Vihreät Euroopan parlamentissa

Mepit Niinistö ja Hautala: EU:n aiheuttaman metsäkadon torjunta jäämässä puolitiehen

Jaa
EU-komissio julkaisi tänään esityksensä EU:n aiheuttaman globaalin metsäkadon torjumiseksi. On erinomaista, että EU vihdoin ryhtyy toimenpiteisiin kulutuksemme aiheuttaman globaalin metsäkadon pysäyttämiseksi ja asettaa EU-markkinoille metsäkatoriskituotteita tuoville yrityksille huolellisuusvelvoitteen. Vihreät mepit Ville Niinistö ja Heidi Hautala näkevät, että esityksessä on kuitenkin huolestuttavia porsaanreikiä niin luonnonsuojelun kuin ihmisoikeuksien osalta.

Komission esitys saa vihreiltä moitteita sekä kattamiensa luontotyyppien että tuotteiden osalta. Esimerkiksi ainutlaatuisen arvokkaat ja laajat Cerradon savannialue ja Pantanalin kosteikko Brasiliassa eivät ole esityksen suojan piirissä.

- Amazonin sademetsien tuho on saanut monet kansalaiset heräämään maailman metsien suojelun tarpeeseen. Emme voi keskittyä vain luonnonmetsiin, myös muihin ekosysteemeihin kohdistuvat vaikutukset tulee huomioida. Metsäkadon torjunta ei voi vain työntää luonnon tuhoutumista savanneille, kosteikoihin, turvemaille tai ruohikkoalueille. Tässä komission esitys jää vajaaksi, Ville Niinistö sanoo. 

Heidi Hautala on työskennellyt paljon kaakaontuottajien ja kaakaon arvoketjun kanssa yritysvastuukysymyksissä. Kaakao on ollut keskeinen EU:n pilotti metsäkatoriskituotteisiin puuttumisessa. Hän näkee, että metsäkatoriskin tuotteita tulisi ottaa huomioon esitettyä laajemmin.

- Erittäin tärkeä kysymys on, mitkä hyödykkeet ja tuotteet on otettu mukaan lain piiriin. Tällä hetkellä vain naudan liha ja nahka, kaakao, kahvi, palmuöljy, soija ja puutuotteet ja niitä sisältävät tuotteet, ovat komission esityksessä listalla. Vihreät ovat vaatineet, tieteeseen nojaten, komissiota lisäämään naudan lisäksi muut lihatuotteet, kuten siipikarjan ja sianlihan sekä kumin ja maissin, Heidi Hautala sanoo.

- Metsäkadon torjunnassa on tärkeää huomioida luonnonsuojelun lisäksi myös ihmisoikeuksien kunnioittaminen, erityisesti alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen oikeudet. Lakiesitys edellytys tuottajamaan lakien noudattamisesta on riittämätön, mutta jos lakeihin ei kuulu ihmisoikeuksien riittävän korkeatasoinen noudattaminen, vaikutus on riittämätön. Lähtökohdan on oltava kansainväliset ihmisoikeustandardit, Heidi Hautala sanoo.

Ville Niinistö painottaa, että vaikka metsäkadon torjunta onkin globaali kysymys, ei Euroopan omia metsiä voi unohtaa.

- Metsäkato ei ole vain trooppisten maiden ongelma vaan meidän täytyy hoitaa myös omia metsiämme hyvin.  Euroopan mailla ei ole uskottavuutta vaatia metsäkadon pysäyttämistä muualla, jos emme ole valmiita omalta osaltamme puolustamaan omaa luontoamme. Tämä koskee myös Suomea, Niinistö sanoo.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye