Pro Rautatie ry

MEP Virkkunen: Merkittävä EU-rahoitus raiteisiin on hyödynnettävä - KUTSU etäwebinaariin 4.11.

Jaa
Tämän viikon torstaina 4.11. klo 9–11 järjestettävässä maksuttomassa webinaarissa aiheina ovat raideliikenne valtakunnallisessa Liikenne 12 -liikennejärjestelmäsuunnitelmassa ja väyläverkon investointiohjelmassa, investointiohjelman vaikutus aluekehitykseen sekä EU:n rahoitusvälineet. Tervetuloa mukaan!
Webinaarissa 4.11. kuullaan kattavasti raideliikenteen edistämisestä (kuva: © Atte Mantila)
Webinaarissa 4.11. kuullaan kattavasti raideliikenteen edistämisestä (kuva: © Atte Mantila)

Pro Rautatie ry järjestää torstaina 4.11. klo 9–11 etänä pidettävän webinaarin raideliikenteen ajankohtaisimmista aiheista.

EU:n rahoitusvälineistä saapuu webinaariin kertomaan europarlamentaarikko Henna Virkkunen. "Myös Suomessa pitäisi investoida paljon nykyistä vahvemmin raiteisiin. Nyt tähän olisi saatavissa myös merkittävästi EU-rahoitusta, joka kannattaisi hyödyntää", Virkkunen toteaa webinaaria varten laatimassa ennakkokirjoituksessaan. "Toivottavaa on, että Suomen hallitus nyt aktivoituu hakemaan rahoitusta. Meillä tähän on herätty valitettavan hitaasti. Kun eurooppalaisena tavoitteena on liikenteen ydinverkon valmiiksi saattaminen vuoteen 2030 mennessä, on selvää että rahoitukselle on nyt ottajia."

Virkkusen lisäksi ennakkomaistiaisen webinaariaiheestaan Liikenne 12:sta on kirjoittanut LVM:n erityisasiantuntija Maria Torttila, jonka kirjoitus löytyy myös ylläolevan linkin takaa. Esillä webinaarissa ovat myös parhaillaan viimeistelyssä oleva Suomen ensimmäinen väyläverkon 8-vuotinen investointiohjelma, esittelijänä Väyläviraston toimialajohtaja Pekka Rajala sekä MDI:n johtavan asiantuntijan Timo Aron esitys investointiohjelman vaikutuksista aluekehitykseen.

Etäwebinaari on avoin kaikille aiheista kiinnostuneille sekä median edustajille. Osallistuminen edellyttää ilmoittautumista ennakkoon.

Ohjelma

  • 9.00 Webinaarin avaus, puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult, Pro Rautatie ry
  • 9.10
    • Liikenne 12 ja raideliikenne, erityisasiantuntija Maria Torttila, Liikenne- ja viestintäministeriö
    • Väyläverkon investointiohjelma 2022-2029, toimialajohtaja Pekka Rajala, Väylävirasto, liikenneverkkojen suunnittelu
    • EU:n rahoitusvälineet, 🇪🇺 europarlamentaarikko Henna Virkkunen
    • Investointiohjelman vaikutus aluekehitykseen, johtava asiantuntija Timo Aro, MDI
  • 10.50 Webinaarin yhteenveto, varapuheenjohtaja Petteri Portaankorva, Pro Rautatie ry
  • 11.00 Tilaisuus päättyy

Myös Pro Rautatien uutiskirje raideliikenteen uusimmista aiheista on julkaistu tänään 2.11. ja on nyt luettavissa täällä.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

Webinaari on maksuton ja järjestetään Microsoft Teamsin välityksellä. Pyydämme ilmoittautumaan ennakkoon tästä linkistä. Webinaarin Teams-osallistumislinkki toimitetaan vain ilmoittautuneille.

Lisätietoa tilaisuudesta: toiminnanjohtaja Atte Mantila, Pro Rautatie ry, atte.mantila@prorautatie.fi, p. 0400 858 170, Twitter: @ProRautatie.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Webinaarissa 4.11. kuullaan kattavasti raideliikenteen edistämisestä (kuva: © Atte Mantila)
Webinaarissa 4.11. kuullaan kattavasti raideliikenteen edistämisestä (kuva: © Atte Mantila)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pro Rautatie ry
Pro Rautatie ry
c/o Linea Konsultit Oy, Ruoholahdenkatu 8
00180 Helsinki

https://www.prorautatie.fi

Pro Rautatie ry on liikennepoliittinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää raideliikennetoiminnan yleisiä edellytyksiä Suomessa. Jäseniä ovat kunnat, maakuntaliitot, yritykset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pro Rautatie ry

Pro Rautatien hallitusohjelmatavoitteet julkaistu: Raideliikenteen osuus kasvuun4.11.2022 08:23:14 EET | Tiedote

Raideliikenteeseen panostaminen heijastuu koko yhteiskunnan muuhun toimintaan: investointi raiteisiin ja niiden junaliikenteeseen tuo elinkeinoelämälle lisää toimintakykyä ja luo parempia mahdollisuuksia ulkomaankaupalle, lisää ihmisten liikkumisvaihtoehtoja, vaikuttaa työssäkäynti- ja opiskelumahdollisuuksiin sekä vapaa-aikaan ja näiden kautta asumismahdollisuuksiin parantaen alueiden saavutettavuutta. Raideliikenteen yleisiä edellytyksiä edistävä Pro Rautatie ry julkisti hallitusohjelmatavoitteensa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye