Alko Oy

Merja Rissanen Alkon uudeksi henkilöstöjohtajaksi

Jaa
Rissasella on pitkä ja monipuolinen kokemus henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan tehtävistä palvelualan yrityksissä.
Merja Rissanen aloittaa Alkon henkilöstöjohtajana kesäkuussa 2018.
Merja Rissanen aloittaa Alkon henkilöstöjohtajana kesäkuussa 2018.

Kauppatieteiden maisteri Merja Rissanen on nimitetty Alkon uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään kesäkuussa.

Merja Rissasella, 50, on pitkä ja monipuolinen kokemus henkilöstöjohtamisen ja liiketoiminnan tehtävistä palvelualan yrityksissä. Rissanen työskentelee tällä hetkellä Restelin henkilöstöjohtajana. Aiemmin hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa Finnfundissa, Finnairilla ja Stockmannilla.

Rissasella on vahvaa kokemusta ja näyttöä strategiaa tukevista henkilöstön sekä organisaation kehittämishankkeista. Hän on rakentanut liiketoimintalähtöistä henkilöstötoimintoa ja kehittänyt HR-toimintamalleja painopistealueina muun muassa johtaminen, esimiestyö ja osaamisen kehittäminen.

”Toivotan Merja Rissasen lämpimästi tervetulleeksi Alkoon. Hänellä on laaja-alainen ja vankka kokemus liiketoimintalähtöisistä henkilöstötoiminnoista. Hänellä on keskeinen rooli, kun vahvistamme entisestään vastuullista ja asiakaslähtöistä toimintaamme yhdessä henkilöstömme kanssa”, toimitusjohtaja Leena Laitinen kertoo.

”Alko on tunnettu henkilöstönsä erinomaisesta ammattitaidosta ja hyvästä asiakaspalvelusta. Olen suunnattoman ylpeä ja innostunut päästessäni alkolaisten kanssa rakentamaan yhtiöstä vielä nykyistäkin parempaa työpaikkaa sekä asiakaspalvelun huippua ”, Merja Rissanen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Yhteydenotot Alkon viestinnän kautta:
viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho, puh. 020 711 5443, maritta.iso-aho@alko.fi

Kuvat

Merja Rissanen aloittaa Alkon henkilöstöjohtajana kesäkuussa 2018.
Merja Rissanen aloittaa Alkon henkilöstöjohtajana kesäkuussa 2018.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Alko Oy
Arkadiankatu 2
00101 Helsinki

020 711 11http://www.alko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye