Uusi puu

Merja Kyllönen: Nähdään metsä puilta

Jaa
Metsäpolitiikka on pitkälle kansallisen päätösvallan alla. Moni muu asiakokonaisuus on kuitenkin sellainen, josta Suomelle tulee väistämättä myös metsien käsittelyyn vaikuttavia velvoitteita: ilmastopolitiikka, päästövähennysten taakanjako, maankäytön muutosten vaikutukset ilmastopolitiikkaan, uusiutuvan energian direktiivi. Pariisin ilmastosopimus on kaiken sateenvarjo: sen pohjalta syntyy uudet yhteiset päästövähennystavoitteet ns. päästökauppasektorin ulkopuolelle eli liikenteeseen, asumiseen, maatalouteen sekä maan- ja metsien käyttöön.
Europarlamentaarikko Merja Kyllönen
Europarlamentaarikko Merja Kyllönen

Jokainen osa-alue on sidoksissa toiseen ja jos toisen osa-alueen laskenta muuttuu, muuttuu väistämättä myös toisen tilanne. Ja tässä kohdassa myös suomalaisen veronmaksajan on hyvä olla hereillä. Ilmastovelvoitteet sitovat ja taakkaa on kestävämpi kantaa tasapuolisesti yhdessä.

Jokainen toimiala joutuu venymään ratkaisuissa ja ainakin itse päätöksentekijänä lähden siitä, että elinkelpoinen ratkaisu löytyy, kun jokainen on valmis pohtimaan omaa toimintaansa ratkaisukeskeisesti osallistuen.

Komission LULUCF–esityksenkin pohjalta Suomi olisi saanut hakata metsiään enemmän kuin tähän saakka on vuosikymmenet hakattu, mutta ei yhtä paljon kuin hallituksemme tavoittelee. Mikäli kaikki nyt tiedossa olevat investointisuunnitelmat toteutuvat, lisäävät ne hakkuita ja puun käyttöä niin paljon, että voi ymmärtää myös sen, miksi tutkijat ovat kyseenalaistaneet yhtälön kestävyyden.

Suomen on oltava fiksu. Metsiä kannattaa käsitellä kestävällä tavalla ja materiaalia hyödyntää fiksusti, mutta kaikkea ei ole järkevää työntää biopolttoainekattilaan. Maakuntien puunkäytölle pitää löytyä fiksuja kohteita ja uusia toimintamalleja on hyvä miettiä rohkeasti yhdessä. Ratkaisevaa on, kyetäänkö löytämään ratkaisuja, joilla kokonaispäästöt vähenevät.

Työpaikkoja ja tulevaisuutta luodaan kestävästi vain niin, että myös ilmastopolitiikan velvoitteet otetaan vakavasti. Meillä on monia mahdollisuuksia metsäpohjaisten tuotteiden kehittämisessä ja jalostusasteen nostamisessa. Ei haeta nopeita pikavoittoja, vaan pitkäjänteisiä ja pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja. Suomen osaamisella ja tietotaidolla ei tarvitse tyytyä bulkkituotantoon. Lääkkeet, kosmetiikka, kemian teollisuuden prosessit laajasti, rakentaminen, vaatteet ja muovin korvaaminen muutamina esimerkkeinä siitä mihin kaikkeen puumateriaali taipuu uusien tuotteiden raaka-aineena. Uskalletaan katsoa monia haasteitamme kaikista kulmista ja toimitaan rohkeasti laajassa tuotekehitysyhteistyössä kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Merja Kyllönen
europarlamentaarikko GUE/NGL

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso Merjan videohaastattelu.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen
Europarlamentaarikko Merja Kyllönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye