään. Hankkeen lähtökohtia esitellään lyhyesti Uutta Itä-Helsinkiä -verkkotilaisuudessa 11. toukokuuta. Nähtäville valmistellaan vaihtoehtoiset maankäyttökaaviot. Suunnitelmia voi kommentoida Kerrokantasi -verkkokyselyssä 30. toukokuuta asti.
Mellunkylänpuro Ojapuistossa. Kuva: Helsingin kaupunki.
Mellunkylänpuro Ojapuistossa. Kuva: Helsingin kaupunki.

Asemakaavan muutos koskee Länsimäentien eteläosan pohjoispuolella sijaitsevaa Vaarnatien aluetta ja eteläpuolella sijaitsevaa Ojapuistoa. Suunnittelualue rajautuu idässä Itäväylään, jonka ympäristöä kehitetään kaupunkibulevardina.

Tavoitteena on suunnitella 2 000 asukkaalle uusi asuinalue, joka sijaitsee liikenteellisesti keskeisellä paikalla. Tulevaisuudessa lähiympäristössä saattaa kulkea pikaraitiotie, kun nykyinen Jokeri 2 -bussiyhteys mahdollisesti muuttuu raideyhteydeksi. Östersundomin raideyhteyteen varaudutaan pitkällä aikavälillä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja suunnitteluaineistoon voi tutustua 9.5.–30.5.2022 verkkosivuilla hel.fi/suunnitelmat.

Ojapuistoa kehitetään viher- ja virkistysalueena

Länsimäentien eteläpuolella sijaitsevaa Ojapuistoa kehitetään viher- ja virkistysalueena. Puistossa kulkevan Mellunkylänpuron olosuhteita parannetaan taimenpurona. Ojapuiston eteläosassa tutkitaan puron siirtämistä joko Länsimäentien reunasta luoteeseen lähemmäksi pientaloaluetta tai Länsimäentien pohjoispuolelle samaan linjaan voimalinjan kanssa. Tällöin Länsimäentien varteen olisi mahdollista sijoittaa uutta asuinrakentamista, ja puronvarsi toimisi asuinkortteleiden virkistysalueena. Ojapuiston pohjoisosa säilyy virkistysalueena. Kaavatyön yhteydessä tarkastellaan viherkattojen, katuympäristön ja rakennettujen viheralueiden niittyjen potentiaalia.

Osallistu suunnitteluun – kommentoi suunnitelmia verkossa ja tule kuulolle Uutta Itä-Helsinkiä tilaisuuteen 11.5.

Asukkaat voivat tutustua vaihtoehtoisiin suunnitelmiin ja kommentoida niitä verkossa Kerrokantasi-kyselyssä 30.5. asti osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/lansimaentie_2022.

Länsimäentien suunnitelmia esitellään tiiviisti keskiviikkona 11.5. osana alueellista Uutta Itä-Helsinkiä -tilaisuutta. Tilaisuus pidetään verkossa klo 17.00 alkaen. Tilaisuuden tarkka ohjelma ja liittymislinkki löytyvät verkosta osoitteesta hel.fi/asukastilaisuudet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Jauhiainen
arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
asemakaavoitus
puh. 09 310 36950
sanna.p.jauhiainen@hel.fi

Kuvat

Mellunkylänpuro Ojapuistossa. Kuva: Helsingin kaupunki.
Mellunkylänpuro Ojapuistossa. Kuva: Helsingin kaupunki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Competition seeks an implementer for the island of Puotilanranta2.6.2023 14:20:23 EEST | Press release

The City of Helsinki is looking for a partner for the development and implementation of an island that is to be constructed in Puotilanranta. A new neighbourhood for approximately 2,700 residents is being planned in the area of the current Puotila marina, close to the services of Itäkeskus. One of the districts of the area will take the form of an island, the design and implementation of which will be chosen in this competition. The Urban Environment Committee will discuss the Puotilanranta island competition in its meeting on 6 June 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme