Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Mepit vaativat modernia ja oikeudenmukaisesti tuettua EU:n maatalouspolitiikkaa

Jaa
Euroopan parlamentin jäsenet vaativat, että vuoden 2020 jälkeinen EU:n maatalouspolitiikka on yksinkertaisempaa, oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää, mutta myös hyvin rahoitettua ja aidosti yhtenäistä.

Euroopan parlamentti otti keskiviikkona kantaa siihen, millaista EU:n maatalouspolitiikan pitäisi olla vuoden 2020 jälkeen. Parlamentti hyväksyi päätöslauselman äänin 468 puolesta,123 vastaan ja 89 tyhjää.

Lisää joustavuutta, mutta ”ei” maatalouspolitiikan kansallistamiselle

Parlamentti edellyttää, että jäsenvaltioilla on oltava kohtuullinen liikkumavara EU:n maatalouspolitiikan soveltamisessa. Samalla mepit kuitenkin torjuvat mahdollisuuden kansallistaa yhteinen maatalouspolitiikka uudelleen, koska se lisäisi kilpailun epätasapainoa sisämarkkinoilla.

Yhteisen maatalouspolitikan on perustuttava yhteisiin EU:n tavoitteisiin, sääntöihin, välineisiin ja tarkastuksiin. Jäsenvaltiot voisivat sitten näiden perusteella suunnitella omiin tarpeisiinsa sopivat kansalliset strategiansa.

Samalla kun EU:n maatalouspolitiikan pitäisi edistää pikemminkin tuloksellisuutta kuin vaatimusten noudattamista, tehtävät on hoidettava samojen tiukkojen normien mukaisesti ja samoin perustein kaikissa jäsenvaltioissa. Myös vaatimusten noudattamatta jättämisestä aiheutuvien seuraamusten on oltava samanlaisia kaikkialla.

Tasapuolista ja reilua maataloustukipolitiikkaa

Tulevaisuuden maatalouspolitiikan tulisi taata, että maatilat pystyvät tuottamaan korkealaatuisia elintarvikkeita EU-kansalaisille, toteavat mepit. Tämän lisäksi yhteisen maatalouspolitiikan tulisi muokata EU:n maatiloja ympäristön kannalta kestävimmiksi, kannustaa investointeihin, tutkimukseen ja älykkääseen maanviljelyyn. Mepit haluavat tästä johtuen, että yhteisen maatalouspolitiikan budjetti pysyy vähintäänkin nykyisellä tasollaan.

Parlamentti haluaa lisäksi, että:

- suorien tukien rahoitus jatkuisi EU-budjetista,

- hallinnollisia rasituksia vähennettäisiin pakollisten viherryttämistoimien osalta ja vapaaehtoisia toimia yksinkertaistettaisiin ja kohdennettaisiin paremmin,

- suorien tukien laskemista koskeva järjestelmä korvattaisiin vähitellen uudella menetelmällä,

- tuet jaettaisiin EU-maiden välillä oikeudenmukaisesti,

- maaseudun elvyttämiseen suunnattaisiin enemmän rahaa,

- uusia ja nuoria maanviljelijöitä tuettaisiin enemmän ja

- herkimmät alat jätettäisiin kauppaneuvottelujen ulkopuolelle.

Kommentti

“Tarvitsemme kunnianhimoisia tavoitteita EU:n maatalouspolitiikalle. Meidän pitää varmistaa korkealaatuisten elintarvikkeiden saatavuus, tukea enemmän nuoria, uusia ja perheellisiä viljelijöitä ja lisätä maanviljelijöidemme kilpailukykyä. Pystymme tähän vain, jos yhteinen maatalouspolitiikka pysyy aidosti yhteisenä ja hyvin rahoitettuna. Taistelemme tämän puolesta yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistettaessa,” sanoi esittelijä Herbert Dorfmann (EPP, Italia).

Seuraavaksi

Tämä ei-sitova päätöslauselma vastaa komission julkaisuun EU:n tulevasta maatalouspolitiikasta ja pyrkii vaikuttamaan tuleviin komission lainsäädäntöehdotuksiin koskien yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta. Komission odotetaan julkistavan ehdotukset perjantaina 1.6.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Malminkatu 16
00100 Helsinki

+358 9 622 0450http://www.europarl.fi

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye