TapioTapio

Menestyvä metsäbiotalous tehdään maakunnissa

Jaa
Metsäbiotalouden merkitys Suomen kansantaloudelle ja hyvinvoinnille on suuri. Sen osuus Suomen viennin arvosta on yli 20 prosenttia. Vielä suurempi monipuolisen metsäbiotalouden merkitys on maakuntien aluetaloudelle. Viime vuosina metsäbiotalouden tuotannon tehokkuus on kasvanut, mikä näkyy työllisten määrän vähenemisenä.

Metsäbiotalouden arvoketjut maakunnissa -raportti luo tilastotietoihin perustuen kuvan metsäbiotalouden tuotoksesta, arvonlisästä, investoinneista ja työllisyydestä ja niiden kehittymisestä vuosina 2011–2018.

Tulosten mukaan metsäbiotalouden asema maakuntien taloudessa ja biotaloudessa on säilynyt tärkeänä. Metsäbiotalous työllistää suoraan noin 70 000 henkilöä. Selvästi suurin merkitys metsäbiotaloudella oli Etelä-Karjalassa, toiseksi suurin Etelä-Savossa. Uudenmaan metsäbiotalous oli suurta, mutta sen merkitys aluetaloudessa oli pieni. Uudenmaan lukuihin vaikuttaa metsäteollisuuden pääkonttoreiden sekä hallinnon ja tutkimuksen keskittyminen alueelle.

Metsäbiotalouden eri toimialojen merkitys vaihtelee maakunnittain. Valtakunnallisesti tärkein on massa- ja paperiteollisuus. Metsäbiotalouden tuotos, arvonlisä ja investoinnit ovat vuodesta 2011 vuoteen 2018 säilyneet suurin piirtein ennallaan, mutta työllisten määrä on laskenut selvästi.

Raporttiin on koostettu Tilastokeskuksen aluetilinpidosta saatujen tuoreimpien tietojen pohjalta maakunnittaiset metsäbiotalouden tietopaketit kaikkien käyttöön. Niissä on esitetty metsäbiotalouden tunnusluvut 2018 ja tunnuslukujen muutokset vuodesta 2011 vuoteen 2018. Aluetason merkittävyyden lisäksi raportissa on tarkasteltu metsäbiotalouden toimialojen merkitystä ja kehitystä kussakin maakunnassa. Tarkastelussa olleet metsäbiotalouden toimialat olivat metsänhoito, puunkorjuu ja keräilytuotteet, metsätalouden palvelut, metsien nettokasvu, puutuotteet sekä massa- ja paperiteollisuus. Tunnuslukuja konkretisoidaan metsäbiotaloudessa toimivien yritysten kuvauksilla.

Selvityksen on rahoittanut Suomen Metsäsäätiö ja toteuttanut Tapio Oy.

 Raportista on hyötyä myös maakuntien tulevaisuuden suunnittelussa. Se kertoo maakuntien metsäbiotaloudesta eurot ja työlliset sekä niiden kehityksen. Se antaa arvot metsäbiotalouden muutoksille, ja maakunnille tietoa niiden taloudellisesta merkityksestä, sanoo senior advisor Jouko Lehtoviita Tapiosta.

 Suomen Metsäsäätiö haluaa kertoa päättäjille metsäbiotaloudesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista Suomessa. Nyt laadittu selvitys on erinomainen tietopaketti toimialan taloudellisesta merkityksestä. Metsäbiotaloutta tarvitaan tässä maailmantilanteessa enemmän kuin koskaan. Sen kehittäminen on Suomen omissa käsissä ja sen eteen kannattaa ehdottomasti tehdä määrätietoisesti töitä, toteaa Suomen Metsäsäätiön toimitusjohtaja Erno Järvinen.

Biotalous ja erityisesti metsäbiotalous ovat Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisiä toimialoja. Uudistuvalla metsäbiotaloudella on myös merkittävä rooli nyt uudistettavana olevan kansallisen biotalousstrategian toimeenpanossa. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä ja innovatiivinen käyttö tuo ratkaisuja myös ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Raportti ja maakuntakohtaiset esitykset ovat ladattavissa täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tapio
Tapio
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

02 9432 6000https://tapio.fi

Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tapio

EU kiinnostui maaperästä – miksi myös metsänomistajan pitäisi?1.2.2024 13:18:46 EET | Tiedote

Maaperä toimii kasvualustana, elinympäristönä, veden suodattajana, ravinteiden kierrättäjänä ja hiilivarastona. Siksi maaperän hyvästä kunnosta on syytä pitää huolta. Miten maaperä tulisi huomioida metsänhoidossa? Entä mitä uutta tuo tullessaan EU:n maaperädirektiivi suomalaisten metsien näkövinkkelistä? Metsäntuntijat-podcastin uudessa jaksossa aiheesta keskustelevat neuvotteleva virkamies Paula Perälä ympäristöministeriöstä, tutkija Tiina Törmänen Lukesta ja luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye