Helsingin yliopisto

Merihaassa kokeiltiin kestävämpiä rutiineja lämmityksessä ja pyykinpesussa

Jaa
Tutkijat kymmenestä eri Euroopan maasta ovat pyrkineet ymmärtämään kotitalouksien arjen energiakäytäntöjä sekä mahdollisuuksia haastaa totuttuja rutiineja ENERGISE-tutkimushankkeessa. Suomesta hankkeessa on mukana Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus.

Hankkeen ytimessä ovat olleet Living Lab -kokeilut, joissa kotitaloudet ovat haastaneet itsensä vähentämään energiankulutusta lämmityksessä ja pyykinpesussa. Kokeilut on toteutettu samanaikaisesti kahdeksassa Euroopan maassa syksyllä 2018 ja niissä on ollut mukana 308 kotitaloutta. Suomesta mukana oli 18 kotitaloutta Helsingin Merihaasta ja 19 kotitaloutta Porvoosta.

Tavoitteena oli yhdessä kotitalouksien kanssa miettiä keinoja energiankulutuksen vähentämiseen kodeissa. Kokeilun kohteiksi valikoitui kaksi arkista, mutta hyvin erilaista rutiinia, eli lämmitys ja pyykinpesu.

- Lämmitys siksi, että se vie suurimman osan kotitalouksien arkisesta energiankäytöstä. Pyykinpesu taas on käytäntö, joka on muuttunut huimasti vuosikymmenien aikana, kun sekä teknologia että puhtausnormit ovat muuttuneet, kertoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Senja Laakso.

Tutkijoita kiinnosti selvittää, miten tällaisia kasvavaa kulutusta ruokkivia normeja saadaan kyseenalaistettua ja muutettua.

- Se on keskeistä, jos halutaan saada energiankulutus laskuun,  Laakso toteaa.

Pyykinpesu väheni noin kolmanneksella

Kotitaloudet tavoittelivat pyykinpesukertojen puolittamista sekä lämpötilan laskemista 18 asteeseen. Kotitaloudet Suomessa onnistuivat vähentämään pyykinpesukertoja noin kolmanneksella. Sisälämpötilat laskivat noin yhdellä asteella. Myös sopivaksi koettu sisälämpötila laski asteella.

- Kiinnostavaa oli, miten esimerkiksi pyykinpesurutiineja kyseenalaistettiin. Kun ennen vaate saattoi mennä pesuun automaattisesti yhden käyttökerran jälkeen, nyt osallistujilla oli käytössään erilaisia valikoimia vaatteiden puhtaana pitämiseen pidempään, ja tarvetta pesemiselle arvioitiin tarkemmin, kertoo tutkijatohtori Eeva-Lotta Apajalahti Helsingin yliopistosta.

Menetelmä säästi aikaa, ja osallistujien mukaan pyykinpesusta tuli rennompaa ja mukavampaa kun sitä ei tarvinnut tehdä koko ajan.

Hankkeen tuloksista järjestetään Kalasatama Urban Labissa 27. maaliskuuta kello 15 alkaen tilaisuus, jonne median edustajat ovat tervetulleita. Tilaisuudessa kuullaan myös osallistujien kokemuksia sekä keskustellaan asiantuntijoiden kanssa keinoista vähentää arkista energiankulutusta. Tilaisuuden ohjelma löytyy ENERGISE-hankkeen nettisivuilta: http://finland.energise-project.eu/merihaka/paatostapahtuma. Tarjoilujen mitoittamiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan etukäteen.



Lisätietoja:

Senja Laakso
puh. 050 448 0940
senja.laakso@helsinki.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Puh. 050-5398523, pasi.komulainen@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye